Rannemurtuma estää Liisa Liljan osallistumisen Tokion paralympialaisiin
Paratriathlonisti Liisa Lilja joutuu jäämään sivuun Tokion kesäparalympialaisista. Viime viikolla Espanjan leirillä moottoripyöräilijä osui pyörälenkillä olleen Liljan pyörään sillä seurauksella, että porilaistriathlonistin ranne murtui hänen kaatuessaan maahan.
Liljan valmennustiimi kävi vielä torstaina Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön ylilääkärin Maarit Valtosen kanssa läpi mahdollisuutta osallistua kisoihin. Lopulta tuloksena oli päätös jäädä pois kisoista.
– Minä olin sanonut, että haluan lähteä ja otan täyden vastuun. Torstaina valmentajani Tommi Martikainen ja Marko Törmänen kävivät Maarit Valtosen kanssa keskustelun, jonka pohjalta valmentajat olivat sitä mieltä, että ei lähdetä Tokioon terveydellisten riskien vuoksi. Sanoin, että minun täytyy sitten hyväksyä päätös. Aikaa se vaatii, pettynyt Lilja toteaa.
– Kyse on merkittävästä vammasta, jossa hoidon viivästyminen ja vamman kanssa kilpaileminen voisivat aiheuttaa pysyvän haitan urheilijalle, Huippu-urheiluyksikön ylilääkäri Valtonen sanoo.
– Tämä on vaikea asia urheilijalle ja iso menetys koko joukkueelle. Olemme Liisan tukena ja varmistamme, että hoitotoimenpiteet ja kuntoutus etenevät, Valtonen jatkaa.
Liljan oli määrä matkustaa Tokioon perjantaina. Kyseessä olisivat olleet Liljan uran toiset paralympialaiset. Vuonna 2016 Rio de Janeirossa hän sijoittui PTS2-luokan kilpailussa neljänneksi. Sen jälkeen Lilja on voittanut luokassaan MM- ja EM-kultaa.
Liljan poisjäännin jälkeen Suomen paralympiajoukkueen koko on 16 urheilijaa. Tokion kesäparalympialaiset alkavat tiistaina 24.8. ja päättyvät sunnuntaina 5.9.
Asianosaiset eivät kommentoi asiaa enempää.
Suomen joukkue Tokion paralympialaisiin
Kuva: Harri Kapustamäki/KIHU/Paralympiakomitea