Bussimatka Loimaalla johdatti Eija Helander-Niemisen Special Olympicsin pariin

Artikkeli on julkaistu Special Olympics -lehdessä 2/2020. Vuoden 2021 ensimmäinen Special Olympics -lehti ilmestyy helmikuun toisella viikolla. Special Olympics -lehti on maksuton ja tilattavissa täältä.

Eija Helander-Nieminen kävi 1970-luvulla kotiteollisuuskoulua Loimaalla. Usein koulumatkalla linja-autossa Eijan viereen istuutui down-tyttö Aila. Hän esitteli aina käsiään, hienoja hansikkaitaan ja kynsiään. 

– Olin vielä nuori, enkä ollut aikaisemmin tavannut kehitysvammaista ihmistä niin läheltä. Vaikka ne olivat vain lyhyitä hetkiä linja-autossa, sai se minut lähtemään opiskelemaan kehitysvamma-alaa, Eija sanoo.

Eija hakeutui ensin Poriin hoitajakouluun ja sitten ohjaajaopintoihin Jyväskylään. Työuransa hän teki erityislasten perhepäivähoitajana, perhehoitajana, opettajana, vapaa-ajanohjaajana sekä päivätoiminnan ja asuntolan ohjaajana.

Lentopallo nousi 1960- ja -70-lukujen aikana Eijan kotipaikkakunnan Euran suosikkilajiksi. Erityisesti Lasse Silverin panos tyttö- ja naislentopalloilun kehittäjänä oli valtava. Eijakin innostui lähtemään mukaan Euran Raikun lentopallojoukkueeseen.

Silver johdatti Raikun lahjakkaat naislentopalloilijat kahteen Suomen mestaruuteen vuosina 1984 ja 1985. Eijakin ehti pelata mestaruussarjassa 13 ottelua. Eija ei ole lentopalloilijana pisimmästä päästä, mikä osaltaan rajoitti uralla etenemistä. Pelaajaura päättyi, mutta rakkaus lentopalloon on säilynyt läpi elämän.

Antinkartanon kehitysvammaisten toimintakeskuksessa Ulvilassa Helander-Nieminen tutustui liikunnanohjaaja Maija Nyströmiin.

– Siihen asti olin ajatellut, että kehitysvammaiset eivät voi pelata lentopalloa. Tai voivat toki, mutta että siitä ei tule kunnollista peliä. Maija sai minut vakuutettua siitä, että se on mahdollista, Eija kertoo.

Maija Nyström toimi 90- ja 2000-luvuilla paitsi Special Olympics -lentopallovalmentajana myös useaan otteeseen koko Suomen Special Olympics -kisajoukkueen joukkueenjohtajana.

Kehitysvammaisten lentopallon alkuaikojen toiminta keskittyi Ulvilan Antinkartanoon ja Luovin erityisammattikouluun Alavudella.

Nykyään kehitysvammaisten lentopallo on suurelta osin Unified-lentopalloa, jossa vammattomat Unified-partnerit huolehtivat omalta osaltaan pelin sujuvuudesta. Alkuvuosina ei vielä partnereista ollut tietoakaan, mutta kyllä se silti ihan lentopallolta näytti.

– Lentopallo ei varmasti ole helpoimmasta päästä kehitysvammaisten urheilulajeista. Mutta oli hienoa huomata, miten harjoittelun tuloksena pallo pysyi ilmassa yhä pidempään, Eija muistelee.

Eleillä ja ilmeillä

Suomen miesten lentopallojoukkue lähti ensimmäistä kertaa kansainvälisiin Special Olympics -kisoihin Skotlannin Glasgow’hun 90-luvulla. Eija suostutteli entisen valmentajansa Lasse Silverin mukaan. Eija itse ei vielä tuolloin kuitenkaan päässyt matkaan.

– Lasse sanoi, että ei sinun kannata sinne lähteä, kun et osaa englantiakaan. No, olen minä sen jälkeen aika monta kertaa ollut mukana, vaikka en edelleenkään puhu englantia.

