Nuori-toimija koulutus vietiin maaliin hybridimallilla

Nuori toimija -koulutuksen lähijakso syksyllä 2020

Nuori toimija eli Nuto-koulutus 2020 toteutettiin vallitsevien olosuhteiden vuoksi hybridimallina, jossa koulutuksen ensimmäinen osa ehdittiin toteuttaa lähijaksona Liikuntakeskus Pajulahdessa syksyllä ja toinen osa suoritettiin helmikuun alussa etänä. Normaalioloissa Nuto-koulutus koostuu kahdesta lähijaksoviikonlopusta, joiden välissä tehdään välitehtävä. Hybridimallinakin homma toimi, vaikka kiva olisi ollut olla yhdessä nenäkkäin ilman ruutua välissä.

Nuto-koulutus on tarkoitettu liikunnan ja urheilun pariin haluaville 13–20-vuotiaille nuorille. Nuoren ei tarvitse olla itse liikkuja, harrastaja tai urheilija, sillä liikunnan kentältä löytyy monenlaisia toimijarooleja. Seuratoiminnassa voi olla mittaaja, ajanottaja, kahvinkeittäjä, ilmoitusten vastaanottaja, somettaja, nettisivujen tekijä, ratsastuksessa taluttaja, melkein mikä vaan. Nuto-koulutuksessa saa hyvät valmiudet myös ohjaajana tai apuohjaajana toimimiseen.

Koulutukseen otetaan nuoria, joilla on jokin toimintarajoite tai vamma. Pelien ja leikkien ohessa harjoitellaan ohjaamista ja soveltamista. Jokainen oppii toisiltaan. Tälläkin kurssilta kuultiin kysymyksiä näkövammaiselle henkilölle, että miten sä oikein heität tarkkuutta, kun et näe? Miten sä pystyt lukemaan noita pisteitä? Miten pyörätuolilla pelaat korista? Onko korit paljon matalammalla? Lisäksi opitaan kuuntelemaan ja kommunikoimaan, jos henkilöllä on esimerkiksi puheen tuottamisessa haasteita. Autetaan kaveria niin ylä- kuin alamäessäkin!

Voitaisiin todeta, että Nuto-koulutuksissa inkluusio toteutuu ja haasteita löytyy: miten eri toimintakyvyillä ja haasteilla olevat nuoret saadaan pelaamaan ja toimimaan yhteen? Vuosien saatossa tähän on saatu hyviä vastauksia kokeilemalla, onnistumalla ja epäonnistumalla, lannistumatta, asenteella sekä mielikuvituksen voimalla. Koulutuksen keskiössä ovat nuoret itse ja heidän mahtava ratkaisukeskeisyytensä. Tähän voisikin esittää kysymyksen, että miksi kutsuttaisiin joukkuelajia, jossa on yhdistetty keilailu, ampumahiihto ja sisäcurling? Ainakin se oli hauskaa. Nimenkin puolesta mielikuvitus olkoon vain rajana.

Nuori toimija -koulutuksen toinen osa etänä.

Kaikkea aina sattuu, mutta koronan vuoksi eräs sattuma jäi mieleen. Pelatessa käytimme kumihanskoja. Pelin tiimellyksessä kuului huuto: Sormi on irti! Ohjaajilla saattoi jäädä muutama sydämen lyönti väliin, kunnes naurunremakka laukaisi tilanteen. Eräällä osallistujalla oli irronnut koko sormiosa kumihanskasta. Ei ambulanssia, ei verta, vaan uusi kumihanska käteen ja peli jatkui.

Uudessa hybridimallissa toisessa osassa keskityimme esteettömyyteen ja välitehtävien purkuun. Monelle esteettömyyden moninaisuus oli uutta. Esteettömyys ei ole vain liikkumisen haasteita, vaan myös näkemisen, ymmärtämisen, kuulemisen ja kommunikaation sekä informaation huomioimista.

Tämän kertainen vireä Nuto-joukko pisti heti ensimmäisen koulutusviikonlopun jälkeen whatsapp-ryhmän pystyyn ja sitten toivottiin viimeisen kerran jälkeen tapaamista. No, tänä vuonna on suunnitelmissa joka toinen vuosi järjestettävä Liikuntamaa ja Apuväline-tapahtuma 28.–30.10.2021 Tampereella. Nähtäväksi jää, että tapaako Nuto 2020 -porukka siellä toisensa.

Jos nutoilut kiinnostaa, niin seuraava koulutus järjestetään vuona 2022 ja ilmoittautuminen aukeaa tämän vuoden lopulla. Seuraa siis Paralympiakomitean tapahtumakalenteria. Nuto rules!

Teksti ja kuvat: Tiina Siivonen