Rintalihasvamma vaikeutti Kokon urakkaa paravoimanoston MM-kisoissa – tuloksena 13. sija

Juhani Kokko (kuva: Osku Kuutamo)

Oululainen Juhani Kokko sijoittui 13:nneksi paravoimanoston maailmanmestaruuskilpailujen alle 59-kiloisten penkkipunnerruksessa Kazakstanin Nur-Sultanissa. Kokkoa aiemminkin vaivannut rintalihasvamma uusiutui viimeisessä kisaa edeltävässä kovassa harjoituksessa, joten hän joutui tyytymään noin 20 kiloa tavallista alhaisempaan tulostasoon. Kokko nosti tuloksen 130 kiloa.

– Se nostettiin, mitä pystyttiin. Enempää ei uskaltanut, eikä olisi pystynytkään, totesi Kokko, joka yritti vielä viimeisellään 136 kilon nostoa siinä onnistumatta.

Vuoden 2016 Rion paralympialaisissa kuudenneksi sijoittunut Kokko olisi normaalitulostasollaan noin 150 kilon nostolla ollut kymmenen parhaan joukossa ja kisan toiseksi paras eurooppalainen. Nyt hän oli eurooppalaisista kolmanneksi paras. Kisan voitti Egyptin Sherif Osman 196 kilon tuloksella ennen Kiinan Yongkai Qitä (195kg).

– Nyt parannellaan vamma ja aloitellaan uutta treenikautta seuraaviin kisoihin, sanoi vuoden 2020 Tokion paralympialaisiin tähtäävä Kokko.

Suomalaisista Nur-Sultanin MM-kilpailuissa nostaa vielä toinen oululainen Harri Kauppila, jonka kisa alle 80-kiloisten sarjassa on ohjelmassa tiistaina.

Paravoimanoston MM-kilpailut, Nur-Sultan, Kazakstan 12.–20.7.2019

Penkkipunnerrus

  • Miehet, alle 59kg: 1) Sherif Osman Egypti 196kg, 2) Yongkai Qi Kiina 195kg, 3) Juan Carlos Garrido Chile 184kg, 4) Ildar Bedderdinov Venäjä 183kg, 5) Bruno Carra Brasilia 175kg, 6) Olalekan Rufai Nigeria 175kg, 7) Ibrahim Daud Nigeria 173kg, 8) Pashaki Yousefi Iran 170kg, 9) Van Phuc Ngyen Vietnam 155kg, 10) Paschalis Kouloumoglou Kreikka 146kg, 11) Amorntep Pongsao Thaimaa 145kg, 12) Tomohiro Kouse Japani 132kg, 13) Juhani Kokko Suomi 130kg (120 (+), 130 (+), 136 (-)), 14) Bakary Diallo Mali 125kg, 15) Gwangyeoul Park Etelä-Korea 125kg, 16) Kazuki Okuyama Japani 124kg, 17) Stanislav Shakiyev Kazakstan 122kg, 18) Suhil Masaud Libya 121kg, 19) Vladimir Nizavitin Kazakstan 115kg, 20) Elias Cruz Pedro Meksiko 105kg.

Kisasivuthttps://www.paralympic.org/nur-sultan-2019

Kuva: Osku Kuutamo