Julia Fonsénista ensimmäinen kehitysvammainen henkilö Suomen Special Olympics -joukkueen apulaisjoukkueenjohtajana

Julia Fonsén

Tamperelainen Julia Fonsén, 26, on valittu Suomen joukkueen apulaisjoukkueenjohtajaksi kesän 2023 Special Olympics -kesämaailmankisoihin Berliiniin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomi nimeää joukkueenjohtoon kehitysvammaisen henkilön.

Fonsén on ollut urheilijana mukana Special Olympics Euroopan kisoissa Antwerpenissa 2014 sekä Special Olympics -kesämaailmankisoissa Los Angelesissa 2015 ja Abu Dhabissa 2019.

– Olin heti tosi kiinnostunut, kun apulaisjoukkueenjohtajan paikka tuli hakuun. Ajattelin, että siitä saisi uudenlaista näkökulmaa, kun olen aikaisemmin ollut kisoissa urheilijan roolissa. Ajattelin haastaa itseäni, Fonsén sanoo.

Euroopan kisoissa ja maailmankisoissa Fonsén oli jalkapallojoukkueen mukana. Kotimaassa hän on pelannut jalkapallon lisäksi koripalloa ja salibandya. Tällä hetkellä hän pelaa Tampereen Ilveksen salibandyn kolmosdivisioonajoukkueen maalivahtina.

Fonsénilla on vahvaa taustaa myös pelikentän ulkopuolisista tehtävistä urheilun parista. Hän on toiminut apuvalmentajana Tampereen Pyrinnön Unified-koripallojoukkueessa ja ollut vapaaehtoistehtävissä monissa kansainvälisissä urheilutapahtumissa.

Fonsén kuuluu myös Paralympiakomitean Special Olympics -johtoryhmään ja Urheilijavaliokuntaan. Hän on yksi Suomen Special Olympics Athlete Leader -urheilijoista, jotka toimivat Special Olympics -urheilun sanansaattajina ja esimerkkeinä muille.

Viimeisimpänä Fonsén oli järjestämässä marraskuussa Unified-käsipallotapahtumaa Tampereen Kooveen kanssa ja tuli valituksi Setlementtiliiton nuorten tulevaisuusryhmään. Käsipallotapahtuman järjestäminen oli osa Paralympiakomitean Vammaiset vaikuttajiksi -koulutusta, jossa Fonsén on ollut mukana.

– Haluan viedä asioita eteenpäin ja minusta on tärkeää, että kehitysvammaiset otetaan huomioon kaikissa meitä itseämme koskevissa asioissa, Fonsén selittää aktiivisuuttaan.

Special Olympics -maailmankisajoukkueen, lempinimeltään Sisujengin, joukkueenjohtajana toimii Timo Pelkonen apunaan Anni Lindeman ja Fonsén. Sisujengi nimettiin lokakuussa ja joukkueen ensimmäinen valmistautumisleiri on ohjelmassa tulevana viikonloppuna Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa.

Valmistautumisleirillä Fonsén tekee muun muassa sosiaalisen median sisältöjä Special Olympics Finlandin kanaviin ja on mukana toteuttamassa lauantain yhteistä iltaohjelmaa.

– Työtehtäväni itse kisoissa tarkentuvat matkan aikana, mutta sielläkin tulen tekemään ainakin sosiaalista mediaa ja olen valmentajien ja urheilijoiden apuna. Laitoin hakemukseenikin, että pystyn antamaan vertaistukea muille urheilijoille oman kokemukseni avulla, sanoo Fonsén, joka työskentelee kolmena päivänä viikossa hoiva-avustajana Viola-kotiyhdistyksen Pellavakoti-dementiayksikössä.

Maailmankisojen kotisivuthttps://www.berlin2023.org/en