Sinustako liikunnan vertaisohjaaja? – Hae Iloliikuttaja-vuosikurssille 7.12. mennessä!

Seija Lehikoinen, Varpu Eteläniemi, Jussi Syrjälä

Iloliikuttaja on vertaisohjaaja, joka toimii Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n jäsenyhdistyksessä terveysliikunnan sanansaattajana ja esimerkiksi liikuntavastaavan työparina. Iloliikuttaja-koulutus antaa eväät ohjata taukojumppia ja pelituokioita, joilla voi piristää yhdistyksen kokouksia ja tapahtumia. Iloliikuttaja voi myös toimia matalan kynnyksen liikuntaryhmän käynnistäjänä ja ohjaajana.

Uusi kaksiosainen Iloliikuttaja-koulutus käynnistyy tammikuussa, ja se järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa. Kurssilaiset majoittuvat Pajulahden uudessa esteettömässä asuntolassa. Iloliikuttaja-koulutuksen starttikurssi järjestetään 15.–17. tammikuuta 2016. Koulutuksen päätöskurssi ja vuosikurssijuhlat järjestetään 19.–21. elokuuta 2016.

Starttikurssilla opetellaan ohjaamaan yksinkertaisia taukojumppakokonaisuuksia ja pienpelejä. Iloliikuttajan päätöskurssilla opitaan käynnistämään kerran viikossa kokoontuva terveysliikuntaryhmä sekä syvennetään tietoja ja ohjaustaitoja. Kurssien välissä tehdään ohjausharjoituksia oman yhdistyksen tapahtumissa. Iloliikuttajan diplomi, ohjaajaliivi ja vuosikurssimerkki luovutetaan vain molemmat kurssit ja etätehtävät hyväksytysti suorittaneille Iloliikuttajille.

Iloliikuttaja-koulutukseen voivat hakea yli 30-vuotiaat henkilöt, joilla on jokin vamma tai pitkäaikaissairaus. Aikaisempaa ohjaajakokemusta ei tarvita. Jos hakija tarvitsee avustajaa päivittäistoiminnoissaan, hän voi ottaa oman avustajan maksutta mukaan koulutukseen. Etätehtävien suorittaminen edellyttää, että hakijalla on oman yhdistyksen tuki.

Kouluttajina toimivat Liikuntakeskus Pajulahden liikunnanopettajat Suvi Auvinen ja Anna-Kaisa Hokkanen. Kurssin emäntänä toimii Iloliikuttaja Varpu Eteläniemi.

Koulutuksen hinta on VAU:n jäsenyhdistysten jäseniltä 50 euroa per viikonloppu, sisältäen ohjauksen, majoituksen, ruokailut, koulutusmateriaalit ja varusteet. Muiden kuin VAU:n jäsenyhdistysten ja seurojen jäseniltä koulutus maksaa 350 euroa per viikonloppu.

Haku Iloliikuttaja-vuosikurssille tapahtuu 7.12.2015 mennessä joko sähköisellä ilmoittautumislomakkeella tai sivun alalaidasta löytyvällä lomakkeella, joka palautetaan osoitteella Tiina Siivonen, VAU, Radiokatu 20, 00240 Helsinki. Kurssille hyväksytyt saavat tiedon kurssille pääsystä viimeistään 11.12.2015 mennessä.

Lisätiedot Iloliikuttaja-ohjelmasta: VAU, Tiina Siivonen, puh. 040 833 4869, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

tai Iloliikuttajat:

  • Varpu Eteläniemi, puh. 0400 867 673, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
  • Seija Lehikoinen, puh. 040 836 0898, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
  • Jussi Syrjälä, puh. 045 6788 071, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hae Ahos-apurahaa koulutuksen kustannuksiin

Vammaisurheilun ja -liikunnan kouluttautumiseen suunnattua Ahos-apurahaa voi hakea Iloliikuttaja-koulutuksesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen taannehtivasti vuoden 2016 helmikuun lopussa päättyvässä haussa.

Lisätiedot Ahos-apurahasta ja hakulomake

Ladattavat tiedostot