Valtti-ohjelmassa etsitään erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastusta
Haku Valtti-ohjelmaan auki 30.4. saakka
Valtti-ohjelman tiedotustilaisuus Helsingin Sporttitalolla 2.3.
Suomen Paralympiakomitean koordinoimassa Valtti-ohjelmassa etsitään erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastusta. Haku Valtti-ohjelmaan on auki 1.3.–30.4.
Valtti-ohjelmassa pureudutaan erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin liittyvään ongelmaan, joka syntyy siitä, että perheet eivät tiedä, mikä laji tai liikuntamuoto soveltuu heidän lapselleen, mistä sopiva harrastuspaikka löytyy, miten sinne pääsee ja kelpaako lapsi mukaan. Toisaalta taas urheiluseuroilla ja muilla liikuntatoimintaa järjestävillä tahoilla saattaa olla pelkoja oman osaamisen riittämättömyyden ja ohjaajaresurssien osalta.
Valtti-ohjelman hakijat voivat olla noin 6–23-vuotiaita. Ensisijalla ovat erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla ei entuudestaan ole säännöllistä liikuntaharrastusta. Ohjelmaan valittu lapsi tai nuori saa oman henkilökohtaisen Valtin, joka toimii ohjattavansa liikuntakaverina ja harrastuksen pariin saattajana.
Valtit ovat pääasiassa kuntoutus- ja liikunta-alan opiskelijoita sekä vapaaehtoisia. Sekä Valtti-ohjelmaan mukaan haluavat perheet että Valteiksi haluavat opiskelijat hakevat mukaan ohjelmaan maalis-huhtikuussa. Osassa Valtti-ohjelman yhteistyöoppilaitoksista Valttina toimiminen kuuluu pakollisiin opintoihin. Näissä tapauksissa opiskelija ilmoittautuu ohjelmaan mukaan kyseisen kurssin alkaessa.
Roosa sai Valtti-ohjelmasta liikuntakaverin, itsenäistymisoppia ja kipinää urheilu-uralle
Kankaanpääläinen Roosa Kukkumäki osallistui Valtti-ohjelmaan vuonna 2018 hänen opiskellessaan Porissa Ammattiopisto Luovissa.
Se oli Roosan kannalta hyvä ratkaisu monella tapaa. Hän sai tilaisuuden päästä harrastamaan liikuntaa muuallakin kuin opiston piireissä. Valttina toimineen Lauran kanssa liikuntakokeiluissa kiertäminen oli myös omiaan auttamaan ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella asunutta Roosaa itsenäistymisessä.
Laurasta Roosa sai opiston ulkopuolisen kaverin, jonka kanssa paitsi harrastaa liikuntaa myös opetella liikkumista kaupungissa niin kävellen kuin julkisilla kulkuvälineillä.
Porissa oli tarjolla erilaisia harrastusmahdollisuuksia, joita kotona Kankaanpäässä ei ole. Valtti-Laura järjesti Roosalle liikuntakokeiluja mm. sirkuskoulussa ja temppuradalla.
– Lauran kanssa oli kiva kävellä tai mennä bussilla uimaan, kuntosalille, sirkustelemaan tai parkouraamaan. Me juttelimme kuulumisia ja erilaisista asioista. Hän oli kiva ja oli mukava viettää aikaa yhdessä, Roosa toteaa.
Kun Valtti-ohjelma Roosan osalta loppui loppuvuodesta 2018, Laura jatkoi Roosan ”liikunnallisena tukihenkilönä” kevään 2019 siihen saakka, kunnes Roosa valmistui ammattiopistosta ja muutti takaisin kotiin Kankaanpäähän.
Varsinaista harrastusta Roosalle ei Valtti-ohjelmasta mukaan tarttunut, mutta äiti Riikka Kukkumäki uskoo, että ohjelmalla oli oma roolinsa Roosan selvästi viime vuosina kasvaneen liikuntainnostuksen herättämisessä.
– Roosa on kyllä harrastanut liikuntaa ihan pienestä pitäen, mutta se on ollut pitkälti meidän vanhempien patistelemana tapahtunutta liikkumista. Oma innostus liikuntaa ja urheilemista kohtaan on selvästi kasvanut viimeisten parin vuoden aikana, Riikka Kukkumäki sanoo.
Roosasta on kuoriutunut tavoitteellisesti harjoitteleva yleisurheilija. Hän treenaa 3–4 kertaa viikossa Kankaanpään Seudun Leiskun nuorten ryhmässä.
– Roosa on otettu seurassa hienosti vastaan. Ryhmän nuoret ovat jonkin verran keväällä 20 vuotta täyttävää Roosaa nuorempia ja ryhmä on sopivan pieni. Roosa puhuu usein valmentajastaan Osmo Aappolasta ja häntä on myös helpompi suostutella tekemään asioita, kun mainitsee Osmon sanoneen, että tätä pitäisi tehdä, Riikka Kukkumäki sanoo naurahtaen.
Roosa on jo ehtinyt kilpailla kansainvälisissäkin kisoissa. Hän edusti Suomea kesällä 2019 Tampereella järjestetyissä down-urheilijoiden yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailuissa. Parhaillaan hän valmistautuu maaliskuun lopulla Turkin Antalyassa käytäviin down-urheilijoiden Trisome Games -kisoihin.
Roosa harrastaa myös alppihiihtoa, joka on ollut pitkään perheen yhteinen harrastus. Tänä talvena laskut ovat jääneet vähemmälle, mutta Roosa on osallistunut kehitysvammaisille henkilöille suunnatuille Special Olympics -leireille niin alppihiihdossa kuin yleisurheilussakin.
Haluan oman Valtin -hakulomake erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai nuoren perheille:
Haluan Valtiksi -hakulomake opiskelijoille:
Valtti-ohjelman paikkakunnat
Lisätiedot Valtti-ohjelmasta
Kuva: Jyrki Toivanen
-
Nina Peltonen
Seurakehittäjä, Avoimet ovet -hanke- koordinaattori puh. 050 400 1532 Lähetä sähköpostia