20 vuotta lajiliittointegraatiota

On kulunut lähes 20 vuotta paraurheilun lajiliittointegraation käynnistymisestä. Lajiliittointegraatiolla tarkoitan vammaisurheilun (tai paraurheilun) lajien siirtymistä lajiliittoihin. Prosessi on vielä käynnissä, koska osa lajeista on vielä siirtymättä ja uusia lajeja syntyy. 

Tässä tekstissä tutkailen, mihin on päästy, mitä matkalla on opittu ja kuinka lajiliittointegraatio on lopulta muotoutunut laajemmaksi inkluusioprosessiksi. Lopuksi jaan pari vinkkiä seuroille ja lajiliitoille, jotka ehkä juuri nyt miettivät paraurheilun käynnistämistä tai toiminnan kehittämistä. 

Toivon, että tästä on apua myös vastikään käynnistyneelle Suomen Kuurojen Urheiluliiton projektille.

Paralympialajien kotipesät 2021

Missä ovat paralajien kotipesät nyt?

Suurin osa liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten lajeista on siirtynyt lajiliittojen alle. Lajiliitot vastaavat kaikkiaan 35 vammaisurheilulajista, joista 22 on paralympialajeja. 

Paralympiakomitealla on edelleen lajiliittovastuu kaikkiaan yhdeksästä lajista, joista boccia, maalipallo, pyörätuolirugby ja sokkopingis säilyvät jatkossakin Paralympiakomiteassa, koska niillä ei ole luontevaa lajiliittoa. Paravoimanoston ja parajääkiekon (ent. kelkkajääkiekko) siirtymistä lajiliittoihin ei ole vielä käynnistetty. 

Ei-paralympialajeista näkövammaisten ampumaurheilu ja shakki sekä sähköpyörätuolisalibandy ovat edelleen Paralympiakomitean alla, mutta esimerkiksi jälkimmäisessä Salibandyliitto vastaa sarjatoiminnasta. 

Special Olympics -toiminnan ja elinsiirtourheilun vastuu säilynevät jatkossakin Paralympiakomiteassa, mutta yhteistyö lajiliittojen ja etenkin urheiluseurojen kanssa on tiivistä.  

Siirtyminen pois ei tarkoita, etteikö Paralympiakomiteassa välitettäisi, miten lajissa menee. Olemme kehityskumppaneita ja lajiliitot ovat jäseniämme. Koordinoimme jatkossakin Nuorten paralympiaryhmää ja järjestämme toimintaa lapsille ja nuorille, joista osa on löytänyt urheiluseurassa harrastamisen esimerkiksi Valtti-kokeilujen tai tapahtumien kautta. 

Paralympiakomiteassa teemme seurantaa, koulutamme, tiedotamme ja opastamme. Autamme kisajärjestelyissä, konsultoimme esteettömyysasioissa, vuokraamme välineitä SOLIA-toiminnan kautta ja kokosimme Löydä oma seura -palvelun. Tuemme seuroja ja lajiliittoja Avoimet ovet -hankkeessa ja koordinoimalla luokittelua. Jaamme Ahos-koulutustukea ja Startti-stipendejä

Siirtymisen jälkeen vammaisurheilulajin osaaminen ja omistajuus on kuitenkin lajiliitoilla itsellään. Paralympialajien huippuvaihetta ja paralympiajoukkueen kisoihin valmistautumisprosessia johtaa nykyisin Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö.

Ei-paralympialajien kotipesät 2021

Lajiliitoissa on lajinsa paras osaaminen

Lähtötilanne vuosituhannen vaihteessa oli hankala, koska vammaisurheilun kotipesät olivat diagnoosipohjaisesti toimivissa järjestöissä. Vuoteen 2010 asti SIU vastasi liikuntavammais-, NKL näkövammais- ja SKLU kehitysvammaisurheilusta. 

Vuonna 1994 perustettu Suomen Paralympiayhdistys (myöh. Suomen Paralympiakomitea) otti ensin vastuun yhteisen paralympiajoukkueen matkajärjestelyistä, mutta laajeni nopeasti koko vammaishuippu-urheilun edunvalvojaksi.

Lajiliittointegraation tavoitteena olivat huippu-urheilumenestys ja paraurheilijoiden yhdenvertaiset mahdollisuudet valmentautua ja kilpailla. Ajatuksena on, että lajin paras osaaminen on lajiliitossa.

Käynnistäjänä toimi huippu-urheilutyöryhmän mietintö, joka tunnetaan myös Kivistön työryhmänä. Siinä suositeltiin vammaishuippu-urheilun huomioonottamista ”nykyistä olennaisemmin ja tasa-arvoisemmin osana suomalaista huippu-urheilujärjestelmää” (Opetusministeriö 2004).

Muutosta vauhdittivat kansainväliset esimerkit. Kansainvälinen Paralympiakomitea IPC oli käynnistänyt paralympialajien siirtymisen kansainvälisiin lajiliittoihin. Jos paraurheilijoiden pöytätenniksestä vastaa kansainvälinen lajiliitto ITTF niin miksipä siitä ei vastaisi myös Suomen Pöytätennisliitto?   

Lajiliittointegraatio koski aluksi vain maajoukkuetason paralympiaurheilua. Opetusministeriön myöntämän hanketuen avulla vuonna 2005 lajiliittoihin siirtyivät judo, purjehdus ja uinti. Vuonna 2006 siirtyivät alppi- ja maastohiihto ja 2007 yleisurheilu. Ratsastus ja ampumaurheilu olivat jo aiemmin ottaneet vastuun parahuippu-urheilijoista.

Paralajien siirtymistä lajiliittoihin vauhditettiin laatimalla kirjallinen sopimus, jakamalla niille porkkanarahaa ja järjestämällä säännöllisiä keskusteluja. Vuosittaisissa tapaamisissa Paralympiakomitean, silloisen Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n ja lajiliiton kesken pureuduttiin paramaajoukkueen, luokittelun, lisenssien, koulutuksen, kilpailujen, seurojen, viestinnän, tilastoinnin ja rekrytoinnin tilanteeseen.

Lajiliittointegraatiohankkeen kanssa samaan aikaan tehtiin inkluusiotyötä Liikuntaa Kaikille Lapsille -hankkeessa (2002–2008) ja Kaikille Avoin -ohjelmassa (2006–2010). Integraation ja inkluusion lähestymistapojen erilaisuudesta ei kuitenkaan seurannut yhteentörmäystä.

Käytännössä lajiliitot saivat enemmän työkaluja ja mahdollisuuden valita itselleen soveltuvimman kehittämissuunnan. Esimerkiksi Judoliitto pystyi onnistuneesti viemään eteenpäin lajiliittointegraatiota parajudossa (näkövammaisten judo) ja samanaikaisesti kehittämään sovelletun judon toimintaa seuratasolla.

Hankkeen loputtua lajiliittointegraatio jatkui uusiin lajeihin, mutta muuttuneena. Ei enää riitä, että lajiliitto vastaa paramaajoukkueesta. Suomen 2016 allekirjoittaman YK:n vammaissopimuksen 30. artiklassa painotetaan vammaisen henkilön oikeutta valita palvelunsa ja harrastamisen kontekstinsa. 

Hankkeiden ohessa vammaisurheilujärjestöt tiivistivät yhteistyötään, mikä joudutti vammaisurheilujärjestöjen yhdistymistä, mikä puolestaan vapautti resursseja jatkaa inkluusiotyötä ja lajiliittojen tukemista. Hyvä kehä käynnistyi. Integraation rinnalla ryhdyttiin puhumaan inkluusiosta ja kaikille avoimesta liikunnasta ja kehitettiin soveltavan liikunnan koulutusta.

Urheilu ei yksin olisi pystynyt tähän muutokseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on koko prosessin ajan tarjonnut vahvan tuen. Ensiksikin lajiliittointegraatio käynnistyi ministeriön hankerahoituksella. 

Uudet siirtyvät paralajit saivat myötäjäisinään pieniä korotuksia lajiliiton valtionapuun. 2015 uuteen liikuntalakiin kirjattiin urheilutoimijoiden velvoite huomioida yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toiminnan lähtökohtina.

Ministeriö ryhtyi heti seuraavan vuoden valtionapuhakemusten yhteydessä vaatimaan rahoitettavilta liikuntajärjestöiltä yhdenvertaisuussuunnitelmia. Myös keväällä laadittuun OKM:n ja Paralympiakomitean yhteiseen tavoiteasiakirjaan (2021) on koottu sopimus jatkosta.

Paralympiakomitean lajiliittovastuut 2021 

Ei mitään meistä ilman meitä 

Mikä siis neuvoksi lajiliitoille ja seuroille, jotka haluavat ottaa vastuun paralajista tai soveltavasta liikunnasta?  

Lajiliittointegraatiota siinä mielessä millaisena se 2005 käynnistyi, ei enää ole. Käytän mieluummin käsitettä inkluusio, jolla tarkoitan laajaa, koko liikuntakulttuuria koskevaa muutosta. 

Siinä prosessissa vammaisten tai toimintarajoitteisten henkilöiden mukana olo organisaatioiden kaikilla tasoilla ja tehtävissä muuttuu toivottavaksi, luonnolliseksi ja itsestään selväksi. On hyvä muistaa, että heitä on noin 15 % väestöstä.

Seura tai lajiliitto voi aloittaa toiminnan perustamalla oman soveltavan liikunnan ryhmän tai integroimalla paraurheilijat maajoukkueen toimintaan. Hyvällä onnella se voi kantaa eteenpäin ja laajentua koko organisaation tasolle. Todennäköisempää on kuitenkin, että jos pitkäjänteinen suunnitelma puuttuu, myös toiminta loppuu, jos ohjaaja muuttaa paikkakunnalta tai nykyiset urheilijat lopettavat.

Pysyvämpään inkluusion muutosprosessiin organisaatiolta tarvitaan selkeä päätös, julkinen sitoutuminen, konkreettiset tavoitteet ja niiden toteutumisen seurantaa. Prosessille kannattaa nimetä vastuuhenkilö tai työryhmä ja varata resursseja erityispiirteiden huomiointiin, kuten esteettömyystyöhön ja soveltavan liikunnan apuvälineisiin. 

Lisäksi tarvitaan koulutusta lajien soveltamisesta ja paraurheilun erityispiirteistä, kuten luokittelusta. Uutta toimintaa suunniteltaessa vammaisten henkilöiden mukana olo on keskeistä. He tietävät miten puhua, mistä muita harrastajia tavoitetaan ja miten palveluja muotoillaan uudelleen vammaisille henkilöille sopiviksi.

Ole kärsivällinen. Prosessi vaatii aikaa.

 

Lähteet

  • Opetusministeriö 2004. Huippu-urheilutyöryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja -selvityksiä 2004:22. 
  • Saari 2011. Kaikille avoimen liikuntakulttuurin nosteet ja esteet. Väliraportti liikunta- ja urheilujärjestöjen integraation prosesseista. Suoomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry. 
  • Saari 2015. Vammaisurheilu ja erityisliikunta lajiliitoissa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:1. 
  • Saari & Sipilä 2018. Vammaisuus, terveydentila ja toimintakyky liikuntajärjestöjen yhdenvertaisuussuunnitelmissa. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry. 
  • Saari- (toim) 2021. Liikuttaako? Toimintarajoitteisille henkilöille suunnatun Liikkujakyselyn ja Seurakyselyn raportti. Suomen Paralympiakomitea. 

Infograafit: Lauri Jaakkola/Paralympiakomitea

 

NÄKÖALAPAIKALTA-BLOGI

Aija Saari on Suomen Paralympiakomitean tutkimuspäällikkö, jolla on takanaan yli neljännesvuosisata vammaisurheilun monitoiminaisena. Saari käsittelee kuukausittain julkaistavassa blogissaan "vähän kaikkea" vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalta: inkkupiirakasta hankkeisiin, esteettömyydestä luokitteluun, arviointia ja seurantaa sekä miten muualla asiat on tehty.