Rovaniemen Ukko Törmäselle historiallinen 300 pisteen sarja Keilacupin kisassa

Ukko Törmänen

Rovaniemeläisen Ounas-Keilan Ukko Törmäsestä tuli ensimmäinen parakeilailun Keilacupissa täydellisen 300 pisteen sarjan heittänyt keilailija. Törmänen, 26, heitti viikonloppuna Jyväskylän osakilpailussa viidenteen sarjaan kaikki keilat nurin kerta toisensa jälkeen.

– Puolesta välistä eteenpäin en edes uskaltanut enää vilkaista tulostaulua. Jos olisin katsonut, niin varmaan olisi joku keila jäänyt kaatamatta, Törmänen totesi.

Täydellinen sarja tuli Törmäselle itselleenkin hieman yllättäen. Neljässä edellisessä sarjassa hän oli jäänyt joka kerta alle 200 pisteen ja viimeinen kuudes sarjakin jäi 182 pisteeseen. Törmänen sijoittui Jyväskylän kilpailussa A-sarjan kolmanneksi Joni Saarisen ja Tuomo Kukkohovin jälkeen.

– Seitsemän vuotta on tullut keilailua harrastettua. Se alkoi kavereiden kanssa ihan hupikeilailusta ja viimeiset kolme vuotta olen osallistunut kilpailuihin. Saapungin Jarno minut aikanaan houkutteli mukaan Keilacupin kisoihin, kertoo Törmänen, joka työskentelee Marttiinin puukkotehtaalla ja harrastaa keilailun lisäksi frisbeegolfia.

Keilacupissa kilpailevat kehitys-, näkö- ja liikuntavammaiset sekä elinsiirron saaneet ja dialyysissä olevat keilaajat. Keilacup oli alkujaan näkövammaisten keilailijoiden kilpailusarja, mutta nyt jo pidemmän aikaa Keilacupissa ovat kilpailleet muutkin vammaryhmät. Keilailijat on jaettu sarjoihin (A, B, C, D ja E) heidän tuloskeskiarvojensa perusteella. Parakeilailun SM-kilpailuissa eri vammaryhmät keilaavat omissa luokissaan. Törmänen oli lokakuun puolivälissä voittamassa SM-joukkuekilpailun hopeaa kehitysvammaisten luokassa yhdessä Oskari Hoppulan ja Samuli Pietilän kanssa.

Vaikka Keilacupin kisoissa ei aiemmin 300 pisteen sarjoja ole todistettukaan, ovat vammaiskeilailijat onnistuneet harvinaisessa suorituksessa aiemminkin. Esa Martikainen onnistui keilailun ”hole-in-onessa” Talin keilahallissa Helsingissä 10. syyskuuta 1995 ollen tiettävästi ensimmäinen näkövammainen keilailija, joka keilasi 300 pistettä yhteen sarjaan. Martikainen muistelee, että sittemmin näkövammaisista keilailijoista myös Seppo Virkkunen ja Jere Pienkellomäki ovat yleisissä kilpailuissa onnistuneet 300 pisteen suorituksessa.

Martikaisen, Virkkusen ja Pienkellomäen lisäksi Keilacupissa vuosien saatossa kilpailleista keilaajista 300 pisteen sarjan ovat muissa kisoissa saavuttaneet myös Markku Yrjänheikki, Ville Väli-Torala ja Antti Toivola.

Jyväskylän Keilacupin osakilpailun tulokset löytyvät täältä