Suomen miehet ja naiset lohkovoittoihin maalipallon B-sarjan EM-kilpailuissa

Ehsan Zoveidavi valmistautuu heittoon

Suomen miesten ja naisten maajoukkueet päättivät alkusarjansa maalipallon B-sarjan EM-kilpailuissa voitokkaasti. Miehet voittivat alkulohkon päätöspelissään Bulgarian selkein 16–6-lukemin. Naisten alkusarja päättyi 10–1-voittoon Espanjasta ja 9–2-voittoon kotijoukkue Portugalista.

– Tiedossa oli, että Bulgaria on vahva hyökkäysjoukkue, mutta heidän puolustamisensa ei ole ihan parasta mahdollista A-luokkaa. Näinpä saatiinkin itsellemme aika kevyt peli ja itseluottamuksen kannalta paljon onnistumisia, totesi miesten joukkueen päävalmentaja Jarkko Pokkinen.

Ehsan Zoveidavi hurjasteli Bulgariaa vastaan heittäen kymmenen maalia, eikä Markus Tihumäen kuuden maalin saldo paljoa kalpene vertailussa.

Voitto riitti lopulta A-lohkon ykkössijaan, kun muut joukkueet pelasivat sopivasti ristiin. Toiseksi tulleella Portugalilla oli sama pistemäärä kuin Suomella, mutta yksi tehty maali vähemmän. Suomen miehet kohtaavat perjantain puolivälierässä B-lohkon nelosen Espanjan.

Suomen naiset pyrkivät parantelemaan päivän ennakkoon helpohkoissa otteluissaan Espanjaa ja Portugalia vastaan maalieroaan, jotta mahdollisuus lohkovoittoon pysyisi elossa. Se kannatti, kun Suomen keskiviikkona voittanut Ukraina taipui johtoasemasta 3–4-tappioon Kreikkaa vastaan.

Vaikka naisten puolella alkusarja pelataan päätökseen vasta perjantaiaamupäivänä, eivät Ukraina tai Kreikka pysty enää ohittamaan Suomea sarjakärjessä. Näin Suomi kohtaa perjantain välierässä alkusarjan nelosen Unkarin. Alkusarjassa Suomi voitti Unkarin 9–1.

B-sarjan EM-kilpailujen kolme parasta joukkuetta niin miehissä kuin naisissa nousee A-sarjaan vuodelle 2023. Suomen naisille A-sarjapaikan varmistamiseen riittää voitto perjantain välierässä. Miesten täytyy selvittää ensin perjantaiaamupäivän puolivälierä ennen kuin he pääsevät pelaamaan A-sarjapaikasta perjantai-iltana.

Maalipallon B-sarjan EM-kilpailut, Matosinhos, Portugali 15.–19.11.2022

TORSTAI 17.11.

Naiset, lohko X

  • Espanja–Suomi 1–10 (1–8)
    • Suomen maalit: Iida Kauppila 5, Krista Leppänen 3, Jasmin Mikkola 2
  • Suomi–Portugali 9–2 (4–2)
    • Suomen maalit: Iida Kauppila 4, Krista Leppänen 4, Miina Grönroos

Lohkon tilanne

  1. Suomi 6 5 0 1 52–14 15
  2. Ukraina 5 4 0 1 36–11 12
  3. Kreikka 5 4 0 1 39–21 12
  4. Unkari 5 3 0 2 17–24 9
  5. Espanja 5 1 0 4 18–42 3
  6. Portugali 5 1 0 4 16–40 3
  7. Italia 5 0 0 5 13–47 0

Miehet, lohko A

  • Bulgaria–Suomi 6–16 (3–10)
    • Suomen maalit: Ehsan Zoveidavi 10, Markus Tihumäki 6

Lohkon loppujärjestys

  1. Suomi 4 3 0 1 40–31 9
  2. Portugali 4 3 0 1 39–31 9
  3. Puola 4 2 0 2 42–38 6
  4. Tanska 4 1 0 3 34–37 3
  5. Bulgaria 4 1 0 3 33–51 3 

TULEVAT OTTELUT

PERJANTAI 18.11.

  • 11.00 Miehet, puolivälierä: Suomi–Espanja
  • 12.15 Miehet, puolivälierä: Kreikka–Puola
  • 13.30 Miehet, puolivälierä: Iso-Britannia–Tanska
  • 14.45 Miehet, puolivälierä: Portugali–Israel
  • 16.00 Naiset, välierä: Kreikka–Ukraina
  • 17.15 Miehet, välierä: Suomi/Espanja–Kreikka/Puola
  • 17.15 Naiset, välierä: Suomi–Unkari
  • 18.30 Miehet, välierä: Iso-Britannia/Tanska–Portugali/Israel

LAUANTAI 19.11.

  • 11.00 Miehet, sijoitusottelu, sijat 5–8
  • 11.00 Miehet, sijoitusottelu, sijat 9–10
  • 12.15 Miehet, sijoitusottelu, sijat 5–8
  • 12.15 Naiset, sijoitusottelu, sijat 5–6
  • 13.30 Naiset, pronssiottelu
  • 14.45 Miehet, pronssiottelu
  • 14.45 Miehet, sijoitusottelu, sijat 5–6
  • 16.00 Miehet, sijoitusottelu, sijat 7–8
  • 17.00 Naiset, loppuottelu
  • 19.00 Miehet, loppuottelu

SUOMEN JOUKKUEET

NAISET

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Iida Kauppila, Vantaa
  • Milla Lappalainen
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Jasmin Mikkola, Kotka
  • Azra Tayyebi, Espoo

Valmennus

  • Arttu Mäkinen, päävalmentaja
  • Päivi Tolppanen, apuvalmentaja
  • Pia Palosvirta, staff

MIEHET

  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Ville Montonen, Espoo
  • Petri Posio, Kouvola
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Joni Ylönen, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo

Valmennus

  • Jarkko Pokkinen, päävalmentaja
  • Pasi Koivukari, fysiikkavalmentaja
  • Teemu Honkanen, fysioterapeutti

Lisätiedot Goalball.fi-sivustolta

Otteluita voi seurata IBSAn Youtube-kanavan kautta

 

Lisää kisauutisia:

Maalipallomiehille tärkeä voitto Tanskasta B-sarjan EM-kilpailuissa

Suomen naiset aloittivat maalipallon B-sarjan EM-kisat kahdella voitolla

Paluu EM-kisojen A-sarjaan maalipallomaajoukkueiden tähtäimessä