Esteettömästi luontoon

Näkövammainen retkeilijä metsäpolulla

 

Miksi esteettömät luontoliikunta, -retkeily ja -matkailumahdollisuudet ovat tärkeitä

Suomessa on noin puoli miljoonaa pysyvästi liikunta- ja toimintarajoitteista henkilöä. He muodostavat joukon, jolle luontoliikunnan esteettömyys ja saavutettavuus eivät ole vain mukava lisä, vaan edellytys osallistumiselle.

Heidän lisäkseen on olemassa myös alati kasvava ikääntyvien luontoliikkujien, -retkeilijöiden ja -matkailijoiden joukko, ja myös lapsiperheet hyötyvät suuresti esteettömistä palveluista, minkä myötä esteettömien ja saavutettavien palveluiden kysyntä kasvaa entisestään.

Esteettömien luontopalveluiden ja liikuntamahdollisuuksien määrä on kasvussa, mutta riittävästi niitä ei vielä ole tarjolla. Osaamiselle esteettömien ja saavutettavien palveluiden kehittämisessä sekä helposti saavutettavalle, käyttäjälähtöiselle tiedolle esteettömistä luonto- ja retkeilypalveluista on olemassa suuri tarve.

Siksi Paralympiakomitea osallistuukin aktiivisesti yhdenvertaisten luontoliikuntamahdollisuuksien sekä esteettömän luontoympäristön edistämiseen.

Lue tästä kokoamamme vinkit ja sisällöt, joista saat apua niin luontoliikunnan aloittamiseen kuin esteettömien ja saavutettavien palveluiden tai yhdenvertaisten luontotapahtumien järjestämiseen.

Liikkujalle: Näin pääset alkuun

Tutustu esteettömiin luontoliikuntamahdollisuuksiin

Suomesta tällä hetkellä löytyviiä esteettömiä luontoreittejä sekä tietoa ja kokemuksia esteettömästä retkeilystä löydät esimerkiksi näiltä verkkosivustoilta:

Opas esteettömään retkeilyyn

Pääset hyvään alkuun luontoliikkumisessa ja -retkeilyssä lataamalla käyttöösi maksuttoman Esteettömän retkeilyn oppaan. Opas kertoo tiiviissä muodossa vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuinka aloittaa esteetön retkeily?
  • Miten löytää esteettömiä retkikohteita ja tapahtumia?
  • Mitä omia varusteita on hyvä olla mukana?
  • Mistä löytää apuvälineen käyttäjänä tarvittavat ja soveltuvat liikuntavälineet retkille?

Lisäksi saat oppaasta kätevät muistilistat luontoretkille ja -matkoille valmistautumiseen, pakkaamiseen sekä turvallisuudesta huolehtimiseen.

Lue lisää ja lataa opas

Löydä sopivat apuvälineet luontoliikuntaan

Usein luonnossa liikkumisen mukavuutta helpottaa hyvä apuväline tai avustaja. Esimerkiksi nokkapyörä tai maastoon sopiva pyörätuoli ovat hyviä apuvälineita luonnossa liikkuvalle pyörätuolinkäyttäjälle.

Apuvälineitä luontoliikuntaan voi vuokrata Välineet.fi -sivustolta, joka on toimintavälineitä sekä paraurheilun ja soveltavan liikunnan apuvälineitä Suomessa vuokraavien tahojen yhteinen verkkopalvelu.

Välineet.fi -sivustolta löytyvät sekä Paralympiakomitean apuvälinetoiminnan välineet että Kehitysvammaisten Tukiliiton alaisen Malike-toiminnan välineet.

Tutustu Välineet.fi -sivustoon

Tutustu Paralympiakomitean apuvälinetoiminnan vuokralle tarjoamiin välineisiin

 Kajakkeja hiekalla järven rannalla, ja niiden välissä rollaattori parkissa.

Luontoliikunnan, -retkeilyn ja -matkailun palveluntarjoajalle

Luonto kaikille -tuotekortit toiminnan ja palveluiden suunnitteluun

Luontomatkailualan yrittäjien tueksi suunnitelluista Luonto kaikille -tuotekorteista löydät tietoa siitä, mitä erilaisen toiminnan toteuttaminen erilaisten luonnossaliikkujien osalta vaatii, ja millaisia asioita toimintaa ja palveluita suunnitellessa ja toteuttaessa tulee ottaa huomioon.

