Kahdeksan urheilijaa nimettiin Pariisin paralympiajoukkueeseen

Suomen Paralympiakomitean hallitus vahvisti Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön esityksen ensimmäisistä urheilijavalinnoista Pariisin kesäparalympialaisiin. Suomen joukkueeseen tulivat nimetyksi yleisurheilijat Leo-Pekka Tähti, Amanda Kotaja, Toni Piispanen, Marjaana Heikkinen, Teijo Kööpikkä ja Iida Lounela sekä pyöräilijä Teppo Polvi ja jousiampuja Jere Forsberg.

Valituista urheilijoista keihäänheittäjä Kööpikkä ja pituushyppääjä Lounela ovat paralympialaisten ensikertalaisia. Tähdelle Pariisin kisat ovat jo uran kuudennet paralympialaiset.

– Pariisin paralympialaisiin ensimmäisinä valitut urheilijat ovat ehdotonta kansainvälistä kärkeä omissa lajeissaan ja ovat tuloksillaan hankkineet maapaikat Pariisiin. Aikaisella valinnalla tuetaan urheilija-valmentajaparien optimaalista valmistautumista kohti Pariisin paralympialaisia, toteaa Suomen joukkueen johtaja Kimmo Mustonen.

Kesäparalympialaiset käydään Pariisissa 28.8.–8.9.2024. Suomen joukkuetta täydennetään uusilla urheilijavalinnoilla kevään ja kesän aikana. Suomen joukkueen tavoite kisoista on kuusi mitalia.

Lounela luottaa, että perustason kohottaminen voi riittää mitalisijoille

Ilmajokelaislähtöinen Iida Lounela, 20, asuu nykyään Helsingissä ja edustaa Helsingin Kisa-Veikkoja. Heikkonäköisten T12-luokkaan kuuluva Lounela harjoittelee Olli-Pekka Mykkäsen valmennuksessa yhdessä liikuntavammaisten pystyurheilijoiden T38-luokkaan kuuluvien Vilma Bergin ja Aamu Hulmin kanssa.

Lounela saavutti maapaikan T12-luokan pituushyppyyn sijoittumalla neljänneksi kesän 2023 parayleisurheilun MM-kilpailuissa Pariisissa. Neljännellä sijalla sai paralympiapaikan, mutta uran ensimmäinen MM-mitalikin oli aika lähellä. Lounela jäi pronssia voittaneesta Japanin Uran Sawadasta vain seitsemän senttiä (523–516).

– Ihan aluksi kisan jälkeen olin vain hämmentynyt ja iloinen siitä, että pystyin yltämään neljänneksi ja sain maapaikan. Aika pian sitä alkoi kuitenkin miettiä, että ei se mitalikaan jäänyt monen sentin päähän. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun onnistuin kovassa paikassa niin lähelle omaa parasta tasoani, pohtii Lounela, jonka Suomen ennätys on 519.

– Paralympialaisten osalta tavoitteeni on pystyä parantamaan omaa tulostasoani, eli hyppäämään pidemmälle kuin viime kesän MM-kisoissa. Toivottavasti se riittäisi myös parempaan sijoitukseen, Lounela toteaa.

Lounela on saavuttanut urallaan jo yhden aikuisten arvokilpailumitalin, hopeaa vuoden 2021 EM-kilpailujen 400 metrin juoksusta. Ennen Pariisin paralympialaisia olisi vielä mahdollisuus havitella mitalia toukokuussa Japanin Kobessa käytävistä parayleisurheilun MM-kilpailuista. Lounela ei ole vielä varma, aikooko lähteä Japaniin.

Lounela opiskelee ensimmäistä vuottaan sosiaalitieteitä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

– Olen yrittänyt syksyllä tehdä enemmän opintoja, jotta keväällä pystyisin menemään enemmän urheilun ehdoilla. Tähän mennessä on tuntunut siltä, että opiskelu antaa hyvää vastapainoa urheilemiselle, Lounela sanoo.

