Palaa lajilistaan

Maalipallo

Paralympialaji

Maalipallo on kesäparalympialaji näkövammaisille urheilijoille.

Peliä pelataan kuusihenkisin joukkuein, joista kolme on kerrallaan kentällä. Kaikilla pelaajilla on silmien edessä läpinäkymättömät laskettelutyyppiset lasit. Pelissä käytetään palloa, joka on 1250g painoinen ja siinä on äänilähteenä kulkusia sisällä.

Peli perustuu kuuloaistiin. Hyökkäävän joukkueen tarkoituksena on vierittää pallo vastustajan maalilinjan yli, kun taas puolustava joukkue yrittää estää sen.

Heitossa pallon on kosketettava lattiaan ennen puolueetonta aluetta (6 metrin levyinen alue keskellä kenttää), joten palloa heitetään voimalla alakautta keilailun tapaan. Lisäksi pallon on osuttava maahan puolueettomalla alueella.

Erkki Miinala

Puolustaessaan pelaajat heittäytyvät kyljelleen puolustusalueella kädet vartalon jatkeena, jotta saadaan suurempi torjunta-ala. Puolustavan joukkueen pelaaja, joka saa pallon haltuunsa, saa heittää sen välittömästi, jos peliä ei ole vihelletty poikki.

Maalipallossa kilpaillaan kansainvälisellä tasolla paralympialaisissa, MM- ja EM-kilpailuissa sekä erilaisissa turnauksissa. Kansallisella tasolla kilpaillaan miesten SM-sarjassa sekä avoimessa SM-sarjassa. Nuorille järjestetään vuosittain lajileirejä sekä kisatapahtumia.

Kansallisella tasolla miehet ja naiset pelaavat samoissa joukkueissa. Miesten SM-sarjassa voivat pelata myös naiset, avoimessa SM-sarjassa voivat pelata muut paitsi miesten maajoukkuepelaajat. Kansallisissa sarjoissa voivat pelata myös näkevät pelaajat.

SM-sarjojen sarjasäännöt ja muut dokumentit löytyvät Goalball.fi-sivustolta:

Kansainvälisellä tasolla miehille ja naisille on omat sarjansa.

Ota rohkeasti yhteyttä Paralympiakomitean lajipäällikköön tai paikkakuntasi tai lähialueesi seuraan, jos olet kiinnostunut maalipallosta!

Maalipallon oma tapahtumakalenteri Goalball.fi-sivustolla

Harrastuspaikkaa voi hakea Löydä oma seura -palvelun kautta.

Yhteystiedot

 

Esteettömyys

Liikuntatilojen yleisen esteettömyyden lisäksi maalipallon pelaaminen liikuntasalissa edellyttää seuraavia asioita:

  • Kaikki kenttämerkinnät ovat käsin tunnusteltavissa, mikä mahdollistaa pelaajien orientoitumisen pelialueella. Teippinä käytetään lattiamateriaalitoimittajan suosittelemaa teippiä, jotta vältytään lattian ja muiden merkintöjen vaurioitumiselta. Teipin väri on valittu niin, että teippi ja lattian väri muodostavat riittävän tummuuskontrastin havainnoinnin helpottamiseksi.

  • Yhdenvertaisen pelitilanteen aikaansaamiseksi suorituspaikan akustiikka on symmetrinen ja äänentoistolaitteiden toistoalue on laaja ja tasainen. Tilan ulkopuolelta kantautuvat äänet ovat hallittavissa.

  • Tilan seinät ja lattia erottuvat tummuuskontrastilla. Selkeät, helppolukuiset opasteet ja opasteiden taktiilimerkinnät helpottavat pelaajien liikkumista suorituspaikalla ja oheistiloissa. Suorituspaikan ja oheistilojen opastuksessa on käytetty ohjaavia materiaaleja, joissa on tummuuskontrastin lisäksi myös tuntokontrasti.

  • Tilassa on riittävä epäsuora valaistus ja häikäisemättömät pinnat, jotka auttavat tuomarin ja valmentajan työskentelyä ja yleisön pelin seuraamista.

Lisätietoja urheilulajien esteettömyydestä