Jani Tissarille kaksi pronssia kehitysvammaisten EM-kilpailujen heittolajeista, Timo Averjanov viides pöytätenniksessä

Jani Tissari pitkäaikaisen kilpakumppaninsa, Ranskan Thierry Wasethinen kanssa sekä Timo Averjanov (oikealla) joukkuekilpailuparinsa Yuval Yerusalimskyn kanssa.

Hankasalmelainen Jani Tissari voitti kaksi pronssimitalia kehitysvammaisten urheilun VIRTUS-järjestön Euroopan mestaruuskilpailuissa Puolan Krakovassa. Ensi viikolla 41-vuotissyntymäpäiväänsä juhliva Tissari ylsi kolmanneksi niin päälajissaan keihäänheitossa kuin sivulajissaan kiekonheitossakin.

Keihäässä pronssi irtosi kauden parhaalla tuloksella 41,60. Kirkkaimmille mitaleille ei ollut asiaa, sillä Italian Luigi Casadei voitti tuloksella 53,46 ja Puolan Piotr Rydzkowski oli kakkonen tuloksella 52,29. Tissarin heittämä kehitysvammaisten F20-luokan Suomen ennätys on 47,23 vuodelta 2010.

– Neljä suht hyvää heittoa. Olotila on ihan hyvä. Ei tarvitse tulla tyhjin käsin kotiin, Tissari totesi.

– Kanssakilpailijat on kyllä tosi reilua porukkaa, hän kiitteli.

Sivulajissaan kiekossa Tissari heitti lukemat 26,73, joka riitti keihään tapaan kolmossijaan. Kiekossa Tissari kilpailee harvemmin ja on heittänyt parhaimmillaan 27,12 metriä, joten Krakovan kisaa voi pitää onnistumisena.

– Kisa meni vähän tekniikkaa korjatessa. Uuteen kiekkoon oli myös totuttelemista. Mitali on kuitenkin mahtava asia, ensimmäinen arvokisamitali kiekossa omalla uralla, iloitsi Tissari, joka oli keihäästä voittanut 2010-luvulla yhteensä kuusi MM- ja EM-mitalia.

Kokenut Tissari tähtää vielä ensi vuoden kesäkuussa Ranskassa käytäviin VIRTUS-järjestön maailmankisoihin.

Suomen toinen edustaja EM-kilpailuissa, vantaalainen pöytätenniksenpelaaja Timo Averjanov oli mukana niin kaksinpelissä, joukkuekilpailussa kuin sekanelinpelissäkin. Kaikissa kolmessa kisassa Averjanov jäi yhden askeleen päähän mitalipeleistä ja sijoittui viidenneksi. Joukkuekilpailussa Averjanov pelasi israelilaispelaajan ja sekanelinpelissä turkkilaispelaajan kanssa.

Kisojen kohokohdaksi Averjanov nosti turkkilaisparin kanssa saavutetun sekanelinpelin 3–0-voiton tshekkiläisparista.

– Viides sija kaksinpelissä oli pettymys, mutta kisat olivat kokonaisuudessaan hieno kokemus. Oli ystävällinen ilmapiiri eri maiden urheilijoiden kesken. Oli tiimityötä ja kumppaneilla halu auttaa toisiaan, sillä oli minulle iso merkitys, totesi Averjanov, joka suuntaa nyt katseensa 9.–11.9. Pajulahdessa käytävään parapöytätenniksen Para Finlandia Open -turnaukseen.

Kehitysvammaisten VIRTUS EM-kilpailut, Krakova, Puola 16.–24.7.2022

Yleisurheilu

Miehet

  • Keihäs: 1) Luigi Casadei Italia 53,46, 2) Piotr Rydzkowski Puola 52,29, 3) Jani Tissari Suomi 41,60, 4) Thierry Washetine Ranska 34,67.
  • Kiekko: 1) Alessio Talocci Italia 31,16, 2) Lukasz Walczak Puola 28,20, 3) Jani Tissari Suomi 26,73. Soane Meissonnier Ranska hylättiin.

Pöytätenniksen tuloksia ei vielä sunnuntaiaamuun mennessä ollut julkaistu.