Takavuosikymmeninä suomalaiset näkövammaiset yleisurheilijat menestyivät hyvin paralympialaisissa, mutta Lounela on vasta 2000-luvun kolmas näkövammainen suomalaisyleisurheilija paraurheilun suurimmassa tapahtumassa. Keihäänheittäjä Eero Hulanmäki oli mukana Sydneyn kisoissa vuonna 2000 ja pituushyppääjä-pikajuoksija Ronja Oja (nykyinen Pahaoja) Rio de Janeirossa 2016.

Teijo Kööpikkä kohosi nopeasti paralympialaisten mitalisuosikiksi

Laihialaislähtöinen, nykyään Raumalla asuva ja Rauman Urheilijoita edustava Teijo Kööpikkä tekee paralympiadebyyttinsä 43-vuotiaana.

Kööpikkä oli vuosituhannen vaihteessa lupaava pystykuulantyöntäjä. Hän voitti alle 20-vuotiaiden EM-pronssia vuonna 1999. Jalkojen lihasrappeuma pakotti Kööpikän kuitenkin lopettamaan uransa vuonna 2005. Paluun kilpakentille hän teki 18 vuotta myöhemmin, alkuvuodesta 2023 parayleisurheilun puolella F57-luokassa, jossa kuulaa työnnetään tuolista istuen.

Kööpikkä oli hyväkuntoinen ja lajitausta oli kunnossa, vaikka tuolista työntäminen onkin teknisesti hyvin erilainen suoritus pystykuulantyöntöön verrattuna. Uransa ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissa, parayleisurheilun MM-kisoissa Pariisissa kesällä 2023, Kööpikkä voitti heti pronssia Suomen ennätys -tuloksella 14,80 ja saavutti maapaikan Pariisin paralympialaisiin.

– Olen laittanut tavoitteeksi ensi kaudelle saada puoli metriä lisää tulokseen, eli työntää 15,30. Pidän sitä fysiikan kehittymiseni kannalta ihan realistisena tavoitteena, Kööpikkä sanoo.

Iranin Yasin Khosravi laittoi viime kesän MM-kilpailuissa maailmanennätyksen uusille metriluvuille työntämällä 16,01.

– Khosravi tulee totta kai olemaan paralympialaisissa selkeä ennakkosuosikki, mutta ei hänkään joka kisassa onnistu 16 metriin asti työntämään. Ja tiedän, miten pitkälle pystyisin itse kaiken onnistuessa työntämään, joten en ole ainakaan etukäteen lähdössä sinne hänelle häviämään. Katsotaan kuinka käy, Kööpikkä toteaa.

Moni paralympiapaikan jo varmistaneista huippuyleisurheilijoista puntaroi sen suhteen, osallistuako toukokuisiin Koben MM-kilpailuihin vai ei. Kööpikälle ne kuuluvat ehdottomasti kisakalenteriin.

– Olen ollut niin pitkään pois urheilukuvioista, että nyt en halua jättää mitään mahdollisuuksia välistä. Olen täysillä mukana niin MM-kisoissa kuin paralympialaisissakin, Kööpikkä linjaa.

Kööpikkää valmentaa meritoitunut heittolajivalmentaja Hannu Kangas. Vaikka Kangas asuu Etelä-Pohjanmaalla ja Kööpikkä Raumalla, tekevät he tiivistä yhteistyötä. Kari Tuomi valvoo Kööpikän harjoituksia Raumalla silloin, kun Kangas ei ole paikalla.

Jere Forsberg tietää avaimen Pariisin menestykseen löytyvän korvien välistä

Kotkalaislähtöinen, nykyään Espoossa asuva jousiampuja Jere Forsberg, 29, lähtee nuoresta iästään huolimatta jo uransa neljänsiin paralympialaisiin. Forsberg voitti avoimen taljajousen paralympiakultaa 18-vuotiaana Lontoossa 2012 ja on sen jälkeenkin pysytellyt luokassaan kärkinimien joukossa.

