Vammaisurheilun lyhyt historia

Leo-Pekka Tähden valinta vuoden 2016 urheilijaksi puhkaisi ensimmäisen lasikaton, ja hiihtäjä Tanja Karin valinta ensimmäisenä vammaisurheilijana suomalaisen urheilun Hall of Fameen teki sen uudelleen. Urheilijatarinoiden lisäksi myös vammaisurheilun taustat ovat alkaneet kiinnostaa toimittajia. Juha Kanerva kokosi kesän 2017 Urheilulehteen 8-sivuisen katsauksen vammaisurheilun historiaan. Entisten ja nykyisten vammaisurheilijoiden keskinäistä paremmuusjärjestystä pohti myös Tapio Neva Hämeen Sanomissa 13.1.2018.

Tämä blogitekstini keskittyy vammaisurheilun juuriin ja polkuihin, liikkeiden syntyyn ja järjestöjen organisoitumiseen. Jatkan teemaa seuraavassa postauksessa pohtimalla vammaisurheilun tätä päivää, liikkeiden yhteistyötä ja tulevaisuutta. Kirjoitukseni pohjautuu Leena Kummun (2007) pro gradu -työhön, ja Leenan kanssa Urheilumuseoon kokoamaamme Huippurheilua – Toppenidrett -näyttelyyn (Kummu & Saari 2009). Näyttelyn tallenteet löytyvät VAU:n sivuilta. 

Suomalaisen vammaisurheilun synty

Vammaisurheilu alkoi Suomessa kuulovammaisten osalta 1920-luvulla ja muiden vammaryhmien osalta toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla. Toiminta ennen 1960-lukua oli pienimuotoista ja järjestövastuussa olivat vammaislaitokset sekä vammaisjärjestöt. Ensimmäiset suomalaiset kuulovammaisten seurat perustettiin 1900-luvun alussa. Seurat perustivat yhdessä Suomen Kuuromykkäin Urheiluliiton (myöhemmin Suomen Kuurojen Urheiluliitto) vuonna 1920. Alkuvaiheiden urheilulajeista suosituimmat olivat hiihto, yleisurheilu ja voimistelu.

Vammaisurheilu laajeni liikunta- ja näkövammaisiin talvisodassa ja jatkosodassa pysyvästi vammautuneiden noin 70 000 henkilön myötä. Sotainvalidien Veljesliiton ensimmäinen urheilujaosto muodostettiin vuonna 1945. Sotainvalidien urheilu hyväksyttiin luontevammin kuin siviilivammaisten, ja se sai myös enemmän julkisuutta. Suosituimmat lajit 1940-luvulla olivat kävely, juoksu, uinti, pyöräily, kenttäurheilu, hiihto ja jalkapallo. Sotasokeitten eli sodassa näkönsä menettäneiden urheilutoiminta alkoi Suomessa vuonna 1948. Näkövammaisten muu liikuntatoiminta sai alkunsa Kuopion ja Helsingin sokeitten kouluista.

1960-luvulla eri vammaisurheiluliikkeet lähtivät omille poluilleen  

1960-luvulla vammaisjärjestöjen osana toimineet urheilujaostot eriytyivät emojärjestöistään, koska itsenäisinä ne pääsivät paremmin valtionavun piiriin. Sotainvalidien Urheiluliitto syntyi vuonna 1960 ja Suomen Invalidien Urheiluliitto 1964. Vuonna 1962 perustettu Sokeain Keskusliiton liikuntatoimi pysyi emojärjestön kyljessä poiketen tässä ratkaisussaan muista vammaisurheilujärjestöistä. Vammaisurheilun järjestäytyminen loi jatkuvuutta ja toiminta laajeni. Järjestöt tekivät tasa-arvotyötä saavuttaakseen paremman aseman liikuntakulttuurissa. Vammaiset ihmiset alkoivat vaatia itselleen oikeutta määrätä omasta elämästään. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa vammaisten kilpaurheilussa pärjääminen oli sosiaalisen nousun väline.