Kortteja on tehty kahdeksasta eri kohderyhmästä ja niiden avulla yrittäjät pystyvät toteuttamaan erityisryhmille suunnattuja luontomatkailupalveluita.

Lue lisää ja lataa tuotekortteja

Opas: Yhdenvertaisuutta luontomatkailuun - Esteettömien ja saavutettavien luontomatkailupalveluiden suunnitteluopas

Suunnitteluopas antaa tietoa ja käytännönläheisiä vinkkejä, joiden avulla yritykset ja muut luontoliikunnan, -retkeilyn ja -matkailun toimintaa järjestävät tahot voivat omatoimisesti suunnitella ja toteuttaa palveluita toiminta- ja liikuntarajoitteisille, vammaisille ja  ikääntyville henkilöille sekä kaikille muille esteettömistä ja saavutettavista palveluista hyötyville.

Opasta voidaan hyödyntää myös muun muassa matkailu- ja luonnonvara-alojen koulutuksessa. Suunnitteluoppaaseen kootun tiedon ja vinkkien hyödyntäminen edistää yhdenvertaisen luontomatkailun saavutettavuutta, lisää esteettömän luontomatkailun palvelutarjontaa sekä tuo parhaimmillaan kilpailuetua luontomatkailualan yrityksille.

Lue lisää ja lataa opas

Opas: Esteettömän luontomatkailun asiakas: Opas palveluntarjoajalle

Tietopaketti tutustuttaa esteettömiä matkailupalveluita käyttäviin asiakkaisiin, heille soveltuvien palveluiden suunnitteluun ja yhdenvertaisten elämysten mahdollistamiseen. Oppaan teemat on jaettu kolmeen teemaan; ymmärrä, tavoita ja kohtaa.

Tutustu oppaaseen

Pyörätuolia käyttäviä ja käveleviä henkilöitä takaapäin kuvattuna, pystyttämässä yhdessä majoitetta hiekkaisella aukiolla metsän keskellä.

Luontotapahtumien järjestäjälle

Opas ulkoilutapahtumien järjestäjille soveltavaan toimintaan

Esteetön ja saavutettava tapahtumajärjestäminen ei välttämättä ole sen kummallisempaa kuin tapahtumajärjestäminen yleensä. Tämä pätee myös ulkoilutapahtumiin. 

Kyse on yleisestä vieraanvaraisuudesta ja hyvästä tavasta, joka palvelee suurta joukkoa erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi perheet hyötyvät kaikille soveltuvista ympäristöistä, joissa liikkuminen lastenrattailla on helppoa. Esteettömyydestä hyötyvät siis kaikki, eivät vain ne, joilla on toimintakyvyn rajoite. 

Parhaimmillaan tapahtuman järjestäminen yhdenvertaisesti lisää osallistujien määrää merkittävästi. Uskallus soveltaa ja kokeilla onk kuitenkin usein tärkeämpää kuin ympäristön rakentaminen esteettömäksi.

Lue lisää ja lataa opas

Luontotapahtuman esteettömyys -tarkistuslista

Tarkistuslista toimii työkaluna sekä esteettömän tapahtuman järjestämiseen että vapaamuotoisen esteettömyyskuvailun tekemiseen.

Kirjaamalla ylös, mitkä listan kohdat toteutuvat tapahtumasi olosuhteissa ja järjestelyissä tulet tehneeksi esteettömyyskatselmuksen, jonka yhteydessä syntyy itse kuvailu esitettäväksi tapahtuman ennakkotietojen yhteydessä.

Lue lisää ja lataa tarkistuslista

Ajatuksia ja kokemuksia: Luonto kaikille -blogisarja

Paralympiakomitea kokoaa Luonto kaikille -blogisarjaan ajatuksia, kokemuksia ja huomioita esteettömästä luontoliikunnasta, -retkeilystä ja -matkailusta niin vammaisilta tai toimintarajoitteisilta liikkujilta kuin  luontoliikuntahankkeissa tai paikallisten jai alueellisten palveluiden kehittämisessä yhteistyötä tehneiltä tahoilta.

Lue blogikirjoituksia

Tutustu yhdenvertaisen luontoliikunnan eteen tähän mennessä tehtyyn työhön

Suomen Paralympiakomitea tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Suomen Ladun, Kajaanin ammattikorkeakoulu KAMK:n, Metsähallituksen sekä paikallisten luontoliikunta- ja matkailutoimijoiden kanssa edistääkseen luontoliikunnan yhdenvertaisuutta.

Paralympiakomitea ja sitä ennen Paralympiakomiteaan vuonna 2020 yhdistynyt Suomen vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry ovat olleet edistämässä yhdenvertaisuutta jo useissa luonto-olosuhteiden esteettömyyteen ja luontoliikunnan, -retkeilyn ja -matkailun saavutettavuuteen liittyvissä hankkeissa.

Reitit ja rakenteet -hanke (2023–2024) 

  • Reitit ja rakenteet -hankkeessa päivitettiin ohjeet esteettömyyskartoituksiin ja -kuvailuun. Uudet kartoitusohjeet korvaavat aikaisemmin käytössä olleet Luonto ESKEH -ohjeet
  • Toteuttaja: Suomen Paralympiakomitea
  • Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö 

Kaikille avoin ulkoilu (2023–2024)

  • Jatkoa aiemmalle Yhteiset polut -hankkeelle

  • Suomen Ladun jäsenyhdistysaktiivien osaamisen kehittämistä yhdenvertaisten ja esteettömien luontotapahtumien järjestämisessä

  • Toteuttajat: Suomen Latu & Suomen Paralympiakomitea

  • Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Luonto kaikille Kainuu (2021–2023)

  • Kainuun alueen paikallisten palveluntarjoajien tukemista esteettömän luontomatkailun palvelujen kehittämisessä
    (Rahoitus nimellä Kokonaisvaltaisen esteettömän luontomatkailun askelmerkit Kainuussa)

  • Digitaalisen tiedonsaannin edistämistä luontokohteiden esteettömyystiedon osalta
    (Rahoitus nimellä eNature Kainuu - esteetön luontomatkailu)

  • Toteuttajat: Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) & Suomen Paralympiakomitea

  • Rahoittaja: Kainuun ELY-keskus

Yhteiset polut (2021–2022)

  • Tapahtumajärjestäjien osaamisen edistämistä yhdenvertaisten luontoliikuntatapahtumien järjestämisessä moninaisille perheille

  • Perheliikuntaan painottuneiden pilottitapahtumien järjestämistä

  • Toteuttajat: Suomen Latu & Suomen Paralympiakomitea

  • Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö
     

Luonto kaikille (2018–2020)

  • Esteettömien ja saavutettavien luontomatkailupalveluiden kehittämistä yhteistyössä luontomatkailualan yritysten, käyttäjien, vammaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa

  • Erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden yhdenvertaisuuden edistämistä luontomatkailupalvelujen saavutettavuudessa

  • Kanta- ja Päijät-Hämeen alueiden profilointia esteettöminä luontomatkailukohteina, joissa toimivat yritykset osaavat suunnitella, tuotteistaa ja markkinoida sekä toteuttaa erityisryhmille suunnattuja palveluita

  • Toteuttajat: LAB-ammattikorkeakoulu yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean ja Metsähallituksen Luontopalveluiden kanssa

  • Rahoittaja: Hämeen ELY-keskus


Esteetön eräpolku (2018–2020)

  • Luonto-olosuhteisiin soveltuvien esteettömyyden kartoitusmenetelmien kehittämistä

  • Ohjeiden laatimista luontoreittien esteettömyydestä tiedottamiseen

  • Toteuttajat: Suomen Paralympiakomitea yhteistyössä Metsähallituksen Luontopalveluiden ja Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE:n kanssa

  • Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö

 

Lisätietoa esteettömästä luontoliikunnasta ja Paralympiakomitean työstä luontohankkeissa: