Siipirikot jäi neljänneksi alkulohkossaan – sunnuntaina vastassa Saksa

Ville Kuronen

Suomen CP-jalkapallomaajoukkue, "Siipirikot", hävisi kolmannessa alkulohko-ottelussaan Iranille 0–12 (0–6) Espanjan Sevillassa pelattavissa MM-kilpailuissa. Kolmas selkeä tappio tietää sitä, että Suomi sijoittui B-alkulohkossa neljänneksi ja pelaa turnauksessa sijoista 9–16.

Iran ei aiempien alkulohkovastustajien Irlannin ja Yhdysvaltojen tapaan juuri antanut Siipirikoille mahdollisuuksia. Kuusi maalia iskeneen Moslem Mehrabianin johdolla Iran laittoi tusinan palloja Suomen maalivahdin Janne Helanderin taakse. NuPSin Timo Halmesmäki pääsi tekemään ottelussa arvokilpailudebyyttinsä.

Suomen pelit jatkuvat sunnuntaina sijoitusottelulla Saksaa vastaan. Suomi on viimeisimmässä maailmanrankingissa yhden sijan Saksaa edellä (20.–21.), mikä on tervetullutta vaihtelua alkulohkon top-10 -vastustajiin verrattuna. Ensimmäisen sijoitusottelun voittaja jatkaa pelejä sijoista 9–12. Häviäjä puolestaan pelaa sijoista 13–16. Edellisen kerran kun Suomi oli CP-jalkapallon MM-kisoissa vuonna 2011, sijoitus oli 15:s.

CP-jalkapalloa pelataan 7-vs-7-pelimuodossa, eli kentällä on samanaikaisesti kuusi kenttäpelaajaa ja maalivahti. Pelaajilla on joko CP-vamma tai esimerkiksi myöhemmällä iällä saatu aivovaurio tai halvaus. Laji oli paralympialaisten ohjelmassa vielä Riossa 2016, mutta putosi sen jälkeen ainakin väliaikaisesti pois.

CP-JALKAPALLON MM-KILPAILUT, SEVILLA, ESPANJA 6.–19.7.2019

LOHKO B

  • Iran–Suomi 12–0 (6–0)
  • Irlanti–Yhdysvallat 1–1 (0–1)

Lohkon loppujärjestys

  1. Yhdysvallat 3 2 1 0 17–3 7
  2. Iran 3 2 0 1 18–4 6
  3. Irlanti 3 1 1 1 12–5 4
  4. Suomi 3 0 0 3 0–35 0

SUOMEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Aleksi Asikainen, FC Kontu, Helsinki
  • Timo Halmesmäki, NuPS, Vihti
  • Janne Helander, Musan Salama, Pori
  • Antti Hovi, Lohjan Pallo, Lohja
  • Mikael Jukarainen, HJK Blue Stars, Espoo
  • Ville Kuronen, SC Veijarit, Helsinki
  • Simo Mykkänen, HJK Blue Stars, Helsinki
  • Juho Ovaska, TPS, Naantali
  • Heikki Rantala, NuPS, Vihti
  • Johannes Siikonen (C), PK-35 Äijät, Helsinki
  • Bulcsu Szekely, HJK Blue Stars, Helsinki
  • Nico Savolainen, GBK, Kokkola

Valmennus

  • Ville Sallinen, päävalmentaja
  • Juho Visuri, maalivahtivalmentaja
  • Veli-Matti Varila, huoltaja
  • Jere Varila, huoltaja
  • Kim Karlsson, joukkueenjohtaja

ALKULOHKOT

  • Lohko A: Brasilia, Englanti, Japani, Saksa
  • Lohko B: Yhdysvallat, Irlanti, Iran, Suomi
  • Lohko C: Ukraina, Argentiina, Australia, Espanja
  • Lohko D: Hollanti, Venäjä, Kanada, Thaimaa

OTTELUOHJELMA (AJAT SUOMEN AIKAA)

Lauantai 13.7.

10.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: Australia–Thaimaa
12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: Kanada–Espanja
20.00 Puolivälierä: Ukraina–Hollanti
22.00 Puolivälierä: Venäjä–Argentiina

Sunnuntai 14.7.

10.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: Saksa–Suomi
12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: Irlanti–Japani
20.00 Puolivälierä: Brasilia–Iran
22.00 Puolivälierä: Yhdysvallat–Englanti

Tiistai 16.7.

10.00 Sijoitusottelu, sijat 13–16: C3/D4–A3/B4
10.10 Sijoitusottelu, sijat 13–16: D3/C4–B3/A4
12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–12: C3/D4–A3/B4
12.10 Sijoitusottelu, sijat 9–12: D3/C4–B3/A4
20.00 Sijoitusottelu, sijat 5–8: C1/D2–A1/B2
20.10 Sijoitusottelu, sijat 5–8: D1/C2–B1/A2
22.00 Välierä: C1/D2–A1/B2
22.10 Välierä: D1/C2–B1/A2

Torstai 18.7.

12.00 Sijoitusottelu, sijat 15–16
12.10 Sijoitusottelu, sijat 13–14
20.00 Sijoitusottelu, sijat 11–12
20.10 Sijoitusottelu, sijat 9–10

Perjantai 19.7.

12.00 Sijoitusottelu, sijat 7–8
12.10 Sijoitusottelu, sijat 5–6
20.00 Pronssiottelu
22.00 Loppuottelu

Kisasivuthttps://sevillaworldcup2019.com/en/