LähiTapiola lahjoittaa 50 000 euroa erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntaharrastusten etsintään

Kuva pyörätuolikoripallokokeilusta. Yläkulmassa LähiTapiolan logo.

LähiTapiola Henkiyhtiö tekee 50 000 euron lahjoituksen Suomen Paralympiakomitean Maailman arvokkain pelipaita -keräykseen. Tukisumma kohdistetaan Paralympiakomitean Valtti-ohjelmaan, jossa etsitään erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastus.

– Nuorena aloitettu liikuntaharrastus luo tutkitusti pohjan elinikäiselle liikkumiselle. Panostukset harrastusmahdollisuuksien tukemiseen ovat samalla satsauksia koko Suomen elinvoimaiseen tulevaisuuteen. Suomen Paralympiakomitea tekee elintärkeää työtä erityistä tukea tarvitsevien urheilun ja liikunnan saralla. Olemme ilolla ja ylpeydellä tukemassa yhtäläisiä mahdollisuuksia liikunnan riemun kokemuksille, kertoo LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen.

Inhimillisen virheen takia Paralympiakomitealta jäi saamatta noin kahden miljoonan euron suuruinen valtionavustus vuodelle 2023. Tämä aiheutti sen, että monet Paralympiakomitean tärkeät toiminnot, jotka vaikuttavat suoraan vammaisten henkilöiden – erityisesti vammaisten lasten ja nuorten – urheilemisen ja liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin, joutuivat uhan alle.

Paralympiakomitea käynnisti maaliskuussa Maailman arvokkain pelipaita -keräyksen, jonka avulla budjettivajetta pyritään kuromaan umpeen. Pelipaita symboloi vammaisille lapsille ja nuorille mahdollisuutta urheilla ja harrastaa. Keräykseen lahjoittaneet yksityishenkilöt ja yritykset saavat nimensä Paralympiarahasto.fi-sivustolla olevaan virtuaaliseen pelipaitaan, joka täyttyy sponsoreista sitä mukaa, kun lahjoituksia kertyy.

Yksi uhan alle joutuneista Paralympiakomitean toiminnoista on Valtti-ohjelma, johon LähiTapiola suuntasi tukensa. Perheet, joissa on erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori, voivat hakea keväällä mukaan ohjelmaan ja tultuaan valituksi he saavat oman henkilökohtaisen Valtin, joka saattelee lapsen tai nuoren liikuntaharrastuksen pariin.

Valtit ovat pääasiassa liikunta- ja kuntoutusalan opiskelijoita ohjelman yhteistyöoppilaitoksista eri puolilta Suomea. He tutustuvat ohjattavaansa ja perehtyvät paikkakunnan harrastustarjontaan. Tämän pohjalta he rakentavat ohjattavalleen liikuntakokeilusuunnitelman, joka sisältää eri lajien ja liikuntamuotojen kokeiluja.

– Vaatii yllättävän paljon aikaa ja resursseja selvittää, mitkä urheiluseurat ja harrastuspaikat soveltuvat lapselle, jolla on erityisen tuen tarve. On ihan ymmärrettävää, että arjen kiireissä tälle työlle ei perheissä aina riitä aikaa ja valmiuksia. Siksi Valtti-ohjelma onkin osoittautunut niin toimivaksi. Se on antanut monelle perheelle alkusysäyksen harrastuksen löytämiseen. LähiTapiolan tuki osuu todella vaikuttavaan paikkaan ja olemme siitä valtavan kiitollisia, sanoo Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen.

Valtti-ohjelmassa on vuodesta 2016 alkaen etsitty harrastusta lähes 1300 lapselle ja nuorelle. Heistä 45 prosenttia on löytänyt harrastuksen suoraan ohjelman kautta ja 60 prosenttia on saanut idean mahdolliseen harrastukseen tulevaisuudessa. Valtti-ohjelman läpivienti kustantaa Paralympiakomitealle yksittäisen perheen osalta 500 euroa, joten LähiTapiolan tuen avulla mahdollistetaan 100 lapselle tai nuorelle tilaisuus löytää Valtin avulla oma harrastus.

Kuva: Janne Tapio

 

Lue lisää:

Telma ja Kalevi Kronholmin säätiö lahjoittaa 50 000 euroa vammaisten lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen tukemiseen

Invalidiliitto-konsernilta 10 000 euroa vammaisten lasten ja nuorten liikuntaan

JYSK lahjoittaa 21 136 euroa Special Olympics -kisajoukkueen hyväksi