Maapaikan Forsberg varmisti kesällä 2023 Hollannin Rotterdamissa EM-kilpailujen yhteydessä järjestetystä karsintaturnauksesta. Varsinaisista EM-kilpailuista hän voitti pronssia.

EM-kisojen karsintaturnaus oli Forsbergille kesän toinen mahdollisuus saavuttaa maapaikka. Heinäkuun MM-kilpailuissa Tshekissä paikka jäi niukasti saamatta.

– Ammunta oli koko kesän hyvää, mutta MM-kisoihin sattui tuulisessa kelissä yksi huono matsi. Kuukauden ajanjakso MM- ja EM-kisojen välillä oli itselleni aika haastava, koska tunsin painetta maapaikan saavuttamisesta. Rotterdamissa kaikki onneksi sujui hyvin, vaikka EM-kisoissa en ihan kultaotteluun yltänytkään, Forsberg kertaa.

Vielä vuoden 2024 puolellakin on mahdollista saavuttaa paikka paralympialaisten jousiammuntaan, mitä Suomen toinen kansainvälisen tason ampuja Jean-Pierre Antonios keväällä tavoitteleekin. Forsbergille oli kuitenkin henkisesti tärkeää varmistaa paikka jo hyvissä ajoin, reilu vuosi ennen Pariisin kisoja.

Forsberg on voittanut urallaan paralympiakullan ja viime vuoden EM-pronssin lisäksi MM-hopeaa vuonna 2013, EM-hopeaa vuonna 2014 ja EM-kultaa vuonna 2022. Arvokisamitalien välillä ehti tulla kahdeksan vuoden tauko (2014–2022), mutta viime vuodet homma on sujunut mallikkaasti kautta linjan.

– Oikeastaan Tokion paralympialaisiin valmistautumisesta lähtien psykologinen valmentautuminen on ollut se pääasia, jota olen pyrkinyt kehittämään. Olen miettinyt asioita itsekseni, keskustellut valmentajan ja seurakaverien kanssa aiheesta sekä käynyt aika ajoin urheilupsykologin juttusilla. Pariisissa onnistuminen tulee olemaan 90-prosenttisesti kiinni siitä, miten hyvin kasetti pysyy kasassa, Forsberg sanoi.

Espoolaista Robin Hoodia edustava Forsberg on ollut läpi uransa entisen paralympiajousiampujan Keijo Kallungin valmennuksessa. Maajoukkueluotsina puolestaan toimii Forsbergin isä Sami Forsberg.

Kotaja aikoo laittaa pisteen kiinalaisdynastialle

Amanda Kotaja voitti viime kesänä Pariisissa jo uransa kolmannen T54-luokan 100 metrin ratakelauksen maailmanmestaruuden. Lisäksi hän on kertaalleen voittanut 200 metrin MM-kultaa. Uransa ensimmäisen paralympiamitalin, satasen hopeaa, hän saavutti edellisissä kisoissa Tokiossa vuonna 2021. On helppo arvata, mitä vampulalaislähtöinen helsinkiläinen tavoittelee Pariisin paralympialaisissa 2024.

– Kultaisesta mitalista lähden kisaamaan, Kotaja linjaa.

Vaikka Kotajan meriitit puhuvat puolestaan, ei paralympiakullan voittaminen naisten T54-luokan satasella ole todellakaan helppoa. Viimeisissä kolmissa paralympialaisissa – niissä joissa Kotaja on urallaan ollut mukana – voittaja on joka kerta tullut Kiinasta. Lontoossa 2012 ja Riossa 2016 kultamitalisti oli Wenjun Liu, Tokiossa 2021 puolestaan Zhaoqian Zhou, kolme sekunnin sadasosaa Kotajaa nopeampana.

Kiinalaiskelaajat eivät juuri käy muissa kansainvälisissä kilpailuissa, eivät aina edes MM-kilpailuissa. Mutta paralympialaisten lähtöviivalle he saapuvat aina huippuiskussa.