Eleillä ja ilmeillä pääsee melko pitkälle, kuten jokainen Eijan kanssa ulkomaanreissulla mukana ollut on saanut huomata.

Eija on saanut Special Olympics -lentopallopiireistä pitkäaikaisia tuttavia ja ystäviäkin, huolimatta yhteisen kielen puuttumisesta. Hän jakaa monen Special Olympics -lentopallossa pitkään mukana olleen huolen siitä, että Unified-lentopallo on kehittynyt kieroon.

– Se ei ole oikein, että kehitysvammaiset pelaajat seisoskelevat kentän nurkissa samalla, kun partneripelaajat pyörittävät keskenään peliä. Suomen joukkue on aina pelannut niin, että partnerit tekevät pelistä sujuvaa ja kehitysvammaiset urheilijat saavat olla isossa roolissa, Eija sanoo.

Suomellakin on toki ollut nimekkäitä partnereita Special Olympics -maailmankisoissa. Vuonna 2015 Los Angelesissa oli mukana miesten maajoukkuepelaaja Matti Hietanen. Mutta hänkin haki nöyrästi palloja peliin kehitysvammaisille urheilijoille passattavaksi ja verkon yli iskettäväksi.

Samaa ei voinut sanoa monen vastustajajoukkueen partnereista, joiden silmissä kiilui otteluiden ja koko turnauksen voittaminen. Meno oli Eijan mukaan mennyt vain pahempaan suuntaan vuoden 2019 Special Olympics -kesämaailmankisoissa Abu Dhabissa, jossa Suomesta oli mukana beach volley -joukkue.

– Aina ajattelen, että nyt tämä saa riittää, enää en lähde mukaan. Mutta niin vain sitä on tullut aina lähdettyä. Kai sitä ajattelee, että ehkä se nyt on muuttunut paremmaksi, Eija huokaisee.

– Minulla on vain niin kova palo tätä lentopallohommaa kohtaan, hän jatkaa.

Lyhty syttyi

Eija ei ole Helanderin perheen lapsista ainoa kehitysvamma-alalle suuntautunut. Pikkuveli Petri innostui alalle serkkunsa down-pojan Petterin ansiosta.

– Petri vei Petterin euralaiseen päiväkotiin ja sanoi, että voi tulla samalla harjoittelijaksi sinne. Petteristä tuli silloin 80-luvulla ensimmäinen erityislapsi, joka oli päiväkodissa Eurassa, Eija sanoo.

Petri Helander perusti vuonna 1993 kehitysvammaisille työpaja- ja asumistoimintaa järjestävän Lyhty ry:n. Lyhdystä on tullut vajaan 30 vuoden aikana erittäin näkyvä kehitysvamma-alan toimija pääkaupunkiseudulla. Muun muassa Euroviisuissa Suomea edustanut Pertti Kurikan Nimipäivät on lähtöisin Lyhdyn musiikkityöpajasta.

Petri-veli on innokas jalkapallomies, mutta oli mukana vuoden 2003 Special Olympics -kesämaailmankisoissa Dublinissa lentopallon Unified-partnerina. Siellä hän pääsi myös näkemään kansainvälistä Special Olympics -jalkapallotoimintaa.

Petri Helanderin johdolla Special Olympics -jalkapallo eli kulta-aikaansa Suomessa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Petri teki hedelmällistä yhteistyötä muun muassa maajoukkuepelaaja Aki Riihilahden kanssa ja Suomi isännöi Euroopan Special Olympics -jalkapalloturnausta vuonna 2007 Helsingissä.

Aallon ihailija

Helanderin perheellä on vahvat työläisjuuret. Esko-isä työskenteli Ahlströmin paperitehtailla Euran Kauttualla.

