Para Hiihto Cupia hiihdetään Rovaniemellä, Imatralla, Jyväskylässä ja Kangasalla

Para Hiihto Cup on vuonna 2018 käynnistynyt kansallinen kilpailusarja para- eli vammaishiihtäjille. Para Hiihto Cupissa järjestetään kaudella 2019–2020 neljä osakilpailua, joihin voivat osallistua liikunta-, näkö- ja kehitysvammaiset sekä elinsiirron saaneet hiihtäjät. Viimeisen osakilpailun jälkeen jaetaan luokittain parahiihdon SM-mitalit.

Para Hiihto Cupin kilpailut käydään hiihtoseurojen järjestämien kansallisten kilpailujen yhteydessä. Edelliskauden tapaan kisajärjestäjinä toimivat Imatran Urheilijat ja Ski Jyväskylä. Uusina kisajärjestäjinä mukaan tulevat rovaniemeläinen Ounasvaaran Hiihtoseura ja Kangasalan Kisa.

– Kiitokset ennakkoluulottomille seuroille, jotka ottivat Para Hiihto Cupin omien kisojensa yhteyteen. Lähtökohta on, että jos kisajärjestäjä osaa järjestää hiihtokisat, niin osaa järjestää myös parahiihtokisat. Tämä ei ole rakettitiedettä, sanoo Para Hiihto Cupia organisoiva Nina Peltonen Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:sta.

– Para Hiihto Cupin sarjoissa ei ole niin vaativia reittejä kuin vaikkapa Rukan maailmancupin ladut, mutta toisaalta haasteita kaipaavia hiihtäjiäkin on huomioitu. Esimerkiksi näkövammaisten miesten sarja hiihdetään samoilla reiteillä kuin vammattomienkin sarjat kyseisissä kisoissa. Jo viime vuoden cupissa kisoja järjestettiin mm. maailmancup-laduilla Lahdessa, joten kisajärjestäjien ei tarvitse ajatella, että Para Hiihto Cupia varten pitäisi olla erityisen helpot ladut, Peltonen jatkaa.

Osakilpailut

  • La 7.12. Rovaniemi, lyhyet matkat. Järjestävä seura Ounasvaaran Hiihtoseura
  • Su 29.12. Imatra, pitkät matkat. Järjestävä seura Imatran Urheilijat
  • La 11.1. Jyväskylä, sprinttimatkat. Järjestävä seura Ski Jyväskylä
  • Su 9.2. Kangasala, keskimatkat. Järjestävä seura Kangasalan Kisa

Sarjat: Miehet, Naiset, M20, N20, M50 ja N50

Huom! Kilpailukutsuissa ei ole lueteltuna kaikkia mahdollisia luokkia (esim. elinsiirron saaneet, kuulovammaiset), mutta luokka otetaan mukaan, jos ilmoittautuneita tulee. Ilmoita siis hyvissä ajoin ennen kilpailua, jos oma vammaluokka/sarja puuttuu.

Ilmoittautumiset: Hiihtäjä ilmoittautuu oman hiihtoseuransa kisailmoittautumisista vastaavalle henkilölle, joka ilmoittaa hiihtäjät Kilmo-järjestelmän kautta kilpailuun. Huom! Hiihtäjän tulee olla Suomen Hiihtoliiton jäsenseuran jäsen ja hänellä tulee olla voimassa oleva Skipassi tai lisenssi. Skipassilla saa hiihtää kaikissa Para Hiihto Cup -kisoissa iästä riippumatta.

Lisätiedot Para Hiihto Cupista: VAU, Nina Peltonen, puh. 050 400 1532, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kuva: Touho Häkkinen