Tulevaisuuden tähdet -ryhmään 22 nuorta paraurheilijaa vuodelle 2023
Suomen Paralympiakomitean koordinoimassa Tulevaisuuden tähdet -ryhmässä aloittaa tänä vuonna 7 uutta nuorta lupausta. Edellisen vuoden kokoonpanosta ryhmässä jatkaa 15 urheilijaa. Mukana on niin ensiaskeleitaan kohti kilpa- ja huippu-urheilutasoa ottavia nuoria kuin jo Pariisin 2024 kesäparalympialaisiin tähtääviä konkareita eri lajeista.
Tulevaisuuden tähdet -ryhmään valitaan vuosittain noin 20–25 omassa lajissaan lupaavaa 13–25-vuotiasta paraurheilijaa valmentautumaan pidemmälle kohti huippu-urheilun vaatimaa tasoa. Suurin osa urheilijoista jatkaa mukana ryhmässä muutaman vuoden ajan.
Vuodeksi 2023 ryhmän on valittu yhteensä 22 lupaavaa nuorta kymmenestä eri lajista. Urheilijoista yhteensä seitsemän on uusia ryhmään nousevia urheilijoita, kun 15 jatkaa mukana edellisen vuoden kokoonpanosta. Nyt valitussa ryhmässä on kaksi urheilijaa vähemmän kuin 24-henkisessä vuoden 2022 ryhmässä.
- Paraurheilumaailma muuttunut valtavasti siinä reilussa 10 vuodessa, jonka ajan tämä nuorten ryhmä on ollut toiminnassa – taso nousee koko ajan valtavaa tahtia. Nuorille urheilijoille se asettaa isoja vaatimuksia siitä, miltä oman tekemisen pitäisi näyttää, ei vain harjoittelussa vaan koko elämän kokonaisuudessa. Tulevaisuuden tähdet -ohjelmassa annamme valmiuksia tälle huippu-urheilupolulle niin urheilijoille, valmennustiimeille kuin laajemmin eri lajien työhön. Leireille kootaan paraurheilun parhaat osaajat koolle jakamaan tietoa ja näkemyksiä, kertoo Tulevaisuuden tähtien vastuuvalmentaja, Paralympiakomitean kehittämispäällikkö Katja Saarinen.
Yleisurheilusta uutena mukaan helsinkiläinen EPYG-mitalisti Aamu Hulmi – Lounela ja Berg jatkavat valmentautumista kohti Pariisia 2024
Uusien Tulevaisuuden tähtien joukossa on muun muassa viime kesänä Suomen Pajulahdessa toistamiseen järjestetyissä European Para Youth Games -monilajikilpailuissa ensi kertaa kansainvälisellä tasolla kilpaillut, nyt 15-vuotias yleisurheilija Aamu Hulmi.
Liikuntavammaisten urheilijoiden T38-luokassa juoksussa ja pituushypyssä kilpaileva Hulmi nappasi EPYG-kisoissa tekemässään kaikkien aikojen ensimmäisessä 400 metrin kilpasuorituksessa heti U17-naisten sarjan kultaa. Samoissa debyyttikisoissaan helsinkiläinen ylsi hopealle 100 metrin juoksussa.
Helsingin Kisa-Veikkoja kotimaassa edustavan Hulmin harjoituskavereina Tulevaisuuden tähtien yleisurheilijoiden joukossa jatkavat edellisen vuoden kokoonpanosta Vasa IS:n juoksija Mattias Asp sekä jo Pariisiin 2024 kesäparalympialaisten kisarajoja ensi kesänä niin ikään Pariisissa järjestettävissä parayleisurheilun MM-kisoissa tavoittelevat helsinkiläiset HKV:n juoksijat ja pituushyppääjät Iida Lounela ja Vilma Berg sekä Turunseudun Kilpaurheilijoiden juoksija ja pituushyppääjä Eetu Kuisma.
Maalipallon uudeksi Tulevaisuuden tähdeksi kansainvälisissä kilpailuissa uransa aloittanut Aino Jaakkola
Tulevaisuuden tähdet -ryhmään uutena nouseva 16-vuotias Aino Jaakkola aloitti maalipalloharrastuksensa vantaalaisessa Aisti Open -joukkueessa vasta vuoden 2022 alussa. Urapolku lähti pian siinä mielessä epätyypilliselle reitille, että Jaakkola päätyi pelaamaan kansainvälisiä pelejä ennen kotimaista sarjadebyyttiään, kun osallistui Suomen nuorten maalipallojoukkueessa viime kesän EPYG-turnaukseen.
Suomi pelasi EPYG-kisoissa miesten sarjassa sekajoukkueella, mutta nuori espoolainen pääsi tekemään ensimmäisen kansainvälisen tason maalinsa ottelussa Iso-Britanniaa vastaan. Nyt Tulevaisuuden tähtenä Jaakkola pääsee osaksi Suomen naisten uutta nousua kohti lajin kansainvälistä huipputasoa.
Suomalaisessa maalipallossa on nähty hienoja hetkiä vuoden 2022 aikana, jolloin pelattiin nais- ja tyttöpelaajien määrän taas kasvettua ensimmäinen naisten SM-turnaus 27 vuoteen, ja sekä naisten että miesten maajoukkueet palasivat loppuvuoden kisamenestyksen myötä takaisin EM-kilpailujen A-sarjaan.
Jaakkolan rinnalla niin EPYG 2022 -kisoissa kuin SM-peleissä edustaneet ja kokemusta myös jo maajoukkueringissä saaneet kotkalainen Jasmin Mikkola ja järvenpääläinen Eemi Utriainen ovat harjoitelleet Tulevaisuuden tähdissä jo vuodesta 2021 ja jatkavat ryhmässä myös tänä vuonna.
Toinen sähköpyörätuolisalibandynpelaaja, neljäs parajääkiekkoilija ja kolme uutta uimaria mukaan ryhmään
Edellisen vuoden Tulevaisuuden tähdet -kokoonpanossa sähköpyörätuolisalibandya ainoana edustanut ja vuoden 2022 MM-kisoissa Suomen joukkueen mukana neljänneksi pelannut järvenpääläinen Kasper Vuorinen saa tänä vuonna seurakseen vaasalaislähtöisen lajikaverin Walter Östergårdin. Maajoukkueleirityksessäkin mukana oleva 19-vuotias Östergård voitti juuri ennen pandemiavuosia ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan vuoden 2019 SPT-salibandyn Suomen mestaruuden joukkueensa BK-48:n kanssa.
Suomalaisen parajääkiekon ollessa nosteessa etenkin vuonna 2021 käynnistyneen SM-liigan myötä myös jääkiekkoilijoiden määrä kasvaa Tulevaisuuden tähdissä yhdellä. Suomen maajoukkueessa Paraleijonissa omien liigajoukkueidensa ohella pelaavat, Tulevaisuuden tähdissä aiemmilta vuosilta jatkavat Eemi Rovio, Leevi Kurki ja Niko Silén saavat nyt seurakseen niin ikään Paraleijonissa sekä Rovion ja Kurjen kanssa jyväskyläläisessä Sisu Paraicehockeyssa pelaavan, keväällä 16 vuotta täyttävän Aaron Hännisen.
Mukaan vuoden 2023 Tulevaisuuden tähtiin nousee myös kolme ensiaskeleitaan kilpaurheilu-urillaan ottavaa nuorta uimaria. Helsingfors Simsällskapin 16-vuotias uintilupaus Ronja Hampf on juuri loppuvuodesta 2022 voittanut ensimmäisen SM-mitalinsa, vapaauinnin hopean. Näkövammaisten S11-luokassa kilpaileva Hampf saa Tulevaisuuden tähtien uintiryhmään seurakseen Kangasalan Kuohua edustavan 15-vuotiaan Aukusti Paakkalan sekä Porin Uimaseuraa edustavan pian 16-vuotiaan Pipsa Salokankaan, jotka kilpailevat liikuntavammaisten uimareiden luokissa.
Tulevaisuuden tähdet -ryhmän vuoden 2023 kokoonpanossa jatkavat myös espoolainen pyörätuolikoripalloilija, myös yleisurheilussa ja hiihdossa kilpaileva Henri Kössö, hyvää vauhtia kansainvälistä uraansa kohti paralympialaisia edistävä espoolainen pöytätenniksenpelaaja Aaro Mäkelä, Pariisiin 2024 tähtäävä alun perin haapaveteläinen ratsastaja Laura Kangasniemi sekä viime vuonna kansainvälisissä peleissä debytoineet sulkapalloilija Venla Salo ja triathlonisti Liina Nuoranne.
Lumilautailija Matti Suur-Hamari mukaan valmennustiimiin
Tulevaisuuden tähdet -ryhmä harjoittelee yhteisleireillä Paralympic Training Center Pajulahdessa neljä kertaa vuodessa, ja fysiikka- ja lajiharjoittelun ohella heille järjestetään paljon erilaista huippu-urheilijaksi kasvamisessa auttavaa valmennusta.
Ryhmän valmennustiimissä on vuodesta 2022 lähtien ollut mukana muun muassa urheilijaesikuva, viisinkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti. Nyt valmennustiimiin liittyy myös Pekingin paralympialaisiin oman kilpauransa lumilautailussa päättänyt Matti Suur-Hamari.
Vuonna 2009 perustetun ja vuodesta 2022 asti Tulevaisuuden tähtinä tunnetun nuorten paralympiaryhmän riveistä Suomen paralympiajoukkueeseen ja sen kautta kansainväliseen menestykseen ovat tähän mennessä ponnistaneet muun muassa juuri Urheilugaalassa Vuoden läpimurto -pystillä palkittu alppihiihtäjä Santeri Kiiveri, paralympiavoittaja Jere Forsberg sekä ratakelauksen paralympiamitalistit Amanda Kotaja ja Henry Manni.
Paralympialaisissa entisistä Tulevaisuuden tähdistä ovat tähän mennessä kilpailleet lisäksi yleisurheilija Aleksi Kirjonen, triathlonisti Liisa Lilja, hiihtäjät Inkki Inola ja Sini Pyy sekä uimarit Antti Latikka, Leo Lähteenmäki, Meri-Maari Mäkinen ja Nader Khalili.
Tulevaisuuden tähtien matkassa kulkevat myös ryhmän yhteistyökumppanit Fennia, SALTO Systems ja SEO. Vuoden 2023 Tulevaisuuden tähdet -kokoonpano julkaistiin maanantaina 23.1.2023 Fennian pääkonttorilla Helsingin Pasilassa järjestetyssä julkistustilaisuudessa. Lue lisää yhteistyökumppaneista ja yhteistyömahdollisuuksista täällä!
Kuvat: Aino Jaakkola /Joni Alhonen, Aaron Hänninen /Esa Jokinen, Aamu Hulmi /Toivo Laiho.
Tulevaisuuden tähdet 2023
(Uudet ryhmäläiset merkitty *)
YLEISURHEILU
Mattias Asp, s. 2001, Vaasa /Vasa IS, T46, juoksu
Vilma Berg, s. 2003, Helsinki /Helsingin Kisa-Veikot, T38, juoksu & pituushyppy
*Aamu Hulmi, s. 2007, Helsinki /Helsingin Kisa-Veikot, T/F38, juoksu & pituushyppy
Eetu Kuisma, s. 1999, Turku /Turunseudun Kenttäurheilijat, T37, juoksu
Iida Lounela, s. 2003, Helsinki (Ilmajoki) /Helsingin Kisa-Veikot, T/F12, juoksu & pituushyppy
UINTI
*Ronja Hampf, s. 2006, Helsinki /Helsingfors Simsällskap, S11
*Aukusti Paakkala, s. 2007, Kangasala /Kangasalan Kuohu, S6
*Pipsa Salokangas, s. 2007, Pori /Porin Uimarit, S8 /SB8
PARAJÄÄKIEKKO
*Aaron Hänninen, s. 2007, Äänekoski /Sisu Paraicehockey, Paraleijonat
Leevi Kurki, s. 2003, Muurame /Sisu Paraicehockey, Paraleijonat
Eemi Rovio, s. 2002, Keuruu /Sisu Paraicehockey, Paraleijonat
Niko Silén, s. 1997, Raisio /TPS Paraicehockey, Paraleijonat
MAALIPALLO
*Aino Jaakkola, s. 2006, Espoo /Aisti Sport (Aisti Open), B3
Jasmin Mikkola, s. 2003, Kotka /Aisti Sport (Aisti Open), B2
Eemi Utriainen, s. 2006, Järvenpää /Aisti Sport (Aisti Inclusion), B3
SÄHKÖPYÖRÄTUOLISALIBANDY
Kasper Vuorinen, s. 2002, Järvenpää /Helsinki Outsiders
*Walter Östergård, s .2003, Helsinki (Vaasa) /BK-48
PYÖRÄTUOLIKORIPALLO
Henri Kössö, s. 2005, Espoo /Tapiolan Honka
PÖYTÄTENNIS
Aaro Mäkelä, s. 2004, Espoo /PT Espoo, 6
RATSASTUS
Laura Kangasniemi, s. 2000, Helsinki (Haapavesi), ryhmä IV
SULKAPALLO
Venla Salo, s. 2003, Helsinki /Puistolan Urheilijat, SL4
TRIATHLON
Liina Nuoranne, s. 2005, Turku /Turun Urheiluliitto, PTS3
Lisätiedot Tulevaisuuden tähdet -ryhmästä:
Katja Saarinen
Kehityspäällikkö, Suomen Paralympiakomitea
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 50 379 0959
Timo Mäkynen
Kumppanuuspäällikkö, Suomen Paralympiakomitea
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 40 159 8199
Urheilijoiden haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Jasmin Koskinen
Viestinnän asiantuntija, Suomen Paralympiakomitea
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 50 553 5667
Lue lisää Tulevaisuuden tähdistä:
Tulevaisuuden tähdet aloittivat yhteisen leirityksen Pajulahdessa
Nuorten paralympiaryhmä: Tulevaisuuden tähtien kumppanit