Liina Nuoranteelle EM-pronssia paratriathlonin arvokisadebyytissään

Liina Nuoranne

Turkulainen Liina Nuoranne voitti pronssia uransa ensimmäisessä paratriathlonin arvokisastartissa. Nuoranne, 17, oli PTS3-luokan kolmas duathloniksi supistuneessa Euroopan mestaruuskilpailussa Espanjan Madridissa.

– Kisasta jäi hyvät fiilikset ja olen tyytyväinen suoritukseen. Toinen sija oli melkein saavutettavissa, mutta tänään oma suoritus riitti pronssiin, Nuoranne sanoi.

Ranskan Elise Marc voitti PTS3-luokan kisan ylivoimaisesti lähes 20 minuutin erolla ennen Hollannin Sanne Koopmania. Nuoranne juoksi ja pyöräili ajan 1.34.02 ja jäi Koopmanista reilut 3,5 minuuttia.

– Kisassa oli kova taso ja minulla on vielä paljon parannettavaa. Hieman harmitti, että triathlon muuttui duathloniksi, mutta sille nyt ei voinut mitään, Nuoranne totesi.

Madridissa oli ollut viikolla ukkoskuuroja, joiden seurauksena järveen, jossa uintiosuus oli tarkoitus suorittaa, pääsi valumaan jätevettä viemäreistä. Heikon vedenlaadun vuoksi uintiosuus jätettiin pois.

Ennen lauantain EM-starttia Nuoranne kävi keskiviikkona Madridissa paratriathlonin kansainvälisessä luokittelussa. Hän on rajatapaus liikuntavammaisten pystyurheilijoiden PTS2- ja PTS3-luokkien välillä. Keskiviikon perusteella luokaksi tuli lievempivammaisten urheilijoiden PTS3.

Vuoden 2024 Pariisin paralympialaisissa ei ole naisten PTS3-luokkaa, mutta luokan parhailla urheilijoilla on mahdollisuus päästä kilpailemaan PTS4-luokan kisassa.

 

Paratriathlonin EM-kilpailut, Madrid, Espanja 3.6.2023

Naiset, PTS3-luokka

  1. Elise Marc Ranska 1.10.47
  2. Sanne Koopman Hollanti 1.30.26
  3. Liina Nuoranne Suomi 1.34.02

 

Lue lisää:

Liina Nuoranteen kansainvälinen paratriathlonura käynnistyy Madridin EM-kisoissa

Para-stipendi 45 urallaan eteenpäin pyrkivälle paraurheilijalle

Munuaisvaurio päätti paratriathlonisti Liisa Liljan urheilu-uran