– Kyllä he sieltä aina jostain tulevat esiin ja ovat yleensä tosi kovia. Ei yhtään tiedä, montako kovaa kiinalaista on tulossa Pariisiin. Mutta sen näkee sitten. Ainoa asia, mihin voin itse vaikuttaa, on oma tekemiseni, Kotaja toteaa.

Omaan tekemiseensä Kotaja onkin vaikuttanut viimeisen vuoden aikana, kun hän liittyi keväällä hollantilaisen Arno Mulin valmennukseen. Fysiikkavalmennuksesta vastaa edelleen Jussi-Pekka Kurtti.

– Olin viime tammikuussa Teneriffalla leirillä, jossa Arnokin oli oman tiiminsä kanssa. Hän selkeästi seurasi kelaamistani ja siellä jo juteltiin, että hänen näkemyksensä mukaan voisin istua kelaustuolissa vähän paremmassa asennossa, Kotaja kertaa.

Palaverit jatkuivat tiiviinä, ja pian Kotaja teki päätöksen liittyä Mulin valmennustiimiin, jossa on myös kelaajia myös Hollannista, Turkista, Belgiasta, Japanista ja Iso-Britanniasta.

Kotaja oli itsekin miettinyt asentomuutosta, mutta Mulin kanssa ryhdyttiin keväällä nopeasti toimeen. Tuloksia on tullut nopeasti. Kotaja voitti satasen maailmanmestaruuden ja teki kauden aikana henkilökohtaisen ennätyksensä niin satasella (15,36), 200 metrillä (27,93) kuin 400 metrilläkin (54,93).

– Istun alempana tuolissa ja olen vähän enemmän edessä. Näin yllän käsilläni kelauskehälle paremmin ja pääsen työntämään pidemmälle. Teknisesti kelaus on tosi paljon parempaa, mutta toki viime kesän hyvät tulokset eivät ole pelkästään asentomuutoksen ansiota, vaan pidemmän aikavälin työn tuotos, Kotaja sanoo.

Kotaja ei lähde toukokuussa Japanin Kobeen parayleisurheilun MM-kilpailuihin puolustamaan satasen maailmanmestaruuttaan.

– Kaikki paukut laitetaan Pariisiin, ja sitä ajatellen on järkevämpää päästä harjoittelemaan hyvin sen sijaan, että matkustetaan kauas, Kotaja sanoo.

Toni Piispanen: ”Laitetaan kaikki likoon, jotta oltaisiin vielä mitaleilla Pariisissa”

Toni Piispanen on tuorein kesäparalympialaisten suomalainen kultamitalisti. Hän kelasi voittajana maaliin Tokiossa T51-luokan 200 metrin kilpailussa. Samoissa kisoissa Piispanen voitti myös hopeaa 100 metriltä. Sataselta hänellä on myös paralympiakultaa Lontoosta vuodelta 2012.

Viime kesän MM-kilpailuissa Helsingissä asuva ja Espoon Tapioita edustava Piispanen oli 100 metrin kisassa pronssilla ja 200 metrillä hopealla. Jo pitkään Piispasen kovin kilpakumppani on ollut belgialainen Peter Genyn. Viime vuosina Belgiasta on noussut toinenkin kova kelaaja Roger Habsch. MM-kilpailuissa Genyn voitti 100 metriä ja Habsch 200 metriä.

– Belgian kaverit ovat varmasti ensi kaudellakin päävastustajia, lisäksi sieltä näyttäisi olevan ainakin kanadalainen, entinen pyörätuolirugbynpelaaja Cody Fournie tulossa ryminällä mukaan kärkikamppailuun, Piispanen, 47, arvioi tulevan kauden voimasuhteita.

