Liikuntamaa 7.–9.11. Tampereella – Saatat löytää harrastuksen hauskaa pitäessäsi

Liikuntamaassa pääsee tuttuun tapaan pelaamaan myös pyörätuolikoripalloa.

Suomen suurin vammaisurheilun ja -liikunnan kokeilutapahtuma Liikuntamaa järjestetään perinteiseen tapaan 7.–9. marraskuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa Apuväline 2019 -messujen yhteydessä.

Koko messukeskuksen E-halli on Liikuntamaata. Hallissa on yli 30 toimintapistettä, joissa pääset tutustumaan vammaisurheilun lajeihin, sovelluksiin ja välineisiin sekä ennen kaikkea kokeilemaan niitä itse. Toimintapisteiden vastuuhenkilöt osaavat neuvoa reitin harrastuksen pariin, joten Liikuntamaa tarjoaa mainion mahdollisuuden löytää itselleen uuden lajin!

Vanhoista tutuista vetonauloista Liikuntamaassa on edelleen muun muassa ratsastussimulaattori ja pyöräilyrata, jossa pääsee kokeilemaan mm. käsi- ja nojapyöriä. Uutuuksina tämän vuoden Liikuntamaassa ovat esimerkiksi e-urheilu ja urheilukalastus. Luontoliikunta on Liikuntamaan tämän vuoden pääteema.

Liikuntamaassa sijaitsee Apuväline 2019 -messujen ohjelmalava, jossa nähdään kolmen messupäivän aikana muun muassa opas- ja avustajakoiria (to klo 13, pe klo 12, la klo 11.30) ja pyörätuolitanssia (to klo 14, pe klo 14, la klo 13.30), jota pääsee myös kokeilemaan perjantaina ja lauantaina esityksen jälkeen. Ohjelmalavan ohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan lähiaikoina.

Voita liput Liikuntamaahan ja Apuväline 2019 -messuille!

Mikä Liikuntamaan toimintapiste kiinnostaa sinua etukäteen eniten (toimintapistekartta löytyy sivun alalaidasta)? Puuttuuko Liikuntamaan tarjonnasta jokin itseäsi kiinnostava laji tai aihe? Kerro meille sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja osallistut arvontaan, jossa voi voittaa vapaaliput Liikuntamaahan ja Apuväline 2019 -messuille (arvo 12 euroa). Laita sähköpostin aiheeksi Liikuntamaa 2019.

Erilainen koulupäivä

Liikuntamaassa järjestetään torstaina 7.11. ja perjantaina 8.11. Erilainen koulupäivä Tampereen ja lähialueen kouluille. Kouluilla on mahdollisuus varata pienluokille ja -ryhmille sekä oppilasryhmille, joissa on liikunnassa tukea tarvitsevia oppilaita maksuttomia ja opastettuja Liikuntamaa-kokeiluja klo 9.00–15.00 välisenä aikana. Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköisellä lomakkeella TÄÄLLÄ.

Sporttiklubi-Perhepäivä 

Lauantaina 9.11. Liikuntamaassa vietetään Sporttiklubin Perhepäivää klo 10.00–16.00. Ohjelmassa on urheilijoiden fanitapaamisia, tietoiskuja ja tietysti tutustumista Liikuntamaan tarjontaan. Kaikille 27.10. mennessä ilmoittautuneille sporttiklubilaisille ja heidän perheilleen tarjotaan paitsi vapaa pääsy Liikuntamaahan ja Apuväline-messuille myös maksuton lounas. Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköisellä lomakkeella TÄÄLLÄ.

Lisätiedot Liikuntamaastawww.liikuntamaa.fi

Liikuntamaa 2019, pohjakartta

 

Ladattavat tiedostot