Jenna Jokela tekee ensiesiintymisensä kansainvälisissä taitoluistelukisoissa Finlandia Trophyssa

Special Olympics -taitoluistelijat ovat toista kertaa mukana kansainvälisessä Finlandia Trophy -taitoluistelukilpailussa Espoon Metro Areenalla. Kilpailut käydään 7.–10. lokakuuta ja Special Olympics -kilpailu on ohjelmassa torstaina 7.10. klo 13.00–14.30.

Mukana on 12 Special Olympics -luistelijaa kolmesta eri maasta, Suomen lisäksi Islannista ja Latviasta. Suomesta kilpailuun osallistuu neljä luistelijaa: Vihdin Taitoluistelijoiden Vilja Tamminen ja Viivi Väistö sekä tamperelaisen Varala-Tiimin Jenna Jokela ja Elina Salminen.

Tamminen, Väistö ja Salminen olivat mukana syksyllä 2019, kun Special Olympics -kilpailu järjestettiin Finlandia Trophyn yhteydessä ensimmäistä kertaa. 12-vuotiaalle ylöjärveläiselle Jenna Jokelalle kyseessä on ensimmäinen kansainvälinen taitoluistelukilpailu.

– On kivaa osallistua kisoihin, mutta jännittää vähän, Jenna sanoo.

Jennan isä on pelannut jääkiekkoa ja on jäähallilla töissä, joten kaukalo on tullut Jennalle tutuksi jo pienestä pitäen. Hän on luistellut kolmevuotiaasta asti.

Jenna kävi kokeilemassa eri seurojen luistelukouluissa, mutta hänellä on vaikeuksia ymmärtää suullisia ohjeita, eivätkä kokeilut siksi jääneet pitkäikäisiksi.

Vuonna 2017 hän aloitti rytmisen voimistelun Tampereen Sisun Special Minetit -ryhmässä ja siellä homma toimi. Voimisteluharrastuksen kautta perhe sai myös tietää Varala-Tiimistä, jonka alaisuudessa toimii soveltavan luistelun ryhmä.

Jenna aloitti Varala-Tiimissä puolitoista vuotta sitten. Taitavat valmentajat Tanja Töyrylä-Kannisto ja Henna Kannisto ovat löytäneet toimivan, kosketukseen perustuvan ohjausmallin Jennalle. Nyt hän harjoittelee jo hyppyjä ja on jo valmis kilpailemaan kansainvälisellä tasolla.

– Hienointa luistelussa on, kun saa harjoitella hyppyjä ja kaverit, Jenna toteaa.

Äitinsä Katja Jokelan mukaan Jenna on varsinainen duracell-pupu. Aina iloinen ja innostunut ja kavereita riittää. Myös harrastuksia on melkein joka päivälle: kaksi kertaa viikossa luistelua, kerran telinevoimistelua, kerran rytmistä voimistelua, kerran Sporttikerhoa ja vielä kerta viikkoon musiikkiterapiaa.

Viivi Väistö, Vilja Tamminen ja Elina Salminen

Lisätiedot Finlandia Trophyn sivuilta

Kuvat: Salla Mäkelä ja Lauri Jaakkola