1960-luvun loppupuolella vammaisurheilu alkoi erikoistua ja ammattimaistua. Suomen Invalidien Urheiluliiton koordinoima lajivalmennus aloitettiin vuonna 1974 jousiammunnassa, uinnissa, istumalentopallossa ja pyörätuolikoripallossa. Kehitysvammaisten kilpailutoiminta alkoi Suomessa 1960-luvun lopussa hiihdossa ja yleisurheilussa. Vuonna 1968 järjestettiin ensimmäiset kehitysvammaisten hiihtokilpailut.

1980-luvulla Liikuntalaki ja lisääntynyt rahoitus nostivat vammaisurheilun tasavertaiseksi osaksi liikuntakulttuuria

1980-luvulla liikuntalaki toi suomalaiselle vammaisurheilulle tasa-arvoisemman aseman liikuntakulttuurissa. Rahoitus lisääntyi ja toiminta laajeni. Lajien määrä lisääntyi, naisia ja nuoria saatiin mukaan. Yhteistyö lajiliittojen kanssa käynnistyi esimerkiksi ampumaurheilussa, jousiammunnassa, judossa ja pyörätuolikoripallossa.

1980-luvun lopussa vammaisurheilujärjestöihin kuului arviolta 160 000–170 000 henkilöjäsentä. Myös vammaisurheilujärjestöjen keskinäinen yhteistyö lisääntyi 1980-luvulla. Vuonna 1992 NKL, SIU ja Kehitysvammaliitto alkoivat järjestää yhteisiä SM-kilpailuja uinnissa ja hiihdossa. Kehitysvammaisten liikuntatoiminta vahvistui, kun Kehitysvammaliitto ja Kehitysvammaisten Liikuntaliitto pääsivät valtionavun piiriin 1980-luvun lopulla. Kolme kehitysvammaisille liikuntatoimintaa järjestävää tahoa (edellä mainitut sekä ruotsinkielisen kehitysvammaliiton liikuntatoimi) yhdistyivät vuonna 1994 Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry:ksi (SKLU).

Kuntoutus ja kilpailu toisten saman kaltaisten kanssa

Iso-Britannia oli vaikeavammaisten henkilöiden urheilun johtava maa sodan jälkeisessä Euroopassa. Keskeisin henkilö aatteen kehittämisessä oli saksalaissyntyinen mutta Iso-Britanniassa vaikuttanut Sir Ludwig Guttman (1899–1980). Hän perusti vuonna 1944 Iso-Britanniaan Stoke Mandevillen selkäydinvammaisten vammaisliikuntakeskuksen, jonka yksi tavoitteista oli saada aikaan kansainvälistä yhteistyötä vammaisliikunnan kentässä. Guttman ideoi alaraajahalvaantuneille erilaisia urheilumuotoja ja kuntoutusohjelmia. Vuonna 1948 Guttman järjesti samanaikaisesti Stoke Mandevillessä vammattomien olympialaisten kanssa pienimuotoiset vammaisurheilukilpailut, jotka laajenivat vuosi vuodelta. Näitä kilpailuja pidetään paralympialaisten edeltäjinä.

Ensimmäiset maailmankisat muille vammaryhmille, halvaantuneille, amputoiduille ja näkövammaisille, pidettiin Stoke Mandevillessä vuonna 1974. Kuntoutuksen eetoksen ohella vammaisurheilun ensimmäistä puolivuosisataa dominoivat miehet, jotka halusivat kilpailla toisten vertaistensa kanssa.

Kahdet ensimmäiset paralympialaiset, vuonna 1960 Roomassa ja 1964 Tokiossa, järjestettiin samalla paikkakunnalla kuin olympialaiset. Rooman kilpailuihin osallistui 400 kilpailijaa 23 maasta. Lajeja oli kahdeksan: jousiammunta, yleisurheilu, uinti, pöytätennis, koripallo, miekkailu, snooker ja dartchery, joka on dartsin ja jousiammunnan ristetytys. Suomesta Rooman kilpailuihin osallistui kolme kilpailijaa saavuttaen yhden mitalin.