– Itselleni ensi vuosi tulee olemaan merkityksellinen, suurella todennäköisyydellä viimeinen kausi näissä karkeloissa, tosin teen asiasta lopullisen päätöksen vasta loppukesästä. Mutta tähän laitetaan nyt kaikki likoon, jotta pystyisin olemaan mitaleilla vielä Pariisissa.

Viime keväänä tullut rannevamma vaikeutti Piispasen menoa päättyneellä kaudella, joten hän uskoo kaiken mennessä suunnitelmien mukaan pystyvänsä haastamaan muut kärkinimet tulevana vuonna vahvemmin kuin kesällä 2023.

– Merkit näyttävät, että olen ihan hyvällä polulla. Etenkin 200 metrin kelaus on ollut koko ajan vahvempaa ja näyttäisi siltä, että se tulee olemaan päälajini Pariisissa. Satasella alkukiihdytys on ollut ongelmallinen, siihen on yritetty nyt tehdä muutoksia, Piispanen sanoo.

Piispasen vastuuvalmentajana jatkaa edelleen Jari Nordblom. Testaus- ja välinekehityspuolesta on vastannut jo pidemmän aikaa Petri Hankiola. Apuvalmentajana Piispasella on nykyään Carolina Vesander.

Piispanen aikoo lähteä toukokuussa MM-kilpailuihin Japanin Kobeen.

– Onhan se pitkä matkustus, mutta samalla hyvä etappi alkukauteen, harjoituttaa valmistautumista pääkisoihin Pariisiin. Minulle käy varsin mainiosti, että on MM-kilpailut ja paralympialaiset samana vuonna.

Leo-Pekka Tähti uskoo pystyvänsä vielä haastamaan nuoren thaimaalaiskelaajan

Moni voisi vetää johtopäätöksen, että aika on vääjäämättömästi ajamassa suomalaisen paraurheilun supertähden Leo-Pekka Tähden edelle; viisinkertainen paralympiavoittaja on jäänyt hopealle leipälajissaan T54-luokan 100 metrin kelauksessa niin edellisissä paralympialaisissa Tokiossa 2021 kuin MM-kisoissa Pariisissa 2023.

Kun katsoo tuloksia, ei siis sijoituksia vaan sekuntikelloa, niin porilaiskelaaja ei kuitenkaan ole osoittanut hiipumisen merkkejä. Tähden edelliset kolme kultaa MM- tai paralympiatasolla (Para 2016: 13,90; MM2017 13,95; MM2019 13,97) ovat tulleet heikommilla tuloksilla kuin Tokion paralympiahopea (13,85) ja viime kesän Pariisin MM-hopea (13,77).

Oleellisin muuttuja yhtälössä on nuoren thaimaalaisen Athiwat Paeng-Nuean saapuminen näyttämölle. Paeng-Nuea voitti Tokiossa huippuajalla 13,76 ja laittoi Pariisin MM-kisoissa vielä reilun kymmenyksen paremmaksi 13,64.

– Tokion jälkeen on käynyt selväksi, että en enää lähde arvokisoihin ennakkosuosikkina vaan haastajana. Lähtökohta on tietysti haastava, kun taulussa on 40 vuotta ikää. Uusia asioita pitää keksiä: voimaharjoittelun määrää on kasvatettu, kelausasentoon on tehty pieniä viilauksia, Metropolia ammattikorkeakoulu on ollut apuna kelauskapulan kehitystyössä, mahdollisesti uutta kelaustuoliakin ollaan ottamassa käyttöön… Eli isoja satsauksia on tehty, Tähti kertoo.

– Uskon, että edelleen 13,60 on minulle realismia ensi kesänä, toki yhtään takapakkia ei saa tulla. Samalla tietysti on tiedossa, että thaimaalaisella on edellytykset viedä oma tulostasonsa 13,50:n nurkille. Mutta marginaalit ovat pieniä, eikä hänkään ole voittamaton.

Yksi osa kauteen valmistautumisessa on Tähdellä ollut päätös jättää pyörätuolikoripallon pelaaminen Espanjan pääsarjassa pois, vaikka hän edelleen valtaosan vuodesta Malagassa viettääkin.

– Se on osoittautunut tosi hyväksi päätökseksi, on jäänyt enemmän aikaa palautumiseen ja olo on ollut treeneissä freesimpi. Sen verran kuitenkin pidän yllä tatsia korikseenkin, että Suomessa ollessani käyn mahdollisuuksien mukaan pyörätuolikoripallon maajoukkueleireillä ja pelaan todennäköisesti keväällä jonkun turnauksen Suomessa.

Porin Tarmoa kotimaassa edustavan Tähden valmentajana on läpi uran toiminut Juha Flinck. Viime vuoden alussa fysiikkavalmennuksen tueksi tuli Kati Ala-Huikku.

Pariisin paralympialaisten lisäksi myös Koben MM-kilpailut toukokuussa on merkittynä Tähden kalenteriin.

– Olen ilmoittanut, että olen kiinnostunut lähtemään myös MM-kisoihin. Olen aina arvostanut arvokisoja suuresti. Kaikki harjoittelu tähtää kuitenkin Pariisin paralympialaisiin, Tähti sanoo.

Marjaana Heikkinen suuntaa maltilla uuteen nousuun vaikean kauden jälkeen

Keihäänheittäjä Marjaana Heikkisellä on paraurheilu-uraa takana 14 vuotta ja viime kausi oli hänen mukaansa tähänastisista selvästi hankalin. Siihen nähden hän on tyytyväinen, että pystyi yltämään pronssille kesän MM-kilpailuissa Pariisissa ja saavuttamaan maapaikan samassa kaupungissa ensi vuonna käytäviin paralympialaisiin.

– Reilu vuosi sitten syksyllä sairastin koronan. Sen vuoksi kauden käynnistyminen tapahtui vähän aiemmasta poikkeavalla tavalla. Kunto kyllä nousi kohisten, mutta se sotki samalla hermotusta ja aiheutti heittotekniikan kanssa aika lailla työtä. Maaliskuuhun mennessä pääsin kuitenkin hyvään noin 18 metrin tuloskuntoon, mutta sitten ahnehdittiin voimatestien kanssa ja seurauksena oli uran ensimmäinen ylirasitustila heittokäteen, Heikkinen kertaa.

– Se osui juuri herkkään aikaan huhti-toukokuussa, ja tietysti juuri tänä vuonna MM-kilpailut olivat poikkeuksellisesti jo heinäkuussa. Siinä oli katastrofin ainekset, meinasi romahtaa matto jalkojen alta.

Heikkinen sanoo, että Pariisin MM-kilpailuissa positiivista oli vain se, että sentit kääntyivät hänen edukseen ja maapaikka paralympialaisiin irtosi. Pronssitulokseen 16,90 Siilinjärven Ponnistuksen heittäjä ei ole lainkaan tyytyväinen. Kaiken lisäksi kisareissulta oli tuomisina toinen koronatauti vuoden sisään, tällä kertaa onneksi huomattavasti lievempänä versiona.

– Virukset ovat meikäläiselle pahin vihollinen, niitä ei tarvitsisi enää yhtään enempää tulla. Tämä vuosi on ollut itselleni hyvin puhutteleva. En ole aiemmin joutunut käymään läpi tällaisia ajatuksia liittyen urheilun sijoittamiseen vähän suurempiin mittakaavoihin suhteessa omaan terveyteen.

– Syksyn ylimenokaudella piti rauhoittaa toden teolla niin kroppa kuin mieli, että pääsee starttaamaan puhtaalta pöydältä alkavaan kauteen.

Heikkinen teki valmentajansa Olavi Parjasen kanssa jo hyvissä ajoin päätöksen, että toukokuun MM-kilpailuihin Kobeen hän ei lähde.

– Se olisi äärimmäisen suuri terveysriski; aikaerot, lentomatka suuntaansa hipoo 14 tuntia. En voittaisi sinne lähtemällä mitään, todennäköisesti vain vahingoittaisin Pariisin mahdollisuuksiani. On pidettävä pyörätuolin renkaat tiiviisti maan kamaralla ja keskittyä hyviin kisoihin täällä kotimaassa.

Viime kauden ongelmista huolimatta Heikkinen uskoo, että pystyy virittämään itsensä Pariisin paralympialaisiin taas vahvaan mitali-iskuun. Kun viime kesänä 17 metrin ylitys teki tiukkaa, on ensi kesänä taas edellytykset yli 18 metrin kaariin.

– Tällä kokemuksella, jos en tietäisi mihin pystyn, niin en lähtisi pelleilemään enää paralympialaisiin. Mutta kun päästään kunnolla asiaan, niin kaikki eväät on heittää pidemmälle. Se vaatii vain malttia hioa tekniikka oikealle radalle, kolminkertainen paralympiamitalisti linjaa.

Teppo Polven koettelemusten kaudesta on suunta vain ylöspäin

Käsipyöräilijä Teppo Polven vuosi 2023 alkoi positiivisissa merkeissä, kun Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI vahvisti helmikuussa Suomen saaneen yhden maapaikan Pariisin paralympialaisiin vuoden 2022 maapisteiden perusteella. Vaikka maapaikat eivät ole henkilökohtaisia, oli huomionarvoista, että valtaosan (304) Suomen miespyöräilijöiden 400 pisteestä oli nivalalaisen Polven keräämiä.

Sen jälkeen Polvella ei pyöräilyrintamalla juuri ilonaiheita ollutkaan. Ongelmat kulminoituivat loppukesään, kun Polvi valmistautui lähtemään parapyöräilyn MM-kilpailuihin Glasgow’hun.

– Ensin hajosi pyörä, ja sitten siitä aiheutuneesta stressistä meni terveyskin, Polvi puuskahtaa.

Polvi lähti normaaliin tapaan lenkille käsipyörällään vain huomatakseen, että vaihteet eivät toimineet lainkaan.

– Tarkoitus oli palata kotiin ja laittaa pyörä äkkiä takaisin kuntoon. No siinähän kesti viikon verran. Tilattiin osia ympäri Suomea, purettiin koko pyörä osiksi, eri ihmisiä kävi ihmettelemässä, mutta ei saatu siihen tolkkua. Sain vielä kusitulehduksenkin kyytipojaksi, kun sen pyörän kanssa taistelin, Polvi manaa.

Lopulta Tomi Inkeroinen hurautti iltamyöhään Kajaanista Nivalaan ja sai pyörän kuntoon. MM-kilpailuihin ehtimistä ajatellen oli vain liian myöhäistä.

Polvesta, 48, tuli paralympiaurheilija varttuneella iällä. Tokion paralympialaiset olivat hänen ensimmäisensä. Käsipyöräillyt hän on kilpaa jo pitkään ja uralta löytyy MM-hopea (2014), kaksi MM-pronssia (2014 ja 2019) ja kaksi H1-käsipyöräluokan maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa (2015 ja 2017).

Sukellusonnettomuudessa vuonna 1996 halvautunut Polvi kilpailee kaikista vaikeavammaisimpien pyöräilijöiden H1-luokassa. Paralympialaisissa nivalalaisen menestysmahdollisuuksia rajoittaa se, että maantieajo kilpaillaan yhdistetyssä H1–H2-luokassa. H2-luokan urheilijoiden toimintakyky on huomattavasti Polven vastaavaa parempi. Tempokilpailussa sentään H1-luokka saa kilpailla keskenään.

– Tuo yhdistetty luokka on ihan vitsi. Kärki kulkee niin lujaa, ettei siinä ole mitään järkeä. Jostain syystä maailmancupissa ja MM-kisoissa H1 ja H2 voivat ajaa erikseen, mutta paralympialaisissa ei, haapaveteläisen Ari Halmetojan valmentama Polvi toteaa.