Paralympiakomitean lausunto uudesta vammaispalvelulaista – urheilun rinnastaminen työntekoon, liikkumisen tuki ja harrastamisen apuvälineet
Vammaispalvelulakia ollaan uudistamassa vastaamaan uutta hyvinvointialueiden ympärille kietoutuvaa palvelurakennetta. Valmistelun pohjana käytetään vammaispalvelulainsäädännön uudistusta koskevaa hallituksen esitystä, joka raukesi keväällä 2019.
Suomen Paralympiakomitea on lähettänyt sosiaali- ja terveysministeriölle lausuntonsa uuden vammaispalvelulain ehdotuksesta. Paralympiakomitean lausunto painottuu erityisesti seuraaviin aihealueisiin: 1) Urheilun rinnastaminen työntekoon, 2) Liikkumisen tuen laajuus, määrä ja joustavuus sekä 3) Harrastamisen apuvälineiden korvattavuus.
Seuraavassa tarkastellaan lähemmin Paralympiakomitean lausuntoa em. aihealueista:
Urheilun rinnastaminen työntekoon
Paralympiakomitean lausunnossa nostetaan esiin, että vuonna 2019 sosiaali- ja terveysministeriö arvioi vammaispalvelulain uudistuksessa urheilun asemaa liittyen avustaja- ja kuljetuspalveluihin ja totesi, että ainakin apurahaa saavien huippu-urheilijoiden kohdalla urheilu tulee rinnastaa työntekoon.
Vastaavasti yhdenvertaisuusvaltuutettu edellytti sosiaali- ja terveysministeriötä ohjeistamaan kuntia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Vammaispalvelujen käsikirjassa, että vammainen henkilö voi tarvita henkilökohtaista apua vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla urheilukilpailuihin osallistuessaan siitä riippumatta, järjestetäänkö kilpailut Suomessa vai ulkomailla. Tällä hetkellä henkilökohtaisen avun myöntämisen käytännöt urheilutapahtumiin ovat kuntien osalta kirjavat ja usein vastahakoiset.
Paralympiakomitea linjaakin lausunnossaan, että ”lain soveltamisohjeissa tulee mainita, että maajoukkuetasolla urheileminen rinnastetaan työntekoon. Maajoukkuetason paraurheilijalla on oikeus saada henkilökohtaista apua työssään (urheilu) sen verran kuin hän välttämättä tarvitsee.”
Liikkumisen tuen laajuus, määrä ja joustavuus
Vammaispalvelulain mukaisen liikkumisen tuen määrän osalta Paralympiakomitean lausunnossa linjataan seuraavasti: ”Aktiivinen liikunta ja harrastaminen tulee kirjata perusteisiin syyksi myöntää matkoja enemmän. On tärkeää, että myönnettyjen matkojen määrä kannustaa harrastamaan säännöllisesti ja tukee aktiivista harrastamista. On vaara, että minimiksi suositellut 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa tulkitaan maksimiksi, mikä ei riitä aktiivisesti harrastavalle edes kunnon ylläpitoon saati muuhun asiointiin ja yhteiskunnalliseen toimintaan.”
Liikkumisen tuen laajuuden osalta Paralympiakomitea toivoo lievennyksiä kuntarajojen ehdottomuuteen. ”Liikunnan harrastaminen tai urheilu tulee kirjata esimerkiksi erityisistä syistä, joiden perusteella on mahdollista tehdä matkoja muiden kuntien alueelle. Esimerkiksi harvemmin asutuilla alueilla ja niukempien erityispalvelujen piirissä sähköpyörätuolia käyttävä harrastaja voi joutua hakemaan elämäntilanteeseen ja toimintakykyyn sopivaa kiinnostavaa harrastusryhmää mahdollisesti pitkienkin matkojen päästä voidakseen harrastaa yhdenvertaisesti.”
Liikkumisen tuen joustavuuden osalta lakiehdotus sai Paralympiakomitealta kiitosta: ”On hyvä, että liikkumisen tuen tapoja on useita ja niitä voi yhdistellä ja jaksottaa. Joustavuuden lisääntyminen mahdollistaa esimerkiksi matkat kauempana sijaitseviin harrastuksiin, kuten eräretkelle, turnauksiin ja leireille. On positiivista, että liikkumisen tuki voidaan toteuttaa perinteisten menetelmien (kuljetuspalvelu, auton käyttö/taloudellinen tuki) lisäksi myös henkilökohtaisen avustajan ja saattajan avulla.”
Harrastamisen apuvälineiden korvattavuus
Paralympiakomitean lausunnosta: ”Harrastamisen apuvälineet on rajattu lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden ulkopuolelle, joten ne kuuluvat vammaispalvelulain mukaan hyvinvointialueen yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluviin määrärahasidonnaisiin palveluihin tai määrärahasidonnaiseen taloudelliseen tukeen. Monissa tilanteissa rajanveto lääkinnällisen kuntoutuksen, hyvinvointia ja terveyttä tukevan apuvälineen tai harrastamisen apuvälineen välille on vaikea vetää. Lisäksi määrarahasidonnaisuuden seurauksena asiakkaat ovat joutuneet pitkiin hakuprosesseihin päätöksiä odottaessaan, mikä on inhimillisesti ja fyysisen toimintakyvyn ylläpidon näkökulmasta kestämätöntä.
Esitämme 25 § 1 momenttiin seuraavat lisäykset: Hyvinvointialue voi korvata puolet teknisten ratkaisujen ja muiden kuin lääkinnällisen kuntoutuksen välineiden hankkimisesta aiheutuvista kustannuksista, jos vammainen henkilö tarvitsee niitä: 1) päivittäisissä toimissa, 2) liikkumisessa, 3) hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, 4) vuorovaikutuksessa tai 5) vapaa-ajan harrastustoiminnoissa.
Lisäksi ehdotamme lisäystä 25 § kohtaan 4 vapaa-ajantoiminnot: Hyvinvointialue korvaa asiakaspalvelusuunnitelmaan kirjattujen hyvinvointia ja terveyttä, fyysistä aktiivisuutta ja harrastamista edistävät apuvälineet. Asiakkaan omavastuuosuudeksi määritellään enintään 50 % ja omavastuu voi olla korkeintaan 2000 euroa. Apuvälineen käyttöikä arvioidaan, määritellään ja kirjataan asiakkaan palvelusuunnitelmaan. Hyvinvointialue voi korvata kokonaisuudessaan liikunta- ja harrastustoiminnan apuvälineen hankkimisesta johtuvat kohtuulliset kustannukset etenkin nuorilla ja ensimmäisen liikunta- ja harrastusvälineen osalta.”
Paralympiakomitean lausunnon harrastusapuvälineiden korvattavuutta koskeva osio on sama kuin Liikuntatieteellisen seuran koulutus- ja tutkimustyöryhmän ja Valtion liikuntaneuvoston lausunnoissa.
Muita huomioita
Paralympiakomitea muistutti lausunnossaan YK:n vammaisyleissopimuksen velvoitteista, joita ei ollut kirjattu lain perusteluihin riittävästi. ”Yleissopimuksen artiklan 30.5 keskeisenä ajatuksena on mahdollisuuksien tasa-arvo. Vammaisilla henkilöillä tulee olla mahdollisuus valita yleisen ja kaikille avoimen ryhmän ja erityis- tai soveltavan liikunnan väliltä tai halutessaan osallistua molempiin. Ei riitä, että pääsee mukaan, siellä pitää myös pystyä toimimaan.”
Paralympiakomitea kaipasi myös selvennyksiä lain soveltamisen raja-alueille: ”Lain sovellettavuutta parantaisivat esimerkit erilaisista konteksteista, kuten miltä osin vammaisen henkilön harrastamista tukevat vammaispalvelut kuuluvat vammaispalveluihin ja miltä osin harrastuspalvelujen järjestäjille (esimerkiksi yhdenvertaisuuslain kohtuulliset mukautukset ja positiivinen erityiskohtelu).
Sekä terveydenhuoltolakia että vammaispalvelulakia tulisi tarkastella yhdessä vammaisten fyysisen aktiivisuuden edistämisen näkökulmasta, tunnistaa mahdolliset katvealueet ja kirjata vammaispalvelulakiin tarvittavat liikuntaa ja harrastamista lisäävät tukitoimet, jotta vältyttäisiin ongelmatilanteilta. Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, joissa ei selkeästi pystytä määrittelemään, onko kyseessä lääkinnällisen kuntoutuksen vai vammaispalvelulain nojalla tuettava käytäntö, kuten osa apuvälineistä.”
Vammaispalvelujen lainsäädännön uudistaminen STM:n sivuilla