Paralympialaiset laajenivat vähitellen. Aluksi paralympialaisissa kilpailivat ainoastaan selkäydinvammaiset urheilijat. Vuonna 1976 Torontossa paralympiaperheeseen liittyivät näkövammaiset ja amputoidut, ja 1980 Arnheimissa myös CP-vammaiset urheilijat. Vuonna 1976 aloitettiin talviparalympialaisten järjestäminen. Vuoden 1992 talviparalympialaiset Albertvillessä olivat ensimmäiset talvikisat, jotka järjestettiin olympialaisten kanssa samalla paikkakunnalla samana vuonna. Suomen vahvimmat lajit kesäparalympialaisissa olivat yleisurheilu, jousiammunta, uinti ja pöytätennis. Talvilajeista suomalaiset pärjäsivät hiihdossa.

Special Olympics -liikkeen synty

1960-luvulla paralympialiikkeen rinnalle syntyi myös kehitysvammaisten Special Olympics -liike. Special Olympics sai alkunsa vuonna 1962 presidentti John F. Kennedyn sisaren Eunice Kennedy Shriverin järjestämistä ”Shriver-leireistä”. Special Olympics -aatteen tavoitteena on antaa kehitysvammaisille henkilöille mahdollisuus tulla hyväksytyksi ja arvostetuksi yhteiskunnan jäseneksi. Aate korostaa osallistumisen tärkeyttä.

Ensimmäiset kansainväliset Special Olympics -kisat järjestettiin USA:ssa kesällä 1968. 1000 urheilijaa USA:sta ja Kanadasta kilpailivat kolmessa lajissa: yleisurheilussa, hallikiekossa (floor hockey) ja uinnissa. Osallistujamäärät kasvoivat tasaisesti ja 1970-luvun puolivälissä kilpailuihin osallistui urheilijoita myös Pohjois-Amerikan ulkopuolelta. Ensimmäiset Special Olympics -talvikisat järjestettiin vuonna 1977 Coloradossa. 1990-luvun loppuun asti Special Olympics -maailmankisat järjestettiin USA:ssa.

Special Olympics -toiminta käynnistyi Suomessa vuonna 1990. Special Olympics Finland toimi ensin Kehitysvammaliiton alaisuudessa, josta siirtyi vuonna 1994 perustetun Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu (SKLU) alaisuuteen. Ensimmäiset suomalaisurheilijat nähtiin vuoden 1993 Special Olympics -talvimaailmankisoissa Salzburgissa, jonne osallistui kuusi urheilijaa.

Paralympialiikkeen nousu

Pohjoismaiset mestaruuskilpailut menettivät merkitystään, kun eri lajien EM- ja MM-kisat lisääntyivät. Vammaisurheilu ajautui kilpailullisempaan suuntaan ja vammaisurheilun arvot lähenivät vammattomien urheilun arvoja ja ideologiaa. 1980-luvun kehityksen vuodet mahdollistivat vammaisurheilun kannalta merkittävän virstanpylvään, kun Suomen Paralympiayhdistys perustettiin vuonna 1994.

Lisääntyneet resurssit ja parantuneet puitteet veivät vammaisurheilua eteenpäin, mutta valmentautuminen oli amatöörimaista. Vammaisten huippu-urheilusta vastasi Suomen Invalidien Urheiluliitto opetusministeriön olympiavalmennusrahan turvin.

Suomen menestys kesä- ja talviparalympialaisissa oli parhaimmillaan 1980-luvulla. Opetusministeriön taloudellinen tuki mahdollisti Suomen osallistumisen kaikkiin kilpailuihin melko suurella joukkueella. Olennaista oli myös, että valmennustoiminta systematisoitui ja järjestötoimintaan saatiin uusia työntekijöitä. Tämän ajanjakson menestynein vammaisurheilija oli Jouko Grip, joka kilpaili hiihdossa, ampumahiihdossa ja yleisurheilussa. Vuosien 1980–1994 välisenä aikana hän saavutti yhteensä 18 paralympiamitalia, joista 12 oli kultaista. Muita menestyneitä suomalaisurheilijoita olivat mm. heittolajeissa kilpaillut Pekka Kujala, hiihtäjä Pertti Sankilampi, juoksija Harri Jauhiainen sekä naisista hiihtäjät Kirsti Pennanen ja Tanja Kari (os.Tervonen).

