Peking 2022: Suur-Hamari ja Kiiveri johtivat Suomen parhaaseen tulokseen 20 vuoteen
Pekingin talviparalympialaiset vietiin päätökseen Linnunpesä-stadionilla järjestetyssä päättäjäisseremoniassa. Suomen lippua kantoi lumilautailun paralympiavoittaja ja -hopeamitalisti Matti Suur-Hamari.
Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n puheenjohtaja Andrew Parsons ei tehnyt päättäjäispuheessaan yhtä suoria viittauksia Venäjän aloittamaa sotaa vastaan kuin avajaisissa, mutta paremman huomisen puolesta hän puhui.
– Toivon merkkitulina ja rauhan mestareina teidän tekonne puhuvat voimakkaammin kuin sanat, Parsons sanoi viitaten paralympiaurheilijoihin.
– Kisakylässä eri kansakunnat, erilaiset näkemykset ja erilaiset toimintakyvyt kohtasivat. Eroavaisuudet eivät jakaneet meitä leireihin. Ne yhdistivät meidät. Tämä yhtenäisyys antaa meille toivoa, hän jatkoi.
Parsons antoi tunnustusta isäntämaa Kiinalle paitsi onnistuneista kisajärjestelyistä myös nousemisesta ”talviparalympialaisten mahtimaaksi”. Pyeongchangissa 2018 Kiina voitti paralympiahistoriansa ensimmäisen talvikisamitalin, kultaa pyörätuolicurlingista. Nyt maa vei mitalitilaston ylivoimaisesti nimiinsä 61 mitalillaan.
Suomi ylsi parhaaseen suoritukseensa talviparalympialaisissa sitten vuoden 2002 Salt Lake Cityn kisojen. Tuolloin Suomi voitti hiihtäjien Tanja Karin, Jaana Argillanderin ja Merja Hanskin voimin kahdeksan mitalia. Nyt tuloksena oli neljä mitalia, joista kaksi kultaa ja kaksi hopeaa.
Lumilautailija Matti Suur-Hamari laittoi pykälää paremmaksi kuin Pyeongchangissa neljä vuotta sitten uusimalla lumilautacrossin kultansa ja kirkastamalla banked slalomin pronssin hopeaksi. Nuori alppihiihtäjä Santeri Kiiveri voitti kultaa suurpujottelusta ja hopeaa alppiyhdistetystä. Kiiverin mitalit olivat Suomen paralympiahistorian ensimmäiset alppihiihtomitalit.
– Jo ennen kisoja oli tiedossa, että Suur-Hamari ja Kiiveri ovat vahvoja mitalikandidaatteja, mutta neljä mitalia tältä kaksikolta on lähes maksimaalinen onnistuminen. Suur-Hamari nosti itsensä paralympialegendojen joukkoon ja Kiiveri teki lopullisen läpimurron aivan kirkkaimmalle huipulle, paralympiajoukkueen johtaja Kimmo Mustonen totesi.
Mitalitilastossa Suomi sijoittui 13:nneksi. Viimeiseen kisapäivään saakka Suomi kävi tiukkaa kamppailua naapurimaiden Norjan ja Ruotsin kanssa. Norja (4 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi) oli lopulta paras Pohjoismaa neljä kultaa ja yhden hopean voittaneen kelkkalaskija Jesper Pedersenin johdolla. Ruotsi saavutti kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia yltäen yhden sijan Suomea ylemmäs.
Neljän mitalin lisäksi suomalaisurheilijat saavuttivat kaksi pistesijaa: näkövammaisen hiihtäjän Inkki Inolan ja hänen oppaansa Jari Huhdan neljännen sijan 20 kilometrin perinteisen kisasta sekä Kiiverin kahdeksannen sijan syöksylaskussa.
– Kaikki kolme lajiryhmää (lumilautailu, alppihiihto, maastohiihto) onnistuivat näissä kisoissa. Urheilijoissakaan ei ollut ainuttakaan, joka olisi jäänyt tasostaan. Erittäin onnistuneet kisat kaikin puolin, Mustonen summasi.
Paralympiadebyyttinsä Pekingissä tekivät alppihiihtäjä Maiju Laurila ja lumilautailija Tomi Taskinen. He ovat 401. ja 402. suomalaisurheilija paralympialaisten historiassa. Laurila oli ensimmäinen suomalaisnainen paralympialaisten kelkkalaskijoiden sarjassa.
Suomen joukkueella ei ollut suoraa mitalitavoitetta Pekingin kisoihin, mutta alkaneelle paralympiadille, eli Pekingin talvikisoille ja vuoden 2024 Pariisin kesäkisoille on asetettu yhteensä kymmenen mitalin ja 15 pistesijan tavoite.
Seuraavat talviparalympialaiset käydään vuonna 2026 Italiassa, jossa isäntäkaupunkeina toimivat Milano ja Cortina d’Ampezzo.
Suomen paralympiajoukkueen kaikki tulokset Pekingin kisoissa
Kuva: Harri Kapustamäki/KIHU/Paralympiakomitea