Suomen joukkueelle 12 mitalin saldo elinsiirron saaneiden MM-kilpailuista Australiasta

Alina Nyholm, Pinja Ekström, Johanna Kankaanpää ja Anne Tirronen mitalit kaulassa ja Suomen lippu käsissään.

Suomen kahdeksan urheilijan joukkue saavutti yhteensä 12 mitalia elinsiirron saaneiden maailmanmestaruuskilpailuista Australian Perthistä. Mitaleista 11 tuli yleisurheilusta ja yksi oli Anne Tirrosen uintimitali keskiviikolta.

Perjantaina kisojen päätöspäivänä suomalaisista mitaleille ylsivät henkilökohtaisissa kilpailuissa tamperelainen Johanna Kankaanpää, joka voitti hopeaa 40–49-vuotiaiden sarjan 200 metriltä ja pituushypystä, turkulainen Alina Nyholm, joka ylsi hopealle 18–29-vuotiaiden 200 metrillä ja lahtelainen Pinja Ekström, joka sai pronssia 30–39-vuotiaiden 200 metriltä.

Lisäksi Nyholm, Kankaanpää, Ekström ja lieksalainen Anne Tirronen juoksivat Suomen elinsiirtourheiluhistorian ensimmäisen mitalin 4x400 metrin viestistä. Järjestyksessä Tirronen, Kankaanpää, Ekström, Nyholm juossut nelikko sai pronssia.

– Kaikki taistelivat ja antoivat parhaansa, että saatiin historiallinen viestimitali. Olen joukkueestamme tosi ylpeä, iloitsi edellispäivänä 400 metrin henkilökohtaisesta kisasta kultaa voittanut Ekström.

Tamperelaiselle Kankaanpäälle perjantai oli kolmen mitalin päivä. Viestipronssin lisäksi hän voitti hopeaa 200 metriltä ja pituudesta. Pituudessa Kankaanpää hyppäsi ensimmäisellään tuloksen 3,80 ja jäi kymmenen sentin päähän kullasta.

– Pitkän pituuskisan jälkeen menin vähän pelonsekaisin tuntein 200 metrin lähtöön, kun korkea lämpötilakin vei mehuja. Siihen nähden sekin meni hienosti, Kankaanpää totesi.

Alina Nyholmille 200 metrin hopea oli jo kisojen kolmas. Torstaina hän oli sarjassaan kakkonen 100 metrillä ja kuulantyönnössä.

– Hyvä kaarrejuoksu ja loppua kohden pystyin puristamaan, arvioi tyytyväinen Nyholm 200 metrin suoritustaan.

Torstaina pallonheitosta Suomen ennätyksellä hopeaa ottanut vantaalainen Tommi Räisänen oli perjantaina 40–49-vuotiaiden korkeudessa neljäs tuloksella 145 ja 200 metrillä kuudes.

– Oli jo pitkä päivä alla 200 metrin kisaan mennessä ja kisaväsymys alkoi tuntua. Lähtö oli kuitenkin ok ja kaarrejuoksun sujuminen antoi lisäbuustia rentoon loppuun. Korkeudessa hyppäsin omalla tulostasollani, Räisänen totesi.

Vantaalainen Jarmo Leväinen oli 50–59-vuotiaiden keihäässä seitsemäs ja kiekossa kahdeksas.

– Kiekossa sain muutaman hyvän heiton ja tulokseni (21,45) oli ennätykseni 1,5 kilon kiekolla. Keihäässä ei kulkenut ja tulos (23,16) jäi kymmenen metriä normaalista. Kuuma vei mehut, Leväinen totesi.

Leväisen sarjan keihäänheiton kultamitali meni australialaiselle Mark Oksaselle, jonka vanhemmat ovat Tampereelta ja Valkeakoskelta. Oksanen osasi vähän suomeakin.

Elinsiirron saaneiden MM-kilpailut, Perth, Australia 13.–22.4.2023, 6. kilpailupäivä

Yleisurheilu

Naiset

18–29-v

  • 200m: 1) Reka Nagy Unkari 31,12, 2) Alina Nyholm Suomi 33,49, 3) Millie Stobie Platts Iso-Britannia 36,39.

30–39-v

  • 200m: 1) Lieselotte Schoem Hollanti 24,97, 2) Emma Wiltshire 27,26, 3) Pinja Ekström Suomi 28,62, 4) Masomeh Rezaei Iran 30,72, 5) Libby Mutimer Australia 32,02, 6) Ashleigh Duran USA 38,26.

40–49-v

  • 200m: 1) Rebecca Jayne Seaton Iso-Britannia 32,20, 2) Johanna Kankaanpää Suomi 33,62.
  • Pituus: 1) Rebecca Jayne Seaton Iso-Britannia 3,91, 2) Johanna Kankaanpää Suomi 3,80, 3) Luciane De Lima Brasilia 3,28, 4) Sandra Strebel Sveitsi 3,13, 5) Gita Shrestha Nepal 2,83.
  • Pallonheitto: 1) Maryam Sharifi Iran 44,23, 2) Samantha Ciurluini Italia 36,62, 3) Sandra Strebel Sveitsi 28,55, 4) Johanna Kankaanpää Suomi 28,17, 5) Vilma Achuma Argentiina 23,80, 6) Kinga Sobolak Puola 19,18, 7) Ann-Sophie Claeys 19,06.

Viesti

  • 4x400m: 1) Iso-Britannia 5.11,55, 2) Saksa 5.40,73, 3) Suomi (Anne Tirronen, Johanna Kankaanpää, Pinja Ekström, Alina Nyholm) 5.56,01, 4) Australia 5.56,01.

Miehet

40–49-v

  • 200m: 1) Montazer Parchi Iran 24,70, 2) Peter Andreas Ruotsi 24,95, 3) Matt Cave Iso-Britannia 25,78, 4) Luciano Diaz Espanja 26,26, 5) Kristian Marsh Iso-Britannia 26,65, 6) Tommi Räisänen Suomi 28,20, 7) Richard Bennett Iso-Britannia 28,91.
  • Korkeus: 1) Peter Andreas Ruotsi 1,60, 2) Montazer Parchi Iran 1,55, 3) Anaam Rahbar Iran 1,55, 4) Tommi Räisänen Suomi 1,45, 5) Kristian Marsh Iso-Britannia 1,40, 5) Steven Arthy Australia 1,40, 7) Mark Nortjie Etelä-Afrikka 1,35.

50–59-v

  • Kiekko: 1) Jeremy Clifton Iso-Britannia 33,79, 2) Jean-Cristophe Voise Ranska 29,57, 3) Nehar Nurlu Saksa 27,94, 4) Istvan Sandor Korodi Unkari 23,96, 5) Teoman Erdogan Turkki 22,75, 6) Tomas Burda Tshekki 22,52, 7) Michael Molyneux Iso-Britannia 21,64, 8) Jarmo Leväinen Suomi 21,45, 9) Jon Williams Australia 17,40, 10) Stuart Brown Australia 15,20.
  • Keihäs: 1) Mark Oksanen Australia 37,68, 2) Jeremy Clifton Iso-Britannia 36,36, 3) Nehar Nurlu Saksa 31,90, 4) Jean-Cristophe Voise Ranska 30,19, 5) Istvan Sandor Korodi Unkari 25,50, 6) Michael Molyneux Iso-Britannia 24,60, 7) Jarmo Leväinen Suomi 23,16, 8) Toby Gaddum Iso-Britannia 22,52, 9) Tomas Burda Tshekki 21,98, 10) Shaun Anthony Johnson Australia 21,76, 11) Milos Dusek Tshekki 21,36, 12) Durba Bikram Malla Nepal 20,89.

Suomen mitalit 6/6 kilpailupäivän jälkeen

KULTAA (2)

  • Pinja Ekström, N30–39-v: 400m juoksu
  • Johanna Kankaanpää, N40–49-v: 100m juoksu

HOPEAA (6)

  • Alina Nyholm, N18–29-v: 100m juoksu
  • Alina Nyholm, N18–29.v: 200m juoksu
  • Alina Nyholm, N18–29-v: kuulantyöntö
  • Johanna Kankaanpää, N40–49-v: 200m
  • Johanna Kankaanpää, N40–49-v: pituushyppy
  • Tommi Räisänen, M40–49-v: pallonheitto

PRONSSIA (4)

  • Pinja Ekström, N30–39-v: 200m juoksu
  • Johanna Kankaanpää, N40–49-v: kiekonheitto
  • Alina Nyholm, Anne Tirronen, Johanna Kankaanpää, Pinja Ekström: 4x400m viestijuoksu
  • Anne Tirronen, N50–59-v: 400m vapaauinti

Kisasivuthttps://worldtransplantgames.org

 

Uutiset: Perth 2023

Ekström juoksi ensimmäiseen maailmanmestaruuteensa – Suomella kuuden mitalin päivä elinsiirron saaneiden MM-kilpailuissa

Anne Tirronen ui Suomen joukkueen ensimmäisen mitalin elinsiirron saaneiden MM-kilpailuissa

Tirroselle ja Saariselle nelossijat elinsiirron saaneiden MM-kilpailuissa Australiassa

Alina Nyholm avasi suomalaisten kisaurakan elinsiirron saaneiden MM-kilpailuissa

Suomesta kahdeksan urheilijan joukkue elinsiirron saaneiden MM-kilpailuihin Australiaan