Suuri suomalainen arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto oli pitkään Ahlströmin toimitusjohtajan Harry Gullichsenin yhteistyökumppani. Esko Helander pääsi työkseen piirtämään Aallon ja muidenkin taiteilijoiden suunnitelmia puhtaaksi. Hänestä tuli Aallon töiden suuri ihailija. Sama ihailu välittyi koko perheelle, Inga-äidille sekä lapsille Petrille ja Eijalle.

Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat Ahlströmin tehtaan työntekijöille saunarakennuksen Eurajoen virtaavaan rantaan. Sauna valmistui vuonna 1946. Kun se tuli yleiseen myyntiin lähes 60 vuotta myöhemmin vuonna 2005, oli rakennus jo päässyt pahasti ränsistymään.

Sisarukset Eija ja Petri ostivat jokisaunan itselleen ja kunnostivat siitä tilaussaunan, jonka yhteydessä toimii myös kahvila. Jokisauna on nyt yksi Aalto-fanien pyhiinvaelluskohteista.

– Viime vuoden tammikuussa oli Taiwanista asti 20 arkkitehtiä käymässä. He saunoivat ja söivät Jokisaunalla. En minä heidänkään kanssaan puhua osannut, mutta jotenkin näistä aina selvitään.

– Ei me tätä saunan kunnostusta olla nähty niinkään kulttuuritekona. Enemmänkin se on ollut isän unelman toteuttamista.

Esko Helander ehti nähdä saunan nousun uuteen kukoistukseen ja olla mukana Jokisaunan ensimmäisinä toimintavuosina. Hän kuoli vuonna 2014.

Eija Helander-Nieminen työskenteli kehitysvamma-alalla vuoteen 2010 saakka, viimeiset neljä vuotta veljensä kanssa Lyhdyssä Helsingissä. Sen jälkeen hän on pyörittänyt Jokisaunaa Kauttualla. Toissa vuonna Eija jäi eläkkeelle, mutta edelleen hänet löytää Jokisaunalta.

Eija suunnitteli, että Jokisaunasta tulisi merkittävä kehitysvammaisten henkilöiden työllistäjä. Kehitysvammaisia työntekijöitä on jatkuvasti ollutkin, muiden muassa jo aiemmin mainittu Helanderien serkun poika Petteri, mutta Eija olisi toivonut Euran kunnalta parempaa yhteistyötä kehitysvammaisten työllistämisessä. Nyt työntekijät ovat olleet pääasiassa muualta kuin Eurasta.

Myös Special Olympics -lentopalloilijoille Jokisauna on tullut tutuksi. Eurassa on järjestetty vuosittain Special Olympics -lentopalloleiri ja -beach volley -turnaus. Osallistujat pääsevät yöpymään, saunomaan ja uimaan tunnelmallisessa ympäristössä.

– Me olemme kuin perhettä. Pojat sanovat minua ”varamammaksi”, eikä heillä kaikilla omaa äitiä enää olekaan.

Myös Unified-partnerit ovat osa Eijan lentopalloperhettä. Eijan poika Aki on ollut kisareissuilla mukana niin partnerina kuin valmentajanakin, ja moni partnereista on Akin vanhoja pelikavereita. Myös Eijan kaksostytöistä toinen, Nea, oli vuoden 2015 Los Angelesin maailmankisoissa mukana beach volley -valmentajana.

Muistatteko vielä jutun alussa mainitun kohtaamisen linja-autossa Eijan ja Ailan välillä? Eija sanoo, ettei sinällään usko kohtaloon tai muuhunkaan johdatukseen, mutta jotakin merkityksellistä oli ilmassa, kun Eija havaitsi tutunnäköisen hahmon kehitysvammaisille henkilöille suunnatussa AK Jazz -tapahtumassa muutama vuosi sitten.

– Aila oli tietysti vanhentunut niin kuin minäkin, mutta näytti niin tutulta, että menin kysymään hänen kanssaan olleelta hoitajalta, että ”anteeksi, mutta onko hän Aila?”

– Ei hän tietenkään voinut minua enää muistaa, mutta heti ensimmäiseksi hän alkoi esitellä käsiään.