Maalipallomiehet nousivat A-sarjaan, naiset juhlivat turnausvoittoa

Markus Tihumäki heittää.

Suomen miesten maajoukkue varmisti nousun maalipallon EM-kilpailujen A-sarjaan voittamalla lauantaina B-sarjan EM-kilpailujen pronssiottelussa Iso-Britannian maalein 6–5. Suomen naiset olivat varmistaneet A-sarjapaikkansa jo perjantain välierävoitolla, mutta he kruunasivat turnauksensa vielä voittamalla finaalissa Kreikan 5–4.

Miesten turnaus oli erittäin tasainen, mistä kertoo se, että Suomen seitsemästä pelistä viisi päättyi maalin erolla. Yksi Suomen nousun avaimista oli se, että viidestä maalin erolla päättyneestä pelistä neljä kääntyi Suomen eduksi. Näin kävi myös pronssiottelussa Iso-Britanniaa vastaan.

– Koko ajan mentiin ihan maali maalista. Britit saivat vielä yrittää tasoitusta 9,5 sekuntia ennen loppua, mutta eivät onnistuneet. Maalin voitto taas kerran, kuten täällä meillä on ollut tapana, iloitsi miesten joukkueen päävalmentaja Jarkko Pokkinen.

Suomen miehet joutuivat B-sarjaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Lauantaisen voiton myötä paluu A-sarjaan tapahtui nopeasti.

– Pitää olla tosi onnellinen ja ylpeä siitä, miten joukkue on täällä pystynyt kasvamaan ja parantamaan peli peliltä, mikä oli meille tärkeä tavoite. Toinen tärkeä tavoite oli pikainen paluu A-sarjaan. Kyllä suomalainen maalipalloilu ansaitsee paikan A-sarjassa, Pokkinen sanoi.

Pronssiottelussa Markus Tihumäki heitti neljä maalia ja Ville Montonen kaksi. Suomalaisten maalit jakautuivat turnauksessa tasaisesti neljän laitapelaajan kesken. Tihumäki oli paras maalintekijä 16 osumalla, Montonen ja Ehsan Zoveidavi heittivät 14 ja Petri Posio 11 maalia.

Suomen naiset pääsivät finaaliotteluun Kreikkaa vastaan vapautunein mielin, kun A-sarjapaikka varmistui jo perjantain välierävoitolla Unkarista. Suomi oli voittanut Kreikan alkusarjassa selvästi 11–5. Nyt oli tasaisempaa, mutta voittaja oli edelleen Suomi, tällä kertaa 5–4-lukemin.

– Tavoite saavutettu, A-sarjapaikka ja vielä siihen kultamitalit lisäksi. Hyvät fiilikset on koko jengillä. A-sarja, täältä tullaan, naisten joukkueen päävalmentaja Arttu Mäkinen sanoi.

Finaalissa Krista Leppänen heitti kolme ja Iida Kauppila kaksi maalia. Koko turnauksessa Leppänen heitti 29 ja Kauppila 24 maalia. Miina Grönroos (4), Jasmin Mikkola (2) ja Milla Lappalainen (1) säestivät.

A-sarjanousun myötä Suomen miesten ja naisten joukkueilla säilyi edelleen mahdollisuus selviytyä vuoden 2024 Pariisin paralympialaisiin. Helppoa se ei tule olemaan, sillä Pariisiin pääsee vain kahdeksan miesten ja kahdeksan naisten joukkuetta. Miesten joukkue on ollut paralympialaisissa edellisen kerran Riossa 2016 ja naisten joukkue Lontoossa 2012.

Maalipallon B-sarjan EM-kilpailut, Matosinhos, Portugali 15.–19.11.2022

LAUANTAI 19.11.

  • Naiset, sijoitusottelu, sijat 5–6: Espanja–Portugali 6–7
  • Naiset, pronssiottelu: Unkari–Ukraina 1–10
  • Miehet, pronssiottelu: Suomi–Iso-Britannia 6–5 (3–3)
    • Suomen maalit: Markus Tihumäki 4, Ville Montonen 2
  • Miehet, sijoitusottelu, sijat 5–6: Tanska–Portugali 5–6
  • Miehet, sijoitusottelu, sijat 7–8: Espanja–Puola 8–16
  • Naiset, loppuottelu: Suomi–Kreikka: 4–5 (1–3)
    • Suomen maalit: Krista Leppänen 3, Iida Kauppila 2
  • Miehet, loppuottelu: Kreikka–Israel 4–5

Loppujärjestys

Naiset: 1) Suomi, 2) Kreikka, 3) Ukraina, 4) Unkari, 5) Portugali, 6) Espanja, 7) Italia.

Miehet: 1) Israel, 2) Kreikka, 3) Suomi, 4) Iso-Britannia, 5) Portugali, 6) Tanska, 7) Puola, 8) Espanja, 9) Bulgaria, 10) Ruotsi

SUOMEN JOUKKUEET

NAISET

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Iida Kauppila, Vantaa
  • Milla Lappalainen, Espoo
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Jasmin Mikkola, Kotka
  • Azra Tayyebi, Espoo

Valmennus

  • Arttu Mäkinen, päävalmentaja
  • Päivi Tolppanen, apuvalmentaja
  • Pia Palosvirta, staff

MIEHET

  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Ville Montonen, Espoo
  • Petri Posio, Kouvola
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Joni Ylönen, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo

Valmennus

  • Jarkko Pokkinen, päävalmentaja
  • Pasi Koivukari, fysiikkavalmentaja
  • Teemu Honkanen, fysioterapeutti

Lisätiedot Goalball.fi-sivustolta

 

Lisää kisauutisia:

Suomen naiset varmistivat nousun maalipallon EM-kisojen A-sarjaan, miehet pelaavat noususta lauantaina

Suomen miehet ja naiset lohkovoittoihin maalipallon B-sarjan EM-kilpailuissa

Maalipallomiehille tärkeä voitto Tanskasta B-sarjan EM-kilpailuissa

Suomen naiset aloittivat maalipallon B-sarjan EM-kisat kahdella voitolla

Paluu EM-kisojen A-sarjaan maalipallomaajoukkueiden tähtäimessä