Kehitysvammaiset urheilijat pääsivät mukaan paralympialaisiin vasta Atlantassa 1996, ja joutuivat melko pian uudestaan sivuun luokitteluongelmien vuoksi.

2000-luku toi medianäkyvyyden ja integraation

Leo-Pekka Tähden kaksi kelauskultaa Ateenan paralympialaisista 2004 oli käännepiste. Media kiinnostui vammaisurheilusta. Kiinnostuksen kasvua edesauttoi se, että Suomi isännöi vammaisyleisurheilun EM-kilpailuja pian Ateenan kisojen jälkeen vuonna 2005 Espoossa.

Kansainvälisten esimerkkien mukaisesti vammaishuippu-urheilun painopisteeksi otettiin yhteistoiminnan lisääminen kilpa- ja huippu-urheilusta vastaavien organisaatioiden kanssa. Integroituminen lajiliittoihin ja toiminnan laajentaminen urheiluseuroihin nähtiin huippu-urheilumenestyksen edellytyksenä. Ministeriön tukemana Suomen Paralympiakomitean integraatiohanke (2005–2007) käynnisti prosessin, jonka myötä vammaishuippu-urheilu alkoi siirtyä lajiliittoihin.

Suomalainen vammaisurheilu läheni yleistä urheilua myös muilla osa-alueilla. Vuonna 2002–2008 toteutettu Liikuntaa Kaikille Lapsille -hanke ja 2006–2010 toteutettu Kaikille Avoin -ohjelma tähtäsivät inkluusioon. Inkluusion käsite levisi liikuntakulttuuriin koulumaailmasta. Sillä tarkoitetaan kaikille avoimia liikuntapalveluita, seuroja ja ryhmiä.

Vammaisurheilujärjestöjen tiivistynyt yhteistyö, yhteiskunnan muutos ja etenevä lajiliittointegraatio johtivat tilanteeseen, jossa oli järkevä pohtia erillisten diagnoosipohjaisten organisaatioiden yhdentymistä. OKM:n johtamien neuvotteluiden seurauksena Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry perustettiin syksyllä 2009. Uuteen järjestöön sulautettiin Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU), Näkövammaisten Keskusliitto ry:n (NKL) liikuntatoimi, Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU) sekä Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry. SIU, SKLU ja ELLI päättivät toimintansa.

Vuonna 2019 Suomen Paralympiakomitea täyttää 25, ja VAU 10 vuotta.

Lähteet

• Kanerva, J. 2017. Kelaa vähän! Urheilulehti 28, 12–18.
• Kummu, L. 2007. Kummajaisesta huippu-urheiluksi. Suomen vammaisurheilun historia 1960–2005. Pro gradu -tutkielma 2006. Jyväskylän yliopisto Liikuntatieteiden laitos Tutkimuksia 2/2007. 
• Kummu, L. & Saari, A. 2009. Huippurheilua – Toppenidrett -näyttelyn käsikirjoitus (Urheilumuseo).
• Myllykoski, M. & Vasara, V. 1989. Suomen Invalidien Urheiluliitto 1964–1989. Helsinki, SIU.

NÄKÖALAPAIKALTA-BLOGI

Aija Saari on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tutkimuspäällikkö, jolla on takanaan yli neljännesvuosisata vammaisurheilun monitoiminaisena. Saari käsittelee kuukausittain julkaistavassa blogissaan "vähän kaikkea" vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalta: inkkupiirakasta hankkeisiin, esteettömyydestä luokitteluun, arviointia ja seurantaa sekä miten muualla asiat on tehty. S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.