Välieräpaikka jäi haaveeksi naisten maalipallomaajoukkueelle paralympiakarsinnassa

Susanna Halme

Suomen naisten maalipallomaajoukkue hävisi Israelille 3–5-numeroin paralympiakarsintaturnauksen puolivälierässä Yhdysvaltain Fort Waynessa. Kun turnauksesta on jaossa paikkoja vuoden 2020 Tokion paralympialaisiin kahdelle parhaalle, jäi suora paralympiapaikka Suomelta saavuttamatta. Lokakuussa pelattavista EM-kilpailuista Saksasta on jaossa vielä yksi paikka Tokioon.

– Vaikka tulos jäi parista maalista kiinni, niin voimme joukkueena olla ylpeitä siitä, mitä on tehty. Tiukka taistelu, vielä puoliajalle mentiin tasalukemissa. Peli olisi voinut päättyä kummalle joukkueelle vain, mutta tällä kertaa Israel oli hippusen verran parempi, sanoi Suomen joukkueen pelaaja Susanna Halme.

Halme heitti yhden Suomen maaleista ja Krista Leppänen kaksi. Tappiosta huolimatta naisten pelit jatkuvat vielä maanantaina sijoitusotteluissa sijoista 5–8. Periaatteessa viides sija voi loppujen lopuksi riittää paralympiapaikkaan, jos välieriin yltäneet joukkueet menestyvät riittävän hyvin syksyllä pelattavissa maanosien mestaruusturnauksissa. Ensimmäisessä sijoitusottelussa Suomen naiset kohtaavat Iso-Britannnian klo 17.15 Suomen aikaa.

Suomen miesten joukkueen pelit päättyivät lauantaina alkulohkoon.

MAALIPALLON PARALYMPIAKARSINTATURNAUS, FORT WAYNE, USA 28.6.–10.7.2019, 6. PELIPÄIVÄN TULOKSIA

MIEHET

Puolivälierät

  • Turkki–Etelä-Korea 7–3
  • Ukraina–Tšekki 4–5 ja.
  • Kiina–Ruotsi 13–3
  • Liettua–USA 6–5

Välieräparit

  • Ma 8.7. klo 18.30 Turkki–Tšekki
  • Ma 8.7. klo 19.45 Kiina–Liettua

NAISET

Puolivälierät

  • Kiina–Tanska 5–0
  • Kanada–Australia 1–5
  • USA–Iso-Britannia 9–1
  • Israel–Suomi 5–3
    • Suomen maalit: Krista Leppänen 2, Susanna Halme

Sijoitusottelu, sijat 5–8

  • Ma 8.7. klo 17.15 Iso-Britannia–Suomi

Välierät

  • Ma 8.7. klo 18.30 Kiina–Australia
  • Ma 8.7. klo 19.45 USA–Israel

NAISTEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Susanna Halme, Espoo
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Raisa Kuusela, Rovaniemi
  • Krista Leppänen, Tampere

Valmennus

  • Petri Posio
  • Arttu Mäkinen
  • Maarit Lehto

MIESTEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Ville Montonen, Espoo
  • Erkki Miinala, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo
  • Eetu Eronen, Espoo
  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Joni Ylönen, Espoo

Valmennus

  • Jarkko Pokkinen
  • Toni Kneip
  • Oskari Nyström

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen asiantuntija

  • Heikki Juvonen

Joukkueenjohtaja

  • Timo Pelkonen

Kisasivuthttp://www.ibsafortwayne2019.com/