Viiden maalin Vuorinen johdatti Suomen avausvoittoon sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailuissa

Anni Kyröläinen ja Kasper Vuorinen

Suomi aloitti sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailut Sveitsin Surseessä upealla 6–3-voitolla Saksasta. Voiton pääarkkitehti oli järvenpääläinen Kasper Vuorinen, joka teki peräti viisi maalia.

– Pelattiin joukkueena hyvin ja puolustettiin oikein tiiviisti. Hyvän joukkuepelin myötä sain minäkin paikkoja, joista tehdä maaleja, vaatimaton maalitykki totesi.

Vuorinen, kuten myös Suomen avausmaalin keskiviikkona tehnyt Samuel Ojala ovat arvokilpailujen ensikertalaisia. Vuorisen maaleihin syöttöjä tarjoili kokenut Ella-Riikka Isometsä.

Saksa on maailmanrankingin kolmonen ja oli etukäteen yksi Suomen alkulohkon ennakkosuosikeista. Saksalta puuttui pari tärkeää pelaaja koronavirustartuntojen myötä, mutta se ei himmennä Suomen tärkeän voiton arvoa.

– Erittäin tiukan haasteen Saksa heitti ja me nöyrästi siihen onnistuttiin vastaamaan. Alun vaikeuksien jälkeen saatiin vaihtopenkiltä voimaa ja pystyttiin rauhoittamaan tilanne. Vaikka Saksalla oli enimmäkseen pallokontrolli, niin nähdäkseni peli kokonaisuudessaan oli meillä hyvin kontrollissa alun jälkeen, Suomen valmentaja Mika Borg arvioi.

Samuel Ojala avasi ottelun maalinteon, mutta Saksa onnistui kuittaamaan heti perään tasoituksen. Kasper Vuorisen kaksi nopeaan tahtiin syntynyttä maalia avauserän lopulla käänsivät peliä Suomen eduksi, eikä Saksa enää onnistunut nousemaan kuin parhaimmillaan maalin päähän. Päätöserässä Vuorinen kaunisteli lukemia vastahyökkäyksistä, kun Saksa otti enemmän riskejä takaa-ajoasemassa.

Saksa-voiton myötä Suomella on hyvät mahdollisuudet yltää välieriin alkulohkostaan. Torstaiaamuna Suomi kohtaa lohkon ennakkosuosikki Tanskan. Lohkon kahdessa viimeisessä ottelussa ovat vastassa ennakkoon kevyemmät vastustajat Espanja ja Australia.

– Meillä oli pari kuukautta sitten yhteinen harjoitusleiri Tanskan kanssa, joten heitä vastaan meillä on paljon pelejä alla. Tanskalla on Saksan tapaan muutama vahva mailapelaaja pyörittämässä peliä ja taitavia t-stick-pelaajia tekemässä blokkeja. Uskon kuitenkin, että meillä on keitokset keitettynä siten, että pystymme sen haasteen hoitamaan, Borg totesi.

Sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailut, Sursee, Sveitsi 9.–14.8.2022

Lohko B

  • Saksa–Suomi 3–6 (1–3, 2–3)
    • Suomen maalit: Kasper Vuorinen 5, Samuel Ojala

Otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)

TORSTAI 11.8.

10.30 Lohko B: Suomi–Tanska
12.15 Lohko A: Hollanti–Italia
14.00 Lohko B: Australia–Saksa
15.45 Lohko A: Sveitsi–Belgia
17.30 Lohko B: Suomi–Espanja
19.15 Lohko A: Hollanti–Kanada

PERJANTAI 12.8.

10.30 Lohko A: Italia–Kanada
12.15 Lohko B: Espanja–Saksa
14.00 Lohko A: Sveitsi–Hollanti
15.45 Lohko B: Australia–Suomi
17.30 Lohko A: Kanada–Belgia
19.15 Lohko B: Tanska–Espanja

LAUANTAI 13.8.

10.30 Sijoitusottelu, sijat 5–8: A3–B4
12.45 Sijoitusottelu, sijat 5–8: B3–A4
15.00 Välierä: A1–B2
17.15 Välierä: B1–A2
19.30 Sijoitusottelu, sijat 9–10

SUNNUNTAI 14.8.

10.45 Sijoitusottelu, sijat 7–8
13.00 Sijoitusottelu, sijat 5–6
15.15 Pronssiottelu
17.30 Loppuottelu

Katso MM-kilpailujen ottelut IPCH:n Youtube-kanavalla

Suomen joukkue

Atso Ahonen (C), Helsinki
Jasmi Ahonen, Helsinki
Anni Kyröläinen, Helsinki
Jesse Mursu, Espoo
Kasper Vuorinen, Järvenpää
Samuel Ojala, Lahti
Ella-Riikka Isometsä, Helsinki
Olli Palonen, Helsinki
Petri Matikainen (A), Helsinki
Saila Luumi, Vantaa

VALMENNUS JA JOUKKUEENJOHTO

Mika Borg, päävalmentaja
Jaakko Linkoheimo, valmentaja
Riina-Kaisa Ojala, joukkueenjohtaja
Timo Pelkonen, joukkueenjohtaja

Kuva: IPCH Euro Stars Tournament 2020


Aiemmat kisauutiset:

Sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen pitkä odotus palkitaan – Sveitsin MM-kisoissa kovat vastustajat heti alkuun