Miesten maalipallomaajoukkue lipsahti kuilun reunalle Turkin EM-kilpailuissa

Petri Posio heittää EM-kilpailujen ottelussa Venäjää vastaan. Kuva: Ryo Ichikawa/IBSA

Suomen miesten maajoukkue koki karvaan 5–10 (3–5) -tappion Venäjälle näkövammaisten maalipallon Euroopan mestaruuskilpailujen sijoitusottelussa Turkin Samsunissa. Voitto olisi vienyt Suomen pelaamaan perjantain sijoista 5–6 ja samalla varmistanut paikan ensi kesän MM-kilpailuihin. Tappion myötä Suomi pelaa päätösottelussa sijoista 7–8 ja samalla säilymisestä EM-kilpailujen A-sarjassa.

– Pitkälti samanlainen kaava kuin monessa aiemmassakin pelissä tässä turnauksessa. Alussa jäätiin tappiolle, sitten tultiin rinnalle ja sen jälkeen taas vastustaja pääsi edelle. Puolustuksellisesti tuli mustia hetkiä, totesi Suomen joukkueen Markus Tihumäki.

Ehsan Zoveidavi heitti kahdella maalillaan Suomen 0–2-tappiolta 2–2-tasatilanteeseen avausjaksolla ja toisen puoliskon alussa sama mies hilasi Suomen 3–5-tappiolta 5–5:een. Molemmilla kerroilla Venäjä rankaisi heti seuraavasta heitosta ja toisella jaksolla itänaapuri karkasi lopulta selvään voittoon.

– Venäjä oli tänään kurinalaisempi ja keskittyneempi. Se oli se, missä oli vähän eroa, Suomen joukkueen pettynyt päävalmentaja Jarkko Pokkinen sanoi. 

Maajoukkueen syömähammas Erkki Miinala on kärsinyt turnauksen loppupuolella selkävaivoista ja pystyi Venäjää vastaan pelaamaan vain vähän. Iranilaistaustainen Zoveidavi paikkasi neljällä maalillaan hyvin hyökkäyspäähän, mutta maaliahne Miinala on Suomelle tärkeä pelaaja myös puolustuksellisesti.

Perjantaina Suomi kohtaa viimeisessä sijoitusottelussa Montenegron. Ottelun häviäjä putoaa ensi vuodeksi EM-kilpailujen B-sarjaan, jossa Suomen miehet ovat vierailleet edellisen kerran vuonna 2010.

– Totta kai kun tavoitteesta, eli MM-kisapaikasta jäätiin, niin hetki ollaan pettyneitä, mutta ei tässä auta muu kuin mennä huomiseen ja tsempata. Kyllä me huomiseksi saamme vielä kasattua hyvän energian kentälle ja otamme sen, mitä otettavissa on, Tihumäki lupaili.

Suomen ja Montenegron välinen ottelu alkaa perjantaina klo 9.10 Suomen aikaa. Kisojen ottelut ovat katsottavissa IBSA:n Youtube-kanavan kautta.

Suomen naisten maajoukkue putosi EM-kilpailujen B-sarjaan jäätyään viimeiseksi alkulohkossaan.

Maalipallon EM-kilpailut, Samsun, Turkki 5.–12.11.2021

MIEHET

Sijoitusottelut, sijat 5–8

  • Belgia–Montenegro 6–5
  • Venäjä–Suomi 10–5 (5–3)
    • Suomen maalit: Ehsan Zoveidavi 4, Petri Posio

Perjantain sijoitusottelu, sijat 7–8

  • 09.10 Montenegro–Suomi

Suomen joukkueet

NAISET

Pelaajat

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Jasmin Mikkola, Tampere
  • Azra Tayeebi, Espoo

Toimihenkilöt

  • Arttu Mäkinen, päävalmentaja
  • Päivi Tolppanen, valmentaja
  • Tuomas Törrönen, joukkueenjohtaja

MIEHET

Pelaajat

  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Erkki Miinala, Espoo
  • Petri Posio, Kuusankoski
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo
  • Joni Ylönen, Espoo

Toimihenkilöt

  • Jarkko Pokkinen, päävalmentaja
  • Pasi Koivukari, valmentaja
  • Antti Kauppila, fysioterapeutti
  • Mikko Häyrinen, analyytikko (KIHU)
  • Tuomas Törrönen, joukkueenjohtaja

EM-kilpailujen kisasivut löytyvät täältä (englanniksi)

Suomen maajoukkueiden sivut löytyvät täältä

Kuva: Ryo Ichikawa/IBSA