Toni Piispanen kiisi uuteen ratakelauksen miesten T51-luokan maailmanennätykseen parayleisurheilun SM-kilpailuissa Jyväskylässä

Toni Piispanen tuulettaa T51-luokan 200m ME-kelauksensa jälkeen

Ratakelauksen T51-luokan hallitseva miesten 100 metrin maailmanmestari Toni Piispanen leikkasi 200 metrillä lähes sekunnin aiemmasta ennätyksestään kelaten aikaan 36,35 ja teki uuden luokkansa maailmanennätyksen.

Urheiluolosuhteet napsahtivat aamupäivän jälkeen kohdilleen Harjun stadionilla sateiseksi odotettuna toisena SM-kilpailupäivänä. Sunnuntaina Jyväskylässä saatiinkin nauttia ennakoitua kovemmasta tulostasosta. Tokion paralympiajoukkueeseen kuuluva T51-luokan ratakelaaja Toni Piispanen nousi viikonlopun kirkkaimmaksi tähdeksi ja yllätti itsensäkin sillä, kuinka reilusti alitti aiemman 200 metrin ennätyksensä 37,27.

Piispanen on parantanut sekä 100 että 200 metrin ennätyksiään jo kertaalleen kesäkuussa, ja teki Jyväskylässä myös 100 metrin alkuerissä kovan tuloksen 20,06. Nyt hän alitti 200 metrillä aiemman maailmanennätyksen, belgialaisen Peter Genyin hallussa olleen 36,62.

- Tiesin, että olen kovassa kunnossa, mutta yllätys oli että 200 metrillä menin nyt noin kovaa. Parannus on järkyttävän kova, ei ollut etukäteen mielessä, että noin iso harppaus tulisi, Espoon Tapioita edustava Piispanen sanoo.

Piispanen kiittää tuloksesta kuntonsa lisäksi kohdilleen osuneita olosuhteita tuulisen ensimmäisen SM-kisapäivän jälkeen.

- Lähdössä oli vähän vastaista, mutta sen osuus ei ollut niin pitkä, että olisi kaarteen jälkeen vaikuttanut. Ei tuommoista aikaa pystykään tekemään, elleivät olosuhteet ole juuri sopivat, ja nyt ei ollut mitään mikä olisi hidastanut.

Piispanen ei muiden ratakelauksen suomalaishuippujen tapaan ole treenannut viimeisten viikkojen aikana kovinta tahtia, ja kertoo valmentajansa kanssa alkavansa vasta nyt piikkaamaan harjoitteluaan kohti paralympialaisia. Hän lähtee Tokioon viikkoa muita myöhemmin ja kisaa vielä Suomessa viikkoa ennen lähtöään Lahden Motonet GP:ssä.

- Lahdessa tulee vielä loistava viimeistelykisa ennen lähtöä. Niin Lahdessa kuin kauden pääkisoissa Tokiossa pitää kuitenkin pysyä nöyränä eikä tuudittautua yhden kisan tuloksiin. Kuten ollaan nähty, Tokiossa voi olla ääriolosuhteet vastassa. Jos siellä 200 metrillä pääsen edes lähelle tämänpäiväistä aikaa, olen todella tyytyväinen.

Suomen ennätyksiä keihäänheitossa ja 200 metrillä

Kansallisella tasolla tehtiin sunnuntaina myös kolme uutta naisten Suomen ennätystä.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jasmine Repo nosti jo kerran tänä kesänä parantamansa F55-luokan Suomen ennätyksen uudelle metrilukemalle ja heitti kotikentällään ennätystuloksen 13,30. Naisten F21-luokassa Kankaanpään Seudun Leiskun Roosa Kukkumäki taas liidätti keihäänsä SE-lukemaan 10,04.

Jyväskylän SM-kisojen yhteensä viides Suomen ennätys syntyi, kun Iida Lounela juoksi 200 metrillä näkövammaisten naisten T12-luokan uudeksi SE-ajaksi 28,93.

 

2. kilpailupäivän tulokset

 

LIIKUNTAVAMMAISET

Miehet

200m T51: 1) Toni Piispanen, Espoon Tapiot, 36,35 (SE, ME)
200m T53-54: 1) Leo-Pekka Tähti, Porin Tarmo, 24,94 2) Esa-Pekka Mattila, Espoon Tapiot, 26,05 3) Tuomo Himanka, Oulun Pyrintö, 27,83 4) Niko Ristiranta, Kuusankosken Kisa, 30,09 5) Henry Sundblom, Turun Uhrheiluliitto, 40,60

800m T37: 1) Juha Julmala, Kuortaneen Kunto, 3.14,82
800m T54: 1) Tuomo Himanka, Oulun Pyrintö, 2.01,53

5000m kävely M50 avoin pystyluokka: 1) Andre Samberg, Helsingin Kisa-Veikot, 48.09,19

Pituus T37: 1) Juha Julmala, Kuortaneen Kunto, 3,02 (-0,7)

Keihäs F34: 1) Tuomas Manni, Länsi-Uudenmaan Urheilijat, 25,59, 2) Toni Järvinen, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 11,08
Keihäs F37: 1) Juha Julmala, Kuortaneen Kunto, 20,29
Keihäs F56-57: 1) Pasi Heikkilä, Turun Urheiluliitto, 22,77 2) Esa Koski, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 18,67 3) Eemeli Ruusunen, Turun Urheiluliitto, 17,70
Keihäs M50 F44: 1) Pentti Takala, Helsingin Invalidien Yhdistys ry, 15,16

Kiekko F34: 1) Tuomas Manni, Länsi-Uudenmaan Urheilijat, 22,25 2) Toni Järvinen, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 10,00
Kiekko F37: 1) Timo Mustikkamaa, Tampereen Pyrintö, 33,64 2) Juha Julmala, Kuortaneen Kunto, 23,78
Kiekko F56-57: 1) Pasi Heikkilä, Turun Urheiluliitto, 20,47 2) Eemeli Ruusunen, Turun Urheiluliitto, 13,22
Kiekko M50 F44: 1) Pentti Takala, Helsingin Invalidien Yhdistys ry, 19,26

Naiset

200m T38: 1) Hanna Kasurinen, Helsingin Kisa-Veikot, 32,61

200m T54: 1) Amanda Kotaja, Vampulan Urheilijat, 29,86

800m T54: 1) Sini Paukkeri, Pudasjärven Urheilijat, 2.22,31

Keihäs F55: 1) Jasmine Repo, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 13,30 (SE) 2) Heidi Manninen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 8,20

 

KEHITYSVAMMAISET

Miehet

200m T20: 1) Aku Hyvärinen, Kuusankosken Kisa, 29,33 2) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 31,32 3) Tuomo Ringman, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 34,93
200m T21: 1) Juho Oksman, Karhulan Katajaiset, 40,53
200m M19 T21: 1) Samuel Jalo, Lauttakylän Luja, 32,22

800m T20: 1) Joni Pajala, Saloisten Salama, 2.46,35 2) Ville Pere, Nokian Urheilijat, 2.51,84 3) Marko Ruotsalainen, Oulaisten Huima, 3.24,14

5000m juoksu T20: 1) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 26.23,85
5000m juoksu M50 T20: 1) Jarmo Sarhola, Kiskon Kiskojat, 31.41,87
5000m kävely T20: 1) Marko Ruotsalainen, Oulaisten Huima, 34.59,51

Pituus T20: 1) Ville Mäntynen, Tampereen Pyrintö, 4,29 (-0,9) 2) Aku Hyvärinen, Kuusankosken Kisa, 4,12 (+2,4) 3) Tuomo Ringman, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 3,40 (-0,9)
Pituus T21: 1) Eliel Nikkola, Vehmaisten Urheilijat, 3,91 (-0,8) 2) Veeti Mustalahti, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 3,47 (+2,5) 3) Juho Oksman, Karhulan Katajaiset, 2,86 (-0,9)
Pituus M19 T21: 1) Samuel Jalo, Lauttakylän Luja, 3,41 (+0,3)

Keihäs F20: 1) Jani Tissari, Hankasalmen Hanka, 40,04 2) Marko Ruotsalainen, Oulaisten Huima, 14,22 3) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 9,05
Keihäs F21: 1) Veeti Mustalahti, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 33,93 2) Jani Töyrylä, Iitin Pyrintö, 29,26

Kiekko F20: 1) Jani Tissari, Hankasalmen Hanka, 25,54 2) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 13,39 3) Marko Ruotsalainen, Oulaisten Huima, 12,11
Kiekko F21: 1) Jani Töyrylä, Iitin Pyrintö, 20,36 2) Veeti Mustalahti, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 20,15

Naiset

200m T20: 1) Noora Koponen, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 30,81 2) Meri-Tuuli Kanerva, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 34,52

800m T20: 1) Noora Koponen, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 3.10,68

3000m kävely N50 T20: 1) Sari Haatainen, Ski Jyväskylä, 26.34,50

Pituus T20: 1) Meri-Tuuli Kanerva, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 2,69 (+0,4)
Pituus T21: 1) Roosa Kukkumäki, Kankaanpään Seudun Leisku, 2,00 (+1,7)

Pituus N19 T21: 1) Veera Luhtanen, Jalasjärven Jalas, 2,01 (+1,7)

Keihäs F20: 1) Meri-Tuuli Kanerva, Turunseudun Kenttäurheilijat, 9,12
Keihäs N50 F20: 1) Sari Haatainen, Ski Jyväskylä, 7,37
Keihäs F21: 1) Roosa Kukkumäki, Kankaanpään Seudun Leisku, 10,04 (SE)
Keihäs N19 F21: 1) Veera Luhtanen, Jalasjärven Jalas, 9,46

 

NÄKÖVAMMAISET

Miehet

200m T12: 1) Jari Linnavuori, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 30,87

800m T12: 1) Jari Linnavuori, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 3.01,22

5000m juoksu T13: 1) Inkki Inola, Ski Team Kuusa, 19.35,59

5000m juoksu avoin: 1) Janne Matero, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 19.14,42

Keihäs F12: 1) Jari Linnavuori, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 24,28

Kiekko F11-12: 1) Jari Linnavuori, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 20,14 2) Petteri Peitso, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 19,75
Kiekko M50 F13: 1) Petri Huttunen, Korson Kaiku, 23,49

Naiset

200m N19 T12: 1) Iida Lounela, Helsingin Kisa-Veikot, 28,93 (SE)

Pituus N19 T12: 1) Iida Lounela, Helsingin, Kisa-Veikot, 4,67 (+0,4)

Keihäs N50 F11: 1) Saija Vornanen, Iisalmen Visa, 10,59

Kiekko N50 F11: 1) Saija Vornanen, Iisalmen Visa, 14,58

 

ELINSIIRRON SAANEET

Miehet

200m M40 E: 1) Mika Kirjavainen, Espoon Tapiot, 33,05

5000m kävely M60 E: 1) Reino Luokkanen, Espoon Tapiot, 39.56,66 2) Esko Sohlo, Espoon Tapiot, 46.20,01

Keihäs M40 E: 1) Paavo Koskenkorva, Downtown 65 Endurance, 22,99
Keihäs M60 E: 1) Arto Aho, Syke ry, 30,90

Kiekko M40 E: 1) Paavo Koskenkorva, Downtown 65 Endurance, 19,14
Kiekko M50 E: 1) Sören Lavast, Vaasa, 32,20
Kiekko M60 E: 1) Arto Aho, Syke ry, 30,03

Naiset

200 m N19 E: 1) Alina Nyholm, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 33,50
200m N20-39 E: 1) Pinja Ekström, Lahden Ahkera, 29,41
200m N40 E: 1) Johanna Kankaanpää, PirMu ry, 31,87

Pituus N40 E: 1) Johanna Kankaanpää, PirMu ry, 3,81 (-0,5)

Keihäs N40 E: 1) Susanna Bergström, Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys, 10,24

Kiekko N40 E: 1) Johanna Kankaanpää, PirMu ry, 20,31

 

Kuvassa: Toni Piispanen tuulettaa Jyväskylän Harjun radalla 200 metrin maailmanennätyskelauksensa jälkeen.
Kuva: Paralympiakomitea

 

Lue myös Jyväskylän SM-kisojen ensimmäisestä kilpailupäivästä lauantaista täältä