LiikuntaTärskyt-kokeilutapahtuma Turussa 9.5. – mukana Special Olympics -maailmankisoihin Berliiniin lähteviä urheilijoita!

Taustalla teksti Tärsky. Edustalla Sisujengin Jere Suominen, Markus Vainio, Tatu Kantonen ja Julia Fonsén.

Itselle sopiva liikuntalaji löytyy parhaiten kokeilemalla. Turun seudun Kehitysvammaisten Tuen Kohtaamispaikka Tärsky järjestää LiikuntaTärskyt-kokeilutapahtuman tiistaina 9. toukokuuta klo 12–15 Kupittaan urheiluhallilla Turussa (Tahkonkuja 5).

LiikuntaTärskyt on suuri lajikokeilutapahtuma, jossa pääsee kokeilemaan eri lajeja ja liikunnan apuvälineitä sekä tapaamaan kehitysvammaisia urheilijoita, jotka kertovat omasta harrastamisestaan ja kilpailemisestaan.

Tapahtumassa on tavattavissa kesäkuussa kehitysvammaisten suurimpaan urheilutapahtumaan Special Olympics -maailmankisoihin Berliiniin matkaavia urheilijoita Turun seudulta!

Mukana Suomen joukkueen eli Sisujengin urheilijoista ovat turkulainen uimari Tatu Kantonen, maskulainen judoka Markus Vainio ja maskulainen golffari Jere Suominen. Lisäksi paikalla on Suomen Special Olympics -historian ensimmäinen kehitysvammainen apulaisjoukkueenjohtaja Julia Fonsén Tampereelta.

– Kun löytää oman lajinsa, josta nauttii, niin voi päästä vaikka kuinka pitkälle! Minäkin olen ollut kilpailemassa eri puolilla maailmaa ja voittanut paljon mitaleja, sanoo Sisujengin uimari Tatu Kantonen.

LiikuntaTärskyt on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2017. Tämän vuoden tapahtumassa lajeista mukana ovat jalkapallo, sulkapallo, golf, salibandy, parajääkiekko (entinen kelkkajääkiekko), voimistelu, judo, uinti, tanssi ja curling.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean Avoimet ovet -urheiluseurahankkeen kanssa. Paralympiakomitea koordinoi kehitysvammaisten Special Olympics -toimintaa Suomessa.

Tapahtumassa mukana olevat Sisujengin jäsenet ja muut lajeja esittelevät henkilöt ovat haastateltavissa tapahtuman aikana.

 

Lisätiedot:

  • Kohtaamispaikka Tärsky, hankepäällikkö Outi Yli-Heikkilä, puh. 044 235 3047, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
  • Suomen Paralympiakomitea, seurakehittäjä Nina Peltonen, puh. 050 400 1532, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.