URA-säätiön opiskeluapurahat haettavissa syyskuun loppuun saakka

Markus Tihumäki, Vilma Berg, Jenna Rajahalme ja Jessica Kerttunen

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2022–23 ovat haettavissa syyskuun ajan.

Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen asteen koulutuksen jälkeen. Opiskeluapurahan avulla voidaan myös rytmittää opintoja lukuvuoden aikana tai lukuvuosien välillä siten, että opiskelu tukee urheilutuloksen tekemistä.

Täyden URA-apurahan määrä on 3000 euroa ja se maksetaan kahdessa osassa, joulukuussa 2022 ja maaliskuussa 2023. Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana koko lukuvuodeksi tai vain syys- tai kevätlukukaudeksi.

Tarkempaa tietoa apurahan hakuun liittyen sekä linkki sähköiseen hakulomakkeeseen löytyy URA-säätiön nettisivulta.

Lisätietoa apurahan myöntämiskriteereistäOpiskeluapurahan myöntämisperusteet lukuvuodelle 2022–23

Information på svenskaGrunder för beviljande av studiestipendium för läsåret 2022–2023

Kuva: Vuoden 2021 haussa paraurheilijoista apurahan saivat maalipalloilija Markus Tihumäki, yleisurheilija Vilma Berg, uimari Jenna Rajahalme ja ratsastaja Jessica Kerttunen.