Sovelletun judon isähahmo Reino Fagerlund on kuollut
Sovelletun judon isähahmo, porilainen Reino Fagerlund nukkui pois lokakuun alussa pitkällisen sairauden uuvuttamana, kertoo Satakunnan Kansa. Fagerlund oli kuollessaan 66-vuotias. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ottaa osaa läheisten suruun.
Fagerlundilla, vuoden 1980 Moskovan olympialaisissa seitsemänneksi sijoittuneella porilaisella, oli jo nuoresta pitäen hyvin tieteellinen maailmankuva. Turussa matematiikkaa ja fysiikkaa opiskellut judoka ei suostunut pitämään totena mitään, mitä ei saatu tieteellisesti todistettua.
1980-luvun lopulla Fagerlund suoritti Jyväskylän yliopistossa kansallista valmentajatutkintoa ja siihen liittyen tuli tutustuneeksi kehitysvammaisten henkilöiden judoharrastusta käsittelevään kansainväliseen tutkimukseen. Kiinnostava aihe, mutta auttamatta liian pieni otanta, totesi Fagerlund. Tätähän täytyy tutkia lisää.
Fagerlund löysi ”testauslaboratoriokseen” Pieksämäen, noin 85 kilometriä Jyväskylästä itään. Siellä oli vanha tuttu kilpakumppani 60-kiloisten sarjasta Erkki Kokkonen paikallisen judoseuran Pikadonin puheenjohtajana ja edistyksellinen erityisryhmien liikunnanohjaaja Terttu Leppänen.
Leppänen löysi kevätkaudella 1989 aloittaneeseen Suomen ensimmäiseen sovelletun judon ryhmään harrastajia Sisälähetysseuran erityisopistolta vapaa-ajanohjaaja Kaarina Salmen kautta. Fagerlund puolestaan ”kutsui” ryhmän ohjaajaksi Erkki Kokkosen vaimon, 8-kertaisen judon SM-mitalistin Marita Kokkosen.
– ”Sinähän joudat tulla, kun olet äitiyslomalla”, Fagu sanoi minulle, Kokkonen muisteli.
Kevään ajan Fagerlund, Kokkonen ja Leppänen vetivät ryhmää ja homma toimi mallikkaasti. Fagerlund suunnitteli harjoitukset huolella kirjaten kaiken ylös. Kokemuksen pohjalta hän kirjoitti oppaan ”Kehitysvammaisten judo”, joka toimi oivallisena apuna uusissa seuroissa toimintaa aloittaessa.
Syksyllä 1989 Kokkonen jatkoi Pikadonin ryhmän ohjaajana yhdessä Eira Heleniuksen (nykyinen Kähkonen) kanssa. Pukuompelijaksi opiskellut Kokkonen innostui erityisryhmätoiminnasta sen verran paljon, että lähti opiskelemaan kehitysvammaisten ohjaajaksi. Hän teki kunnianhimoisen opinnäytetyönsä siitä, miten judo vaikuttaa kehitysvammaisten henkilöiden sosiaaliseen kehitykseen. Fagerlundin mentoroimana Kokkonen sai työstään kiitettävät arvosanat.
Fagerlund itse ei koskaan julkaissut tutkimusta sovellettuun judoon liittyen, eikä myöskään valmistunut yliopistosta. Hän toimi Judoliitossa monissa eri rooleissa koulutuspäälliköstä maajoukkueen päävalmentajaan ja pystyi omalta osaltaan edistämään sovelletun judon leviämistä ympäri Suomea.
Ja onhan sovellettu judo levinnytkin. Pieksämäellä toiminta aikoinaan hiipui Marita Kokkosen muutettua 90-luvun alussa Kuopioon (ja perustettuaan sinne sovelletun judon ryhmän paikallisen Sakuran alaisuuteen), mutta muualla homma on lähtenyt kukoistamaan. Sovelletun judon 30-vuotishistoriikin viimeistelyvaiheessa oleva Kokkonen kertoo noin 40 suomalaisesta judoseurasta löytyvän tällä hetkellä joko oma sovelletun judon ryhmänsä tai yksittäisiä harrastajia yleisissä ryhmissä.
Osa tekstistä on julkaistu Vammaisurheilu & -liikunta -lehdessä 2/2019.
