Maalipallomaajoukkueilla EM-kilpailuissa vielä ovi raollaan Tokion paralympialaisiin

Jarno Mattila

Suomen miesten ja naisten maalipallomaajoukkueilla on 8.–13. lokakuuta Saksan Rostockissa pelattavissa EM-kilpailuissa viimeinen mahdollisuus saavuttaa paikka vuoden 2020 Tokion paralympialaisiin.

Tehtävä ei ole helppo, sillä paikkoja on jaossa vain yhdelle miesten ja yhdelle naisten joukkueelle. Tokioon päästäkseen Suomen on joko voitettava EM-kultaa tai sijoituttava kolmen parhaan joukkoon siten, että miehissä edellä saavat olla vain jo aiemmin paralympiapaikan varmistaneet Saksa ja Belgia ja naisissa edelle on varaa päästää Venäjä ja Turkki.

Kesällä pelatussa paralympiakarsintaturnauksessa miesten maajoukkue jäi yhdeksänneksi. Sen jälkeen EM-kisoihin lähtevään joukkueeseen nostettiin Markus Tihumäki sekä Jarno Mattila, joka palaa maajoukkuepaitaan kahden vuoden tauon jälkeen.

Mattila muodosti vuosikymmenen alkupuoliskolla Erkki Miinalan ja Petri Posion kanssa kolmikon, joka johti Suomen muun muassa paralympiakultaan Lontoossa vuonna 2012. Nyt Posio on naisten maajoukkueen päävalmentajana, mutta Mattila palaa edelleen maailman parhaimpien pelaajien joukkoon kuuluvan Miinalan rinnalle.

– Halusin lähteä vielä auttamaan joukkuetta tähän projektiin, metsästämään paikkaa Tokioon. Keskusteluissa valmennuksen kanssa löytyi minulle sopiva rooli. Tuon kokemusta ja rauhoittavaa tekemistä joukkueeseen, Mattila sanoo.

Ennakkoon arvioituna Suomen kanssa mitaleista kovimmin kamppailevat Saksa, Belgia, Liettua, Turkki ja Ukraina, mahdollisesti myös Tšekki ja kenties Ruotsikin.

– Siellä on ainakin kuusi vahvaa joukkuetta, joilla on hyvän turnauksen sattuessa mahdollisuudet mestaruuteen asti. Uskon, että meillä on elementit olemassa mitaleille ja jopa sinne Tokion paikkaan, kunhan pelataan joukkueena hyvin ja saadaan päälle sellainen vahva, omaa maalia varjeleva henki, pohtii Rovaniemeltä lähtöisin oleva Mattila.

Naisten turnauksessa ennakkoasetelmat ovat erilaiset. Venäjä ja Turkki ovat ennakkoon selvästi vahvimmat joukkueet, ja ne ovat jo varmistaneet paikkansa Tokiossa. Sen jälkeen tulee tasainen ryhmä Israelin johdolla, ja tässä ryhmässä myös Suomi on mukana. Suomi on naisten arvokilpailuissa ollut viimeksi mitaleilla tasan kymmenen vuotta sitten, jolloin EM-kilpailuista irtosi pronssia.

– Tavoitteemme on päästä mitaleille ja Tokioon. Mitä kirkkaampi mitali on, sitä todennäköisempää on tietysti myös Tokioon pääsy. Mutta pronssikin riittää, jos vain Turkki ja Venäjä ovat edellä, pyörittelee naisten maajoukkueen runkopelaajiin kuuluva Iida Kauppila.

Suomen alkulohkossa Venäjä on selkeä ennakkosuosikki ja Suomi, Kreikka, Tanska ja Ukraina muodostavat ennakkoon tasaväkisen nelikon.

– Ensin täytyy tietysti selviytyä alkulohkosta jatkoon, mutta en näe siinä meille ongelmaa. Siellä on vastustajia, jotka pystyimme kesän paralympiakarsintaturnauksessa voittamaan. Hyvä olisi myös välttää neljäs sija alkulohkossa, jotta Turkki ei tule vastaan heti puolivälierissä, Kauppila sanoo.

Maalipallon Euroopan mestaruuskilpailut, Rostock, Saksa 8.–13.10.2019

ALKULOHKOT

Miehet

  • Lohko A: Liettua, Kreikka, Ukraina, Ruotsi, Turkki
  • Lohko B: Saksa, Espanja, Belgia, Tshekki, Suomi

Naiset

  • Lohko X: Suomi, Kreikka, Venäjä, Tanska, Ukraina
  • Lohko Y: Saksa, Hollanti, Turkki, Iso-Britannia, Israel

OTTELUOHJELMA (AJAT SUOMEN AIKAA)

Ti 8.10.

  • 19.30 Miehet, Lohko B: Saksa–Espanja
  • 21.00 Naiset, Lohko Y: Saksa–Hollanti

Ke 9.10.

  • 11.00 Naiset, Lohko X: Suomi–Kreikka
  • 11.00 Miehet, Lohko A: Liettua–Kreikka
  • 12.10 Naiset, Lohko Y: Turkki–Iso-Britannia
  • 12.10 Miehet, Lohko A: Ukraina–Ruotsi
  • 13.20 Naiset, Lohko X: Venäjä–Tanska
  • 13.20 Miehet, Lohko B: Espanja–Suomi
  • 14.30 Naiset, Lohko X: Kreikka–Ukraina
  • 14.30 Miehet, Lohko B: Belgia–Tshekki
  • 16.20 Miehet, Lohko A: Kreikka–Turkki
  • 16.20 Naiset, Lohko Y: Saksa–Iso-Britannia
  • 17.30 Miehet, Lohko A: Ruotsi–Liettua
  • 17.30 Naiset, Lohko Y: Hollanti–Turkki
  • 18.40 Miehet, Lohko B: Tshekki–Suomi
  • 18.40 Naiset, Lohko X: Tanska–Suomi
  • 19.50 Naiset, Lohko X: Ukraina–Venäjä
  • 20.00 Miehet, Lohko B: Saksa–Belgia
  • 21.00 Miehet, Lohko A: Turkki–Ukraina
  • 21.15 Naiset, Lohko Y: Saksa–Israel

To 10.10.

  • 10.00 Naiset, Lohko X: Kreikka–Tanska
  • 10.00 Miehet, Lohko B: Espanja–Tshekki
  • 11.10 Miehet, Lohko A: Kreikka–Ruotsi
  • 11.10 Naiset, Lohko Y: Israel–Hollanti
  • 12.20 Naiset, Lohko X: Ukraina–Suomi
  • 12.20 Miehet, Lohko B: Saksa–Suomi
  • 13.30 Naiset, Lohko X: Venäjä–Kreikka
  • 13.30 Miehet, Lohko B: Belgia–Espanja
  • 14.40 Miehet, Lohko A: Turkki–Liettua
  • 14.40 Naiset, Lohko Y: Israel–Turkki
  • 16.20 Miehet, Lohko A: Ukraina–Kreikka
  • 16.20 Naiset, Lohko Y: Hollanti–Iso-Britannia
  • 17.30 Miehet, Lohko B: Suomi–Belgia
  • 17.30 Naiset, Lohko X: Tanska–Ukraina
  • 18.40 Miehet, Lohko B: Saksa–Tshekki
  • 18.40 Naiset, Lohko X: Suomi–Venäjä
  • 19.50 Naiset, Lohko Y: Saksa–Turkki
  • 19.50 Miehet, Lohko A: Ruotsi–Turkki
  • 21.00 Naiset, Lohko Y: Iso-Britannia–Israel
  • 21.00 Miehet, Lohko A: Liettua–Ukraina

Pe 11.10.

  • 11.00 Miehet, sijat 9–10: A5–B5
  • 12.00 Naiset, sijat 9–10: X5–Y5
  • 13.00 Naiset, puolivälierä 1: X1–Y4
  • 14.00 Naiset, puolivälierä 2: Y2–X3
  • 15.00 Naiset, puolivälierä 3: Y1–X4
  • 16.00 Naiset, puolivälierä 4: X2–Y3
  • 17.00 Miehet, puolivälierä 1: A1–B4
  • 18.00 Miehet, puolivälierä 2: B2–A3
  • 19.00 Miehet, puolivälierä 3: B1–A4
  • 20.00 Miehet, puolivälierä 4: A2–B3

La 12.10.

  • 10.00 Naiset, välierä 1: voittaja pv1–voittaja pv2
  • 10.00 Naiset, sijat 5–8: häviäjä pv1–häviäjä pv2
  • 11.30 Naiset, sijat 5–8: häviäjä pv3–häviäjä pv4
  • 12.00 Naiset, välierä 2: voittaja pv3–voittaja pv4
  • 13.00 Miehet, sijat 5–8: häviäjä pv1–häviäjä pv2
  • 14.00 Miehet, välierä 1: voittaja pv1–voittaja pv2
  • 16.00 Miehet, välierä 2: voittaja pv3–voittaja pv4
  • 17.30 Naiset, sijat 7–8
  • 17.30 Naiset, sijat 5–6
  • 19.00 Miehet, sijat 7–8
  • 19.00 Miehet, sijat 5–6

Su 13.10.

  • 10.30 Naiset, pronssiottelu
  • 12.30 Miehet, pronssiottelu
  • 14.30 Naiset, finaali
  • 16.30 Miehet, finaali

NAISTEN JOUKKUE

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Susanna Halme, Espoo
  • Kaisu Hynninen, Espoo
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Raisa Kuusela, Rovaniemi
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Päävalmentaja: Petri Posio
  • Fysiikkavalmentaja: Arttu Mäkinen
  • Huoltaja: Maarit Lehto

MIESTEN JOUKKUE

  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Jarno Mattila, Espoo
  • Erkki Miinala, Espoo
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Joni Ylönen, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo
  • Päävalmentaja: Jarkko Pokkinen
  • Fysiikkavalmentaja: Toni Kneip
  • Huoltaja: Axel Sundholm
  • Videoanalyysit: Mikko Häyrinen (KIHU)

Kisasivuthttp://em-rostock2019.de/Home_en.html