Vapaaehtoiset

Vapaaehtoiset_symboli

Tässä osiossa pohditaan mistä seura tai yhdistys voi löytää apukäsiä, kuten apuohjaajia tai vapaaehtoisia.

Vapaaehtoistyö on seuran hyväksi tehtyä toimintaa, josta ei saa rahallista korvausta tai palkkaa ja jota tehdään omasta vapaasta tahdosta, ilman pakkoa. Vapaaehtoistyötä voi tehdä kuka tahansa omien kykyjensä, aikataulujen ja voimavarojensa mukaan.

Seurahenki syntyy yhdessä tekemällä ja siitä mitä talkoilla saatiin aikaan.

Kaikille Avoimessa seuratoiminnassa voi tulla tarvetta vielä isommalle määrälle ohjaajia ja apukäsiä. Henkilökohtaisten avustajien hankinta ei ole kuitenkaan seuran vastuulla, lue lisää Vammaispalvelut-osiosta.

Vapaaehtoisia vuoden 2016 elinsiirron saaneiden EM-kilpailujen Sporttitorilla Vantaalla (kuva: Mauri Forsblom)

Mistä vapaaehtoisia?

Paras tapa on sitouttaa vapaaehtoistoimijoita oman toiminnan parista. Erityisryhmätoiminta ja vammaisurheilu eivät ole niin oleellisesti erilaista muuhun seuratoimintaan nähden, etteikö sen parissa voisi toimia kuka tahansa seuratoimijoista.

  • Paikallisten verkostojen kautta, esimerkiksi oppilaitokset tai kunnan liikuntatyöntekijä
  • Seuran omat ohjaajat ja valmentajat
  • On hyvä muistaa voimavarana toimintarajoitteiset henkilöt kilpailuorganisaation eri tehtävissä. Se on hyvä tapa nivoa heidät tiiviimmäksi osaksi seuran toimintaa. 
  • Anna vaihtoehtoja mihin eri tehtäviin vapaaehtoisena voi osallistua

Lisätietoja