Pajulahden European Para Youth Games on Aaro Mäkelälle etappi matkalla parapöytätenniksen huipulle
Euroopan nuorten paraurheilijoiden European Para Youth Games -kilpailut käydään 27.6.–4.7. Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa. Kyseessä ovat kahdeksan lajin monilajikilpailut, jotka toimivat nuorille paraurheilijoille tärkeänä etappina matkalla aikuisten arvokilpailuihin ja lopulta paralympialaisiin.
Suomesta kilpailuihin osallistuu 23 urheilijaa, jotka kilpailevat seitsemässä eri lajissa. Suomalaisurheilijoista 12 on EPYG-kisojen ensikertalaisia, 11 oli mukana edellisissä, vuonna 2019 Pajulahdessa järjestetyissä kisoissa ja kaksi heistä – Santeri Karvo ja Sini Paukkeri – osallistuivat jo 2017 Italian Liguriassa käytyihin kisoihin.
Espoolainen pöytätenniksenpelaaja Aaro Mäkelä kuuluu niihin urheilijoihin, jotka valmistautuvat toisiin EPYG-kisoihinsa. Edellisten kisojen jälkeen alkoi koronaviruspandemia, joka on hidastanut monen nuoren urheilijan urakehitystä. Siinä mielessä kesän 2022 EPYG on monelle eräänlainen uudelleenkäynnistys.
– Edellisissä EPYG-kisoissa sijoituin kolmanneksi. Se oli kiva kokemus, kun pääsi näkemään muiden maiden pelaajia ja sai tuntea kuuluvansa joukkueeseen. Nyt ei oikein tiedä, mitä odottaa, kun viime vuosina on ollut vähän turnauksia, eikä vielä tarkkaan tiedä, keitä samassa luokassa Pajulahdessa pelaa, Mäkelä pohti.
Vielä koronaa enemmän Mäkelän urakehitystä ovat hidastaneet selän rasitusmurtumat, ensin syksyllä 2019 ja toisen kerran reilu vuosi sitten. Siitä huolimatta Mäkelä nappasi keväällä Espanjan Costa Bravassa ensimmäisen otteluvoittonsa aikuisten sarjassa.
Pallorobotin avulla lajin pariin
Aaro Mäkelä pelaa liikuntavammaisten pystypelaajien luokassa 6. Hänellä on CP-vamma, jonka myötä jalkojen liikkuvuus on heikkoa ja oikea käsi on jäykkä. Mäkelä harrasti lapsena yleisurheilua, mutta sen parista ei oikein löytynyt sopivaa lajia.
Syksyllä 2015 Mäkelä perheineen kävi Tampereella Apuvälinemessuilla, jonka yhteydessä järjestettiin Liikuntamaa – messutapahtuma, jossa pääsee kokeilemaan paraurheilun eri lajeja, apuvälineitä ja sovelluksia.
– Olin joskus kokeillut pöytätennistä perheen kanssa, mutta silloin pallo lenteli pois pöydältä ja sitä sai olla koko ajan hakemassa jostain, Mäkelä muistelee.
Liikuntamaan pöytätennispisteellä toisella puolen pöytää oli palloja jatkuvalla syötöllä tarjoileva robotti. Siellä Mäkelä sai kunnon tuntuman lajiin. Hän innostui ja hakeutui kotikaupunkinsa pöytätennisseuran PT Espoon harjoituksiin. Pari vuotta myöhemmin hän oli jo valmis aloittamaan tavoitteellisen harjoittelun ja kilpailemisen.
Suomessa parapöytätennisturnauksia on hyvin vähän, mutta vammattomien turnauksiin osallistuminen on parapelaajille avointa. Vammattomia pelaajia vastaan Mäkeläkin on kerännyt valtaosan pelikokemuksestaan.
Mäkelä käy lukiota, urheilulinjaa Espoon Leppävaarassa. Hän harjoittelee Helsingissä Ruskeasuon palloiluhallilla ja Espoossa Tuulimäen väestönsuojassa.
Paralympialaiset ovat Aaro Mäkelän pitkän aikavälin tavoitteena, kuten useimmilla Pajulahden EPYG-kisoihin osallistuvilla. Vuoden 2024 Pariisin kesäparalympialaisiin on aikaa kaksi vuotta, mutta Mäkelällä on kärsivällisyyttä odottaa tarvittaessa vuoden 2028 Los Angelesin kisoihinkin.
AARO MÄKELÄ
- Syntynyt: 2004
- Kotikaupunki: Espoo
- Seura: PT Espoo
- Luokka: 6, pystypelaajien luokka pelaajille, joilla on vammaa kaikissa raajoissaan, esim. osittainen selkäydinvamma, CP-vamma tai muu neurologinen vamma
- Valmentaja: Hannu Sihvo (parapöytätennismaajoukkueen valmentaja)
SUOMEN JOUKKUE EPYG-KISOIHIN KOKONAISUUDESSAAN LÖYTYY TÄÄLTÄ
Kuva: Juhani Järvenpää