Urheiluopistojen esteettömyyskartoitukset hyvässä vauhdissa

Vuoden 2013 avainsanoja VAU:n toiminnassa ovat olleet strategian mukaisesti esteettömyys ja saavutettavuus. VAU:n koordinoimassa urheiluopistojen esteettömyyskartoitushankkeessa onkin päästy hyvään alkuun.

– Kartoitukset on toteutettu Kisakalliossa, Pajulahdessa, Vierumäellä ja Kuortaneella, ja tulokset ovat yllättäneet positiivisesti. Tavoitteena on kartoittaa kaikkien urheiluopistojen esteettömyys tämän vuoden aikana, kertoo VAU:n tutkimuspäällikkö Aija Saari.

Esteettömyyskartoituksista huolehtivat koulutetut esteettömyyskartoittajat 2-3 hengen tiimeissä arkkitehti Niina Kilpelän (Kynnys ry), apuvälineneuvoja Jukka Parviaisen (VAU), Ari Aallon ja Piia Jollan (VAU:n kartoittajia) johdolla. Esteettömyyskartoitukset perustuvat Invalidiliitossa kehitettyyn ESKEH-kartoitusmenetelmään, jota on täydennetty laji- ja liikuntapaikkakohtaisilla esteettömyyskriteereillä.

– Kartoituksissa esteettömyyttä tarkastellaan monitahoisesti esteettömyyden eri osa alueet huomioiden. Jokaisessa kartoituksessa huomioidaan aina niin liikkuminen ja näkeminen kuin ymmärtäminen ja kuuleminenkin. Kun esteettömyys- ja saavutettavuusasiat ovat liikuntapaikoilla kunnossa, jokainen voittaa.

– Kartoituskohteen laajuudesta riippuen kartoitus vaatii tiimiltä aikaa 2-3 työpäivää. Tiimin vetäjä työstää kohteesta kuvallisen kartoitusraportin, joka jää palautetilaisuuden jälkeen opistolle dokumentiksi, jatkaa Saari.

Uusi Esteettömät sisäliikuntatilat -kirja valmistuu kesällä

VAU tuo esteettömyystietoutta myös marraskuun Apuväline 13 -messujen yhteydessä toteutettavaan Liikuntamaa-messutapahtumaan. Esteettömyyskartoittajat antavat asiantuntijaneuvoja paikan päällä ja esillä on myös konkreettisia esteettömyysratkaisuja.

– Uusi Esteettömät sisäliikuntatilat -kirja valmistuu myös kesän aikana, joten uutuuskirja on tilattavissa syksystä lähtien ja tutustuttavissa myös Liikuntamaassa. Kirja on tiivis ja runsas tietopaketti jokaiselle liikuntatilojen esteettömyydestä kiinnostuneelle, kertoo Saari.

Lisätiedot kartoitushankkeesta:
Jukka Parviainen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. (aikataulut, käytännön järjestelyt)
Niina Kilpelä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. (konsultti, yhteenvetoraportti)
Aija Saari, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. (tutkimusprojekti)