Stressiä poistava uintiharrastus vie Tinja Vatasen seuraavaksi Maltan Special Olympics -kisoihin

Tinja Vatanen

Tamperelainen Tinja Vatanen pitää uimisesta. Se, että uimaharrastuksen ansiosta on mahdollista päästä kilpailemaan ulkomaille, on bonusta.

– Tykkään uida niin, että saan ajatukset muualle ja pystyn rentoutumaan. Kun uin, ei tule stressiä, Vatanen sanoo.

Toukokuun puolivälissä Vatanen matkustaa 12 muun suomalaisurheilijan kanssa Maltalle, jossa järjestetään isot kehitysvammaisten urheilun Special Olympics Invitational Games -kisat. Muutaman viikon päästä 28 vuotta täyttävä Vatanen ui Maltalla 50 metrin rintauinnin, 50 metrin selkäuinnin ja on mukana 4x25 metrin vapaauintiviestissä yhdessä Tatu Kantosen, Juko Kinnusen ja Inka-Johanna Kolhinojan kanssa.

– Vuonna 2018 olin Tanskassa kisoissa ensikertalaisena. Se oli kyllä aika jännittävä kokemus, mutta uinnit menivät hyvin ja tuli mitaleja. En ole ikinä käynyt Maltalla, se on ihan uusi kokemus. Saa nähdä miten siellä uinnit menevät. Toivon, että aikani paranisivat, Vatanen pohtii.

Huhtikuun puolella Vatanen hieman sairasteli ja joutui jättämään väliin hänen toisen lajinsa alppihiihdon Himos-Leitner -kilpailut. Nyt tamperelainen on kuitenkin taas iskussa ja treenit kulkevat.

– Harjoittelen kaksi kertaa viikossa Uimaseura TaTun parauinnin kilparyhmässä ja lisäksi käyn tosi paljon omatoimisesti uimassa kotihallillani Kalevan uimahallilla ja hyödynnän treeneissä opittuja asioita, Vatanen sanoo.

Kesäisin Vatanen pyöräilee ja tekee juoksulenkkejä. Talvisin ohjelmaan kuuluu laskettelun lisäksi myös maastohiihtoa.

– Lisäksi kuuntelen musiikkia samalla kun venyttelen ja tykkään myös vapaa-ajalla piirrellä ja viettää aikaa kavereiden kanssa.

Maltan kisojen jälkeen seuraava tähtäin Vatasella on kesä-heinäkuun vaihteessa kotikaupungissa Tampereella käytävät SM-kilpailut.

– Tähän asti olen uinut kilpaa 50 metrin matkoja, mutta SM-kisoissa meinasin uida 100 metrin vapaauinnin ja 100 metrin selkäuinnin, Vatanen toteaa.

Uinnin lisäksi suomalaisurheilijoita on Maltan Special Olympics Invitational Games -kisoissa mukana yleisurheilussa, pöytätenniksessä ja keilailussa.

Special Olympics Invitational Games, Malta 13.–18.5.2022

Suomen joukkue

YLEISURHEILU

  • Noora Koponen, Seinäjoki
    • 200m, 800m
  • Nea Tilli, Janakkala
    • kuula, pituus
  • Tuomo Ringman, Seinäjoki
    • 100m, pituus
  • Kai Koljonen, Oulu
    • 800m, kuula

Valmentajat

Jukka Lahti, Petäjävesi
Anni Lindeman, Jyväskylä

Kisapaikka: National Sports Athletics Track, Marsa

UINTI

  • Tatu Kantonen, Turku
    • 100m vapaauinti, 100m rintauinti, 4 x 25m vapaauintiviesti
  • Juko Kinnunen, Turku
    • 50m vapaauinti, 50m selkäuinti, 4 x 25m vapaauintiviesti
  • Tinja Vatanen, Tampere
    • 50m rintauinti, 50m selkäuinti, 4 x 25m vapaauintiviesti
  • Inka Kolhinoja, Vantaa
    • 25m perhosuinti, 50m vapaauinti, 4 x 25m vapaauintiviesti

Valmentajat

  • Marleena Leskinen, Piikkiö
  • Jenni Tyynelä, Helsinki

Kisapaikka: National Swimming Pool Complex Tal-Qroqq, Gzira

PÖYTÄTENNIS

  • Timo Averjanov, Vantaa

Valmentaja

  • Petr Averjanov, Vantaa

Kisapaikka: University Sports Complex Tal-Qroqq, Gzira

KEILAILU

  • Elmeri Haukikari, Turku
    • Henkilökohtainen kisa, parikisa (pari Tuomo Kukkohovi), joukkuekisa
  • Tuomo Kukkohovi, Oulu
    • Henkilökohtainen kisa, parikisa (pari Elmeri Haukikari), joukkuekisa
  • Ukko Törmänen, Rovaniemi
    • Henkilökohtainen kisa, parikisa (pari Oskari Hoppula), joukkuekisa
  • Oskari Hoppula, Rovaniemi
    • Henkilökohtainen kisa, parikisa (pari Ukko-Petteri Törmänen), joukkuekisa

Valmentajat

  • Tuomas Uusinarkaus, Rovaniemi
  • Petri Haukikari, Turku

Kisapaikka: Eden Super Bowl, St. Julians

 

Lisätietoa kisoista Special Olympics Maltan Facebook-sivuilta