Suomi pronssiotteluun pyörätuolirugbyn EM-karsintaturnauksessa

Mauri Vironmäki ja Juuso Nuotio

Suomi hävisi Hollannille 31–58 pyörätuolirugbyn EM-karsintaturnauksen välierässä Norjan Skienissä. Hollanti varmisti paikkansa ensi vuoden EM-kilpailuihin Walesin Cardiffiin. Suomikin voi vielä yltää kisoihin voittamalla lauantain pronssiottelussa Tshekin.

Kaikki ottelunsa tähän asti Skienissä voittanutta Hollantia vastaan Suomella ei juuri ollut mahdollisuuksia.

– Saimme alkutunarointien jälkeen peliämme loppua kohden jonkinlaiselle oikealle uralle, mutta annoimme Hollannin liian pitkään pelata omaa peliään eivätkä syöttömme menneet tänään perille, harmitteli Suomen joukkueen Juuso Nuotio.

Suomalainen pyörätuolirugby on tuoreen brittivalmentajan Ross Morrisonin johdolla uuden alun kynnyksellä, joten EM-karsintaturnaukseen ei lähdetty korkein urheilullisin tavoittein. Alkulohkossa otetut voitot Irlannista, Ruotsista ja Norjasta ovat kuitenkin vieneet Suomen EM-kisapaikan kynnykselle.

– Totta kai aina kun kisoihin lähdetään, on odotuksia ja toiveita, mutta olemme kyllä jo ylittäneet ne odotukset. Hollannille häviäminen on tietysti pettymys, mutta olemme iloisia pääsystä pronssiotteluun ja uskon, että meillä on siellä vielä paljon annettavaa, Nuotio pohti.

– Tshekkiä vastaan olemme täällä jo kerran pelanneet (34–44-tappio) ja tiedämme, mihin se kaatui. Jos saamme pelattua omaa peliämme ja häirittyä Tshekin peliä, niin meillä on ehdottomasti mahdollisuus voittaa, Nuotio totesi.

Pyörätuolirugbyn EM-karsintaturnaus, Skien, Norja 6.–11.9.2022

Perjantai 9.9. 

  • Sijoitusottelu, sijat 5–8: Espanja–Ruotsi 53–37
  • Sijoitusottelu, sijat 5–8: Puola–Irlanti 48–46
  • Välierä: Hollanti–Suomi 58–31
  • Välierä: Israel–Tshekki 48–39

Otteluohjelma

Kaikki ottelut ovat katsottavissa Norjan rugbyliiton Youtube-kanavalta

Lauantai 10.9. 

  • 11.00 Kenttä 2, sijoitusottelu, sijat 9–10: Itävalta–Norja
  • 11.01 Kenttä 1, sijoitusottelu, sijat 7–8: Ruotsi–Irlanti 
  • 13.00 Kenttä 2, sijoitusottelu, sijat 5–6: Espanja–Puola
  • 13.01 Kenttä 1, pronssiottelu: Suomi–Tshekki
  • 15.00 Kenttä 1, loppuottelu: Hollanti–Israel

SUOMEN JOUKKUE

Suluissa pelaajan luokittelupisteytys. Kentällä on samanaikaisesti 4 pelaajaa, joiden yhteispistemäärä ei voi olla yli 8.0. Mitä enemmän pelaajalla on ylävartalossaan toimintakykyä, sitä suurempi on hänen pisteytyksensä (max. 3.5).

  • Anna Pasanen (0.5), Helsinki 
  • Antti Sinisaari (1.5), Porvoo 
  • Toni Piispanen (1.5), Helsinki 
  • Tuukka Nisso (2.0), Espoo 
  • Juuso Nuotio (3.0), Turku 
  • Mauri Vironmäki (3.5), Kaarina

Taustahenkilöt 

  • Thomas Jalas, joukkueenjohtaja 
  • Ross Morrison, valmentaja 
  • Teemu Janhunen, mekaanikko 
  • Heli Sinisaari, avustaja 
  • Maria Pasanen, avustaja