Tokio 2020 – Suomalaiset tiistaina: Piispanen vauhdissa ME-lajissaan, käsipyöräilijät Fujin kilparadalla, Forsbergin jousiammunta huipentuu

Pohjoisen Tähdet: Teppo Polvi, Harri Sopanen, Toni Piispanen ja Jere Forsberg

Ratakelaaja Toni Piispanen avaa paralympiakelauksensa Tokiossa T51-luokan 200 metrin kisassa tiistaina klo 4.18 Suomen aikaa. Kilpailu kelataan suorana finaalina. Kyseessä on matka, jolla Piispanen kelasi maailmanennätyksen 36,35 Jyväskylässä vain kolme viikkoa sitten.

Belgian kovat Peter Genyn ja Roger Habsch pitävät kuitenkin huolen, ettei Piispanen saa uransa toista paralympiakultaa helpolla. Piispanen voitti 100 metrin kultaa Lontoossa 2012. Satanen on Piispasella Tokiossa ohjelmassa perjantaina.

Genyn on kelannut 200 metriä tällä kaudella aikaan 36,82 ja Habsch 36,83. Piispasen tuore ME-aika antaa kuitenkin uskoa siihen, että Espoon Tapioiden kelaaja pystyy rikkomaan belgialaisrintaman.

Tiistaina ajetaan myös H1-käsipyöräluokan aika-ajokilpailu Fujin kilparadalla. Mukana ovat paralympiadebytantit nivalalainen Teppo Polvi ja lohjalainen Harri Sopanen. Kilpailu starttaa klo 2.00 Suomen aikaa.

Polvella on uraltaan kolme MM-mitalia ja kaksi maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa, Sopasella puolestaan kaksi MM-mitalia ja yksi maailmancupin kokonaisvoitto. Alkukesän MM-kilpailuissa Polvi oli aika-ajon kuudes ja Sopanen yhdeksäs, joten aivan kuumimpina mitalisuosikkeina he eivät kisaan lähde.

Polvella ja Sopasella on ohjelmassa myös maantieajo keskiviikkona 1.9. Tuo kilpailu kuitenkin käydään H1- ja H2-luokkien yhdistettynä kilpailuna, mikä heikentää suomalaisten menestymismahdollisuuksia ratkaisevasti. H1-luokan pyöräilijät ovat vaikeavammaisempia kuin H2-luokan pyöräilijät. Näin ollen Polvi ja Sopanen lataavat paukkunsa tiistain aika-ajokisaan.

Jousiampuja Jere Forsbergin kilpailu avoimessa taljajousessa jatkuu tiistaina. Forsberg selvitti perjantaina tiensä 16 parhaan joukkoon, ja nyt pudotusottelussa vastaan asettuu Iranin Alisina Manshaezadeh, joka oli alkukilpailun neljäs tuloksella 699. Forsberg oli alkukilpailun 20. tuloksella 682. Ensimmäisessä pudotusottelussaan Forsberg voitti Yhdysvaltain Kevin Polishin tiukan kamppailun jälkeen 145–143.

Forsbergin ja Manshaezadehin ottelu alkaa tiistaina klo 3.34 Suomen aikaa. Avoimen taljajousen kaikki pudotuskierrokset käydään tiistain aikana, eli voittoja ottamalla Forsbergin tie aukeaa ensin puolivälieriin, sitten välieriin ja lopulta finaaliin. Pudotusotteluissa ammutaan 15 nuolta, joiden pisteet lasketaan yhteen.

Toni Piispasen luokan T51 määritelmä: Pyörätuoliurheilijoita, joilla on vammaa sekä ylä- että alavartalossa, ja vain vähän toimivia lihasryhmiä ylävartalossa. Kelausvoima tuotetaan käsien lihasten avulla. Pääasiassa urheilijoilla ns. korkea neliraajahalvaus (tetraplegia)

Teppo Polven ja Harri Sopasen luokan H1 määritelmä: Vaikeavammaisimpien urheilijoiden käsipyöräluokka. Urheilijoilla vammaa/heikkoutta kaikissa raajoissa, useimmiten neliraajahalvaus (tetraplegia)

Jere Forsbergin avoimen luokan määritelmä: Urheilijat, joilla on vammaa jaloissa ja keskivartalossa. Luokassa on sekä pyörätuoliurheilijoita (pääasiassa alaraajahalvaantuneita) että pystystä tai tuolilla istuen ampuvia urheilijoita.
 

Urheilijaprofiilit:

 Suomalaisurheilijoiden aikataulu ja Ylen lähetysaikataulu