Suomalaisurheilijat hyvässä mitalivauhdissa Maltan Special Olympics -kisoissa

Nea Tilli (vas. ylhäällä), Timo Averjanov, Tinja Vatanen, Tuomo Ringman, Tuomas Uusinarkaus (vas. alhaalla), Ukko Törmänen ja Oskari Hoppula.

Suomalaisurheilijoilla on kasassa yhdeksän mitalia kahden kilpailupäivän jälkeen kehitysvammaisten Special Olympics Invitational Games -kisoissa Maltalla. Suomesta on kisoissa 13 urheilijan joukkue. He kilpailevat yleisurheilussa, uinnissa, keilailussa ja pöytätenniksessä.

Maanantaina kultaa voittivat janakkalalainen Nea Tilli kuulantyönnöstä sekä rovaniemeläiskeilaajat Ukko Törmänen ja Oskari Hoppula keilailun parikilpailusta.

– Ihan paras päivä ja kisa! 1000/1000! Ihanaa saada mitali, iloitsi Nea Tilli, joka lennätti kolmen kilon kuulan tulokseen 9,17.

Parikeilailusta suomalaiset nappasivat kultaa ja hopeaa, kun Törmäsen ja Hoppulan vanavedessä oululainen Tuomo Kukkohovi ja turkulainen Elmeri Haukikari keilasivat toiseksi.

– Alkuun oli vähän takkuista, mutta jo viimeisen sarjan alussa tiesimme Oskarin kanssa, että kultaa otetaan. Tiukempaa oli Tuomolla ja Elmerillä, kun he taistelivat sijoista 2–4 loppuhetkille asti, mutta onneksi pojat heittivät loppuun asti ja taistelivat hopean kahden pisteen erolla, kultamitalikeilaaja Ukko Törmänen kertasi.

Keilaajat olivat heittäneet henkilökohtaisen kilpailun jo sunnuntaina. Siinä Tuomo Kukkohovi heitti hopeaa. Hoppula ja Haukikari keilasivat omissa divisioonissaan pronssille.

Yleisurheilussa Tillin lisäksi mitaleille maanantaina ylsivät oululainen Kai Koljonen kuulantyönnössä ja seinäjokinen Tuomo Ringman 100 metrin juoksussa. Molemmat voittivat hopeaa.

– Sehän meni enemmän kuin nappiin. Kovassa seurassa ja kovassa kisassa mieskin pysyi kovana kuin kuula. Ennätys tuli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sanaili Koljonen.

– Juoksu tuntui hyvältä ja aikalailla hyvältä tuntui myös saada mitali kansainvälisistä kilpailuista, totesi puolestaan Ringman.

Uinnissa tamperelainen Tinja Vatanen ui hopeaa 50 metrin selkäuinnista.

– Olen tyytyväinen suoritukseen. Iloinen mieli, kun sain mitalin kaulaan, Vatanen sanoi.

Turkulainen Juko Kinnunen ui 50 metrin selkäuinnissa kuudenneksi, Vatanen oli 50 metrin rintauinnissa kahdeksas ja turkulainen Tatu Kantonen 100 metrin vapaauinnissa viides. Lisäksi Suomen vapaauintiviestijoukkue kauhoi neljänneksi kokoonpanolla Kantonen, Kinnunen, Inka-Johanna Kolhinoja, Vatanen.

Pöytätenniksessä vantaalainen Timo Averjanov pelasi tiukan pelin Unkarin Thomas Kissiä vastaan, mutta taipui 1–3 (11–9, 6–11, 7–11, 10–12) -tappioon. Päivän toisessa pelissä Averjanov voitti Itävallan Brian Weberin suoraan erin 3–0 (11–3, 11–4, 11–3). Tiistaina Averjanov saa viimeisessä ottelussaan vastaansa Slovakian Simon Jakusin. Ottelussa ratkeaa saako vantaalaisässä mitalin – Suomen Special Olympics -historian ensimmäisen pöytätenniksestä – ja jos saa, minkä värisen.

Myös yleisurheilu-, uinti- ja keilailukilpailut jatkuvat Maltalla vielä tiistaina.

Special Olympics Invitational Games, Malta 13.–18.5.2022

Suomalaisten mitalit 2/3 kisapäivän jälkeen

Kultaa

  • Nea Tilli, yleisurheilu, kuulantyöntö, div. F7
  • Ukko Törmänen/Oskari Hoppula, keilailu, parikilpailu

Hopeaa

  • Tuomo Kukkohovi, keilailu, singlekilpailu, div. M11
  • Tuomo Kukkohovi/Elmeri Haukikari, keilailu, parikilpailu
  • Kai Koljonen, yleisurheilu, kuulantyöntö, div. F8
  • Tuomo Ringman, yleisurheilu, 100m, div. T03
  • Tinja Vatanen, uinti, 50m selkäuinti, div. C4

Pronssia

  • Oskari Hoppula, keilailu, singlekilpailu, div. M06
  • Elmeri Haukikari, keilailu, singlekilpailu, div. M07

Keilailu

SINGLEKILPAILU

Miehet

Divisioona M06

  1. Nicholas Frassini San Marino 353
  2. Mickael Hinnebaut Belgia 325
  3. Oskari Hoppula Suomi 309
  4. Saleh Almarri Arabiemiraatit 296
  5. Kieran Jurgen Pace Malta 241
  6. Isaac Caruana Malta 239

Divisioona M07

  1. Luke Burke Malta 408
  2. Philip Gruppetta Malta 371
  3. Elmeri Haukikari Suomi 361
  4. Shane Martinez Gibraltar 357
  5. Ukko Törmänen Suomi 325

Divisioona M11

  1. Albert Paul Borg Malta 340
  2. Tuomo Kukkohovi Suomi 337
  3. Bjorn Tabone Malta 330
  4. Marvin Zammiti Gibraltar 321
  5. Nicholas Falzon Malta 307
  6. Mark Serge Malta 302

Yleisurheilu

NAISET

Kuula, divisioona F7

  1. Nea Tilli Suomi 9,17
  2. Anne Marie Bugeja Malta 7,78
  3. Florentina Buccheri Italia 2,87

MIEHET

100m, divisioona T03

  1. Isaac Meli Malta 14,56
  2. Tuomo Ringman Suomi 14,91
  3. Emre Cimrin Turkki 15,17
  4. Joao Tiago Horta Sequeira Portugali 15,22
  5. Jerome Nwoko Malta 15,48
  6. Duncan Watterson Mansaari 15,68
  7. Veysel Selcuk Turkki 15,74
  8. Izaak Gusman Malta 16,06

Kuula, divisioona F8

  1. Joris Caekebek Belgia 10,12
  2. Kai Koljonen Suomi 8,93
  3. Adam Hammer Unkari 8,46 

Uinti

50m selkäuinti, divisioona C2

  1. Luke Depasquale Malta 49,04
  2. Awad Al Ketbi Arabiemiraatit 49,56
  3. Nathan Myles Bugeja Malta 50,50
  4. Maria Rein Viro 51,97
  5. Oren Uziely Fialkov Israel 53,54
  6. Juko Kinnunen Suomi 55,49

50m selkäuinti, divisioona C4

  1. Mara Oprea Romania 1.13,47
  2. Tinja Vatanen Suomi 1.17,72
  3. Jessica Piber Itävalta 1.17,82

50m rintauinti, divisioona C3

  1. Omar Alshami Arabiemiraatit 1.04,52
  2. Alexia Wetz Malta 1.04,77
  3. Andrei Palimariu Romania 1.08,00
  4. Matt Mamo Malta 1.10,43
  5. Sven Camilleri Malta 1.13,22
  6. Victoria Weiss Itävalta  1.14,01
  7. Rosaline Jane Bonello Malta 1.16,00
  8. Tinja Vatanen Suomi 1.16,54

100m vapaauinti, divisioona C2

  1. Davide Siciliano Malta 1.25,25
  2. Andrew McGeehan Mansaari 1.25,86
  3. Dylan Lombardi Malta 1.26,62
  4. Nathan Myles Bugeja Malta 1.31,87
  5. Tatu Kantonen Suomi 1.33,15
  6. Sasha Cini Malta 1.34,00
  7. Inge Maiberg Viro 1.36,00

4x25m vapaauintiviesti

  1. Malta I 1.07,28
  2. Malta II 1.18,48
  3. Viro 1.20,87
  4. Suomi 1.38,12 (Tatu Kantonen, Juko Kinnunen, Inka-Johanna Kolhinoja, Tinja Vatanen)

Pöytätennis

MIEHET, KAKSINPELI

Divisioona A

  • Timo Averjanov Suomi–Thomas Kiss Unkari 1–3 (11–9, 6–11, 7–11, 10–12)
  • Timo Averjanov Suomi–Brian Weber Itävalta 3–0 (11–3, 11–4, 11–3)
  • Timo Averjanov Suomi–Simon Jakus Slovakia pelataan tiistaina.

Suomen joukkueen kokoonpano